yhdessä sekunnissa koko raiskaamisen kauheus

Facebookissa kiertää kuva Intiassa joukkoraiskatusta opiskelijasta, joka menetti henkensä hieman ennen vuodenvaihdetta.

Aikaisemmin viime syksynä Youtubessa pyöri video ruotsalaisesta nuoresta tytöstä, jonka poikaystävä oli raiskannut.

Ne tuntuvat niin kaukaisilta. Vaikka eivät ole.

Samaa julmuutta, kauheutta tapahtuu täälläkin. Tänäänkin. Juuri nyt. 

Naisen ”ei” ei ole EI. Miehen halut. Miehen himot. Liian lyhyet hameet. Verkkosukat. Avonaiset kaula-aukot. Lantion keikutus. Huulipuna.

Voiko MIKÄÄN oikeuttaa KETÄÄN ylipäätään mihinkään väkivaltaan? Raiskaamaan toisen ihmisen?

Raiskaus on tappo. Sillä hetkellä, kun joku työntyy vihalla ja voimalla sinuun sisälle, sinun sisimpäsi räjähtää. Sirpaleiksi. Jotain sinussa kuolee. Jotain sellaista, mitä ei voi saada takaisin. Ei, vaikka kävisit terapiassa. Vaikka haava umpeutuu, arpi jää. Polttomerkki ikuisiksi ajoiksi.

Vääryys ei koskaan kuole. Muisto saattaa haalistua, ja sitten taas yhdessä silmänräpäyksessä, yhdessä sekunnissa se on taas kaikki läsnä. Tässä. Äänet, hajut, sanat. Likaiset kynnenaluset. Ahavoituneet sormet. Valtava, musertava paino. Tunne siitä, että minä kuolen. Että minä haluaisin kuolla. Että tätä ei voi kestää. Että tästä ei voi selvitä.

Ja kuitenkin nyt istun tässä. Pysyin hengissä. Pysyn hengissä. Se tuntuu suurimmalta kostolta raiskaajilleni. Että minun elämäni kaikesta huolimatta jatkuu. Että käyn töissä ja minulla on elämä. Heistä, heidän kammottavista teoistaan huolimatta. Minä selviän kyllä. Yksin en selviäisi, mutta terapia kantaa. Samoin lähelläni olevat rakkaat.

Jos joudut väkivallan uhriksi, hae apua. Älä jää yksin. Yksin se kaikki kauheus on vielä vaikeampaa kestää. Tukinaiseen (www.tukinainen.fi) voi ottaa yhteyttä nimettömästi. Samoin paikallisiin kriisikeskuksiin.