Ensin katsoo ja hymyilee, sitten jo välttelee
Kun arkeaan elää yläasteen kaltaisessa, hormoninhuuruisia ikätovereita kuhisevassa paikassa, ei ole ihme jos raportoitavaa riittää. Joka päivä jonkun nurkan takaa voi ilmestyä uusi ihastus, puhumattakaan niistä jotka on jo ehtinyt panna merkille houkuttelevina unelmoinnin kohteina. Kuten ihastusten lukumäärän kehityksestä saattaa päätellä, olen ollut kiikarit ojossa vähän joka suuntaan – bongausharrastukseni on tuottanut aktiivista tulosta ainakin epätoivon muodossa… Omat ihastukset vilisi silmissä, mutta katsoiko kukaan kohti, sanoiko jotain, tervehtikö, nauroiko seurassani – tällaiset huomiot oli tärkeää kirjata ylös. Ja kirjauksiahan löytyy!
7. luokan syyslukukaudella yksi nimi esiintyy päiväkirjassani tiuhaan. Hän on ihastusten kronologisessa listauksessa sijalla 6, joten kutsuttakoon häntä Nro6:ksi. Oltiin samalla luokalla, johon osui oppilaita ainakin kolmesta eri koulusta. Olin aika nopeasti myyty hänen hiljaisesta eli salaperäisestä charmistaan, joka antoi sopivasti toivoa tylyjen torjuntojen välissä. Uskottelin itselleni tosi pitkään, että kyllä tästä vielä jotain kehittyy (no ei kehittynyt kuin itseni nöyryyttämistä aivan liian monta kertaa)! Satunnaiset normaalin kanssakäymisen piiriin laskettavat keskusteluhetkemme kirjautuivat uskollisesti muistiin, vaikka paljon useammin tuli todettua, että ihastukseni välttelee tai inhoaa tai vihaa minua. Erityisesti välttelyä harrastettiin kirjausteni perusteella usein, puolin ja toisin. Olin kuitenkin aina toiveikas ja valmis ”ISKEE jälleen”, kuten ovelan ihastuneen toki sopikin! Koskaan ei voi tietää, ja aina kannattaa yrittää.
Kavereilla tai ”kavereilla” oli tietenkin osansa sotkuisissa ihastus-draamoissani. Käytävillä huutelu ja molempien osapuolten nolaaminen oli melko tavallista joidenkin äänekkäämpien tovereiden taholta. En koskaan malttanut pitää tietoa ihastumisistani itselläni. Vääriin käsiin joutuessaan nämä tiedot muuttuivat sukkelasti aseiksi, joilla minut saatettiin naurunalaiseksi. Tunsin itseni aika voimattomaksi huutelijoiden edessä – en pystynyt millään kontrolloimaan heitä. Motiivit minua kyllä mietityttivät: oliko heillä itsellään samainen ihastuksen kohde, jolta kaivattiin huomiota, vai olinko minä vain niin rasittava ja naurettava, että nolaaminen sopi kuvioon. Eliminoitiinko huutelulla ”vastustajia” vai mistä oli kyse? Sen muistan, että pahalta se tuntui. Se oli vain kestettävä.
Näin jälkikäteen tajuan, etten noina aikoina oikeasti tullut yhtään ajatelleeksi, miltä minun lukuisat kirjalliset/suulliset lähentely-yritykseni ihastuksistani tuntuivat. Mietin heidän tunteitaan vain suhteessa itseeni (tykkääkö vai vihaako, onko kiinnostunut vai ei), enkä ollenkaan sitä, kuinka ahdistavaa tai kiusallista sellainen huomio saattoi olla. En varmaan ollut täysin epätoivottu ihailija, sillä tekstiviesteihini yleensä vastattiin ja kasvotustenkin juteltiin ja moikkailtiin, mutta ihastus oli kuitenkin melko selvästi yksipuolista. Saisipa joskus selville, millaisia muistoja vaikka Nro6:lle on jäänyt minusta ja palavasta ihastuksestani häntä kohtaan, vai onko muistikuvia laisinkaan. Monien muidenkin kohdalla mietin nyt, olenko jollain tavalla heihin vaikuttanut, vai jäänyt merkityksettömäksi.
Mielenkiintoista olisi myös saada selville, olenkohan itse päätynyt seikkailemaan kenenkään päiväkirjan sivuille, intensiivisen tarkkailun kohteeksi ja yksityiskohtaisen raportoinnin aiheeksi? Tuskin yläasteella ainakaan, vaikka mistä sitä ikinä tietää, kaikki kun eivät levittele ihastumisiaan kaikelle kansalle. Tuleeko päiväkirjoissa vastaan vihjeitä salaisista ihailijoista, sen tulemme näkemään!
Ovatko muut kirjanneet ihastustensa ”päivän fiiliksiä” ja käymiänne keskusteluja muistiin?
Oletko joutunut innokkaan ihailijan kohteeksi nuoruudessa, ja miltä se tuntui?
PS. Ihastuksia mainittu tähän mennessä: 12.