Kirjeenvaihto oli huippujuttu teini-iässä ja jo sitä ennen! Kävin paljon leireillä ja reissuissa jo lapsuudessa, ja tuohon maailmanaikaan paras yhteydenpitotapa uusiin kavereihin oli kirjeitse. Olipa suloista vaihtaa kotiosoitteita heippojen hetkellä ja pitää huolta, ettei se lappu vaan hukkunut ja mahdollisuus kaveruuden jatkamiseen tuhoutunut sen myötä! Nuortenlehdissä julkaistiin myös kirjekaveri-ilmoituksia, ja tulipa sitä sähköpostiteltuakin jopa Tansaniaan saakka ilmoituksen perusteella. 

Demi-kalenterin 2003-2004 ”Puhelinmuistiossa” (eikä suinkaan Osoitekirjassa) oli yli 30 kohtaa Nimelle, Osoitteelle, Puhelimelle, GSM:lle ja Sähköpostille, ja aika täyteen nuo sivut tulivatkin. Vaikka kännyköitä alkoi jo olla melkein kaikilla, saldorajat tuottivat hankaluuksia yhteydenpitoon, ja ne vähät saldot käytettiin yleensä koulukavereiden ja tietenkin ihastusten kanssa viestittelyyn. Kirjekaverit olivat erikseen. Korkeintaan joitain joulun tai ystävänpäivän ketjutekstareita saatettiin vaihdella, mutta kuulumiset kerrottiin kirjeitse kaukana asuvien kanssa. 

Kirjeiden kirjoittaminen oli nastaa: sain rauhassa vuodattaa paperille just ne jutut mitä tahdoin kullekin kirjekaverille kertoa. Protokollaan kuului tietenkin myös toisen kuulumisten kommentointi ja lisäkysymysten esittäminen, ja sellainen fiilis on jäänyt, että kirjeet pitenivät melkoisesti viestittelyn edetessä! Olisipa kiva tutkia, miten tutustuminen on edennyt tai jatkunut kirjeitse, ja millaisia suhteen kehittymisen vaiheita kirjeitä analysoimalla saisi esiin. Mistä alkuun kysyttiin ja kerrottiin, miten kirjeiden pituus ja sisällön henkilökohtaisuus kehittyi ja löytyisikö jopa joitain käännekohtia tai konfliktinpoikasia? Muistelen, että olen pahimmissa sumissa oikein tehtaillut kirjeitä moneen suuntaan, jolloin niiden henkilökohtaisuus on varmasti kärsinyt. Jotkut kirjekavereista myös tuntuivat läheisemmiltä tai kiinnostavammilta kuin toiset, mutta voisiko sen päätellä kirjeiden sisällöistä? 

Oli aina ilahduttava yllätys, kun koulusta kotiin tullessa keittiön pöydällä odotti kirje, joskus jopa useampi! Pitkät kirjeet olivat parhaita, vaikka niihin vastaaminen kesti monesti kamalan pitkään. Parasta oli myös se, kun joku kertoi ihmissuhdesotkuistaan tai ihastusten etenemisestä. Olen edelleen ehkä liiankin kiinnostunut muiden ihmissuhdeasioista, ja tykkään myös vatvoa omiani. Kirjekavereideni yksityiskohtaiset raportoinnit kutkuttavista kohtaamisista ja niiden vaiheittaisesta etenemisestä saivat sykkeen kohoamaan ja jännityksen tiivistymään siinä missä hyvät dekkaritkin! Mutta miten latteilta mahtoivat omat vastaukseni kuulostaa… Kirje ei ehkä ole paras tekstilaji toisen kokemusten hehkutukseen ja äimistelyyn?

Kirjeiden kirjottaminen on varmasti ollut tärkeä tapa jäsentää ja käsitellä omia tunteita ja opetella sanoittamaan niitä. Kirjekaverit ovat olleet kaukana omasta arjesta ja sen statushierarkioista ja rooleista: kirjekaverille saattoi kertoa juuri sen verran ja niistä aiheista kuin halusi. Ajattelin ensin, että olen varmaan ollut aika rehellinen kirjeissäni. Sitten päädyin kuitenkin siihen, että tuskinpa tulin heille hirveästi kertoneeksi kaikista niistä oikeasti noloista ja hävettävistä tilanteista, joihin päiväkirjani mukaan jatkuvasti jouduin. Luotin kuitenkin kirjekavereihini paljon, ja uskon avautumisteni jääneen vain heidän tietoonsa. Kelle he niitä olisivat retostelleet, anyway? Kirjeenvaihto on siinä mielessä aika yksityistä ja intiimiä viestintää. Melko turvallinen paikka vuodattaa. 

Olen säilyttänyt todella painavaa ja kirjeistä yli äyräiden pursuavaa laatikkoa lapsuudenkodissani. Veikkaan, etten edes muista kaikkia kirjekavereitani, niin monta niitä on vuosien varrella ollut. Tämä teinipäiväkirja-projektini voisi olla otollinen kohta palata niiden säilyneiden kirjeiden pariin ja tutkailla niidenkin kautta mennyttä elämää. Aarteitahan ne ovat, ja olisipa mukava jakaa parhaita paloja kirjeiden kirjoittajien eli entisten kirjekavereideni kanssa!

Sain muuten reilu vuosi sitten kuvan entiseltä luokkakaveriltani kirjeestä, jonka olin hänelle 11-vuotiaana kirjoittanut. Jaanpa siitä hilpeimmät tunnelmat aiheuttaneet otteen, olkaapa hyvät: ”Tos on noit miun nimmari kortteja, että sitte joskus ku miusta tulee kuuluisa ni voit sitte pyytää noihi nimmareita (hehheh)! No ei, vitsi vaan. Tai no, mistä sitä tietää, mitä miustaki tulee isona, no saat jo yhen nimmarin noihin kaikkiin!” Täytyy vähän rakastaa itseään tästä hyvästä! <3 

Millaisia fiiliksiä kirjeenvaihtoharrastus herättää?
Lähettelettekö edelleen kirjeitä tai muuta etanapostia?

PS. Ihastuksia mainittu tähän mennessä: edelleen 11.