Haaveillen.
Nutturakiharat ja Hypen ihanan överi t-paita.
Havahduin tänään omista maailmoistani sellaisessa tilanteessa jossa olisi pitänyt olla läsnä. Jäin pohtimaan, että oikeastaan olen ollut koko kuukauden jossakin omissa sfääreissäni, vältellyt puhumista ja ehkä vähän seuraakin. En oikeastaan ole mistään sen kummemmasta uneksinut; enimmäkseen rauhasta ja hiljaisuudesta. Tiedättekö sitä tunnetta kun kaipaa pelkästään olemista ilman suorittamista ja ilman joka hetkistä aistien ylistimulointia? Sielunmaisemani löytyy hiljaiselta ja kesäiseltä merenrannalta, jossa kuulen ainoastaan veden hiljaista liplatusta. Aurinko tuntuu iholla ja merituulen pystyy haistamaan. Pelkkä ajatuskin nostaa hmyn huulille. Tämänkaltaista paikkaa ja mielentilaa on mahdoton löytää keskellä Helsingin talvea. Vihaan talvea. On pimeää ja kylmä. Nyt pääsen kaikista lähemmäs tällaista mielenrauhaa yksin lenkkeillessä, mutta lenkkarit märkinä liikenteen seassa suikkelehtiminen jättää fiilikset aika kauas tuosta rauhallisesta merimaisemasta. Ei auta siis muu kun toisinaan paeta oman pään sisälle, lähteä villasukat jalassa lenkille ja odottaa kärsivällisesti kesää.
Kävin tänään pitkästä aikaa pikaviisitillä Turussa katsomassa erään taidenäyttelyn. Kävelessäni Aurajoen vartta pitkin galleriaan, en voinut kuin ihmetellä miten hyvin tämä jokimaisema sopii fiiliksiini. Eikö olekkin jotenkin hyvin karun kaunista? Kello oli noin yksitoista aamulla ja koko maisema oli sumun peitossa. Turku on vanha kotikaupunkini ja se edustaa minulle sellaista hieman runollista ja vähän naiivia aikaa. Kävin yliopistoa, poltin ketjussa tupakkaa, luin feministisiä klassikoita ja join paljon punaviiniä. Aika kliseistä, vai mitä?
Vanha kirjasto näkyy taustalla.
Kaunis Turku.
Jokilaiva taustalla.
Ettei mene nyt ihan lässytykseksi, menin salille pumppamaan rautaa. Tässä pari salikuvaa.
Jalkapäivä.
Mukavaa torstaita kaikille!
Terveisin,
Nina