Äitiys

Mitä äitiys on ? Miten elämäni on muuttunut meidän pienen neidin synnyttyä ? Näitä kysymyksiä jää toisinaan kyselemään itseltään.

Äitiys, siinnä on omat haasteensa ja välillä tuntuu siltä, että katto romahtaa niskaan ja seinät kaatuvat päälle, kuitenkin suurimmaksi osaksi se on ihanaa. Minusta on väärin, että helposti leimataan heti ”huonoksi äidiksi” tai ainakin saat huono äiti fiiliksen, jos tunnet joskus negatiivisiakin tunteita, vaikka väittäisin että suurinosa meistä äideistä näitä tuntemuksia tuntee joskus. Nykyään et ole enää vastuussa vain itsestäsi, vaan vastaat nyt jonkun toisenki elämästä. Toisinaan se on pelottavaa, mutta samaan aikaan se on ihmeellistä ja antoisaa. On ihanaa nähdä toisen kehittyvän niin hurjasti päivä päivältä. Samaan aikaan, kun näkee toisen kasvavan ja kehittyvän niin huomaa itsekkin kasvavansa henkisesti. Olen huomannut vahvistuvani äitinä, en enää kiihdy nollasta sataan 2 sekunnissa, niinkuin ennen vaikka tähän kyllä täytyy todeta, että olen edelleenkin aika tempperamentinen ihminen luonteeltani ja tässä minulla onki vielä vähän kasvunvaraa. Lisäksi en enää välitä niin paljoa muiden mielipiteistä tai en ainakaan anna niiden jäädä kummittelemaan omaan mieleeni. 

♥

 

No entäs miten elämä on muuttunut lapsen saannin jälkeen ? Nykyään lähteminen kotoa ei enää käy niin, että  otan avaimet, lompakon ja kännykän taskuuni, laitan vaatteet niskaan ja lähden ovesta ulos. Noup, noup, noup.. ensin yritän saada itseni jotenkin ihmisen näköiseksi, ettei silmäpussit roiku nilkoissa ja tukka sojota kohti taivasta, tietysti samalla viihdyttäen pikkuneitiä. Kun tästä on selviydytty alkaakin neidin valmistelu, usein tässä vaiheessa iskee kaikki pikkuneidin tarpeet samaan aikaan. Nälkä iskee, vaippa on täynnä, vaatteet on puklussa, ja kun näistä on selvitty niin sitten päästäänkin laukkujen pakkaamiseen ja kyllä miten perheen pienimmällä, voikin aina olla eniten tavaraa mukana ? Vaipoista vaihtovaatteisiin, puklurätistä leluihin jne.  Tutti kadoksissa, vaatteet hukassa, missä on puhelin? Hmm.. kuulostaa ihan tavalliselta arkipäivältä jo meidän perheessä. Ehkä tämäkin helpottaa vauvan kasvaessa ja mun harjaantuessa tässä hommassa?! Syvästi ainakin toivon niin. Onneksi ollaan oikeesti kyllä saatu todella helppo lapsi niin se helpottaa kaikissa tilanteissa. 

No entäs kodin siivous? Tavallisesti olen hyvinkin järjestelmällinen, ehkä jopa neuroottisen tarkka kodin siisteydestä. Muutama pölypallo tai kissankarva siellä tai täällä ei niinkään haittaa, mutta tavaroiden haluan olevan paikoillaan ja olevan perus siistiä muutenkin. Tämä on mulle vielä sellainnen oppimisen paikka, jotta osaisin olla olematta itselleni niin ankara, jos nyt silloin tällöin vähän lojuu vaatetta nurkassa tai lelut on leviänä pitkin olohuoneen lattiaa. Lelujakaan on aika turha siivota, jokapvä pois kun taas aamulla ne saa kaivaa takas korista lattialle. Ja toisinaan, eihän mulla aina ole aikaakaan touhuta kodin askareiden parissa, kun Jade haluaa tietenkin paljon syliä,seuraa , no ylipäätään huomiota ja onhan se noin pieneltä vielä ihan ymmärrettävääkin ja ihan kyllä vanhemmaltakin lapselta. Äitikun nyt on kaikki kaikessa.

Kaverit ovat jääneet hieman myös taka-alalle, vaikkei näin pitäisi olla. Tottakai sitä yrittää edelleen nähdä myös ystäviä niin usein, kuin mahdollista, mutta usein neiti matkustaa mun mukana, koska on täysimetyksellä. Itse en ole raaskinut vielä pullosta antaa, edes pumpattua omaa maitoa. Koen sen vaan, jollain tavalla inhottavaksi ja kiusalliseksi, enkä edes tiedä syytä tälle, mutta näillä mennään ja tähän ollaan tyytyväisiä.

19989589_453240055054988_7476944076672856955_n.jpg

​Kuvassa ystäväni ja Jade ♥ 

Äitiys on varmasti tehnyt  minusta ihmisenä vahvemman, kärsivällisemmän ja rauhallisemman. On ihanaa huomata miten tärkeä voit olla jollekkin, kuinka vilpittömästi toinen sua rakastaa ja tarvitsee sua päivittäin ihan pienissäkin asioissa. Mikään ei tee aamusta parempaan kuin herätä pienen iloisen tytön vierestä, joka heti hymyilee onnellisena sut nähdessään.  Päivääkään en kyllä vaihtais pois, vaikka välillä on niitä raskaitakin ja vaikeita päiviä, mutta niitä varmasti kuuluu jokaisen lapsiperheen arkeen.

20031875_455183391527321_9023701547474603994_n.jpg

Suhteet Oma elämä Lapset Vanhemmuus

♥ Newborn , mistä kaikki alkoi 3kk sitten !

Hei ja tervetuloa uudelle blogi sivulleni. ♥ 

Tällä postauksella onkin hyvä aloittaa, sillä kertoohan kyseinen postaus tulevasta blogin tähdestä.

17807272_405028726542788_5605082807001056906_o.jpg

 

Torstaina 06.07.2017 aamuni alkoi hyvin levottomasti, olin yöllä ollut jo rauhaton, eikä nukkumisesta meinannut tulla mitään. Miehen piti olla vapaalla kokopäivä, mutta joutuikin lähtemään iltavuoroon töihin, mistä itse närkästyin oloni vuoksi. Olin lähes varma, että tämä pieni neiti tulee maailmaan hetkenä minä hyvänsä.  Herätessäni tunsin jo muutamia harvakseltaan tulevia siedettäviä supistuksia, ruoka ei maistunut ollenkaan, vatsa oli sekaisin ( tosin tätä oli jo jatkunut useamman viikon ) ja selkääkin tuntui jomottavan, alakerrasta puhumattakaan.

Päivän mittaan supistukset alkoi voimistumaan, mutta välit ei tihentynyt, olo alkoi kuitenkin käymään hieman hermostuneeksi, joten ystäväni tuli pitämään minule seuraa. Käytiin vielä pienellä kävelylläkin koirankanssa, supistuksista huolimatta. Aikapian lenkin jälkeen kello oli varmaan jo silloin 18.00 pintaa supistukset alkoi voimistumaan ja supistusten välikin alkoi tihenemään. Välillä sai ihan jo keskittyä hengittelyyn supistustenaikana, mutta olo oli vielä ihan siedettävä.  Ilta alkoi lähestyä ja ystävä teki lähtöä kotiinpäin. Jäin rauhassa köllimään sohvalle ja yritin katsella telkkarista tulevia ohjelmia.

Kellon lähestyessä 21.00 olo kävi kokoajan vain tuskasemmaksi ja tuskasemmaksi, odotin jo kovasti miehen tuloa kotiin. Tiesin hänen tulevan hieman jälkeen kymmenen, tunti tuntui kuluvan hyvin hitaasti. Vihdoin miehen ilmestyessä kotiin, jotenkin rentouduin paremmin ja supistukse lähti voimistumaan oikein rytinällä. Väli ei silti tiheentynyt viellä vaadittavaan määrään. Väänsin jo muutamaa kyyneltä kotona ja soitin miehen kannustaessa synnärille. Sain aika tylyn vastauksen soittaessani, kuulema välit edelleen liian pitkät ja epätasaiset, vaikka kivut alkoivat olemaan jo sietämättömiä. Kestin enää puhelinsoiton jälkeen 30 minuuttia kotona, kunnes väänsin itkua kippurassa ja jotenkin tuntui pakottavalta tarpeelta ”lähentyä”, kohti maata jokaisella supistuksella jos näin voisi sanoa. Tässä vaiheessa mieheni ei enää kestänyt katsoa tuskaani ja ilmoitti, että nyt lähdetään sanoivat Tyksissä mitä sanoivat.

Oltiin 01.00 synnärillä tarkkailuhuoneessa käyrillä ja olo oli tuskainen, minun piti jaksaa 20 minuuttia olla seurannassa, ennenkuin katsottaisiin kohdunsuun tilanne. Oli mennyt n. 15minuuttia kun ulvoin täysillä kivusta ja pian kätilö tulikin ja päätti, että tarkastetaan jo tilanne. Olinn 5cm auki ja eikun suoraan synnytysosastolle. Minulta kysyttiin kivunlievitys toiveistani ja  ulvoin vaan, että kaikki mahdolinen tänne nyt ja heti. Toiveissani oli epiduraalipuudute, jonka sainkin heti synnytyssaliin pästessäni.

 

01.17 makasin sängyllä täristen kivusta, en halunnut kenenkään koskevan itseeni, mikä oli sinällään hankaalaa kun anestesialääkäri tuli laittamaan ab-tippaa streptokokin takia ja laittamaan epiduraalin. Tuntui että epiduraalin saannissa ja edes lääkärin paikalletuloon menee ikuisuus..Onneksi mies seisoi kokoajan mun rinnalla,vaikka ei muuten voinutkaan auttaa. Ihanasti hän hoki mun pyynnöstä mulle kokoajan, että ”muista hengittää” se meinaan todellakin autto kun muisti hengitellä kaiken kivun keskellä. Kun ab-tippa oli paikallaan, alkoi selänpesu epiduraalia varten. Juuri kun selkä oli saatu puhtaaksi ja minut asetettu sängylle kippuraan  ja käskettiin olemaan paikalla, kuulin paukahduksen ja *pam* lapsivedet menivät spontaanisti kauheella paineella. Tässä vaiheessa kello oli 02.30 Noh, ei muutakuin uusi tilannekatsaus kohdunsuulle ja kohdunsuu auki 7cm, uusi pesu ja epiduraali paikoilleen. Tämä oli kuin taivaanlahja, kivut loppui samantien, paineen tunne jäi edelleen supistaessa, mutta kipu oli poissa! Sain levättyä about reilu 1,5 tuntia kunnes kivut alkoivat taas palaamaan pikkuhiljaa..

03.55 kohdunsuu oli 8cm auki ja aloin taas kärvistelemään supistustenparissa. Tässävaiheessa kätilö joutui hälyttämään paikalle lääkärin, sillä vauvan sykkeet nousivat turhan korkeaksi ja käyrät alkoivat piirtämään, jotain sinne kuulumatonta. Minut ohjattiin sängylle nelinkontin kyynerpäiden varaan ja pää alaspäin roikkuen ja peppu kohtitaivasta. Lisäksi annettiin lisähappea maskista, josta tuli vain huonoolo. Onneks oli väärähälytys, vauvalle laitettiin pantapäähän ja minua elttiin nesteyttämään, olin alkanut kuivumaan liikaa ja tästä syystä ilmeisesti vauvan sykenousi. Olo oli tuskainen ja mulle tarjottiin ilokaasua, mitä en halunnut ottaa vastaan koska pelkäsin tästäkin tulevan huonoolo. Sain pian uuden annoksen epiduraalia, joka ei kauaan kerennytkään vaikuttamaan, kun supistukset alkoi tuntumaan taas ja joka supistuksen kohdalla tuli kauhea tarveponnistaa. Kello oli 06.20 kunn hälytin kellosta paikalle kätilön, joka saapuikin paikalle todella nopeasti. Kerroin ponnistuksen tarpeesta, jolloin hän tarkisti tilanteen ja yes, vihdoinkin olin 10cm auki.

Sain hetken harjoitella ponnistamista omaan tahtiini ja kokeilla miltä se tuntuu. Kun supistukset voimistui ja ponnistamisen tarve lisääntyi, puuttui kätilöpeliin. Mieheni seisoi minun rinnallani kannustaen hienosti minua. Miehelleni annettin käsky hälyttää kellosta paikalle lääkäri. Lääkärin paikalle saapuessa alkoi tosi toimet! Alettiin ponnistaa ja kunnolla, minut pyydettiin puoliistuvaan asentoon, mies tuki selästä minua, samalla rauhoitellen, lääkäri ja kätilö pitivät jaloista. Pienen ohjeistuksen jälkeen pääsin jujuun sisään ja ponnistusvaihe olikin ohi 16 minuutissa. Itse yritin keskittyä hengitykseen koko ponnistusvaiheen ja koenkin sen olleen erittäin hyvänä osana nopeaan synnytykseen. Ponnistaminen tuntui helpottavalta tunteelta, vaikka alapäässä olikin kamala kiristys etenkin pään ollessa jo lähes ulkona. Hartiat oli ehdottomasti pahinkohta ponnistuvaiheessa. Kaiken kaikkiaan synnytys meni nopeasti ja mukavasti kivuista huolimatta.  Koin itse synnytyksen pahimmaksi kohdaksi avautumisvaiheen kaikkine pahimpineen supistuksineen. Voisin melkeenpä koska vaan mennä mielummin uudestaan ponnistamaan vauvaa ulos, kuin kestää niitä supistuksia. 1.vaiheen kesto: 09:35 2.vaiheen kesto 00:16 3.vaiheen kesto 00:19  Kesto yhteensä 10:10 2 asteen repeämä välilihassa, emättimessä

07.04.2017 klo 06.51 maailmaan syntyi pieni reipas tummatukkainen peikkotyttö.  Mitoin 3650g , 50cm py 34,5cm agarpistein 9/9/9

17799942_406783269700667_3554572950202111313_n.jpg

 

jade (1 of 1)-3.jpg

 

 

 

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset Raskaus ja synnytys