”Ootapa vaan”-näsäviisailusta
Raskaus ja vanhemmuus tuntuu olevan hyvin monelle (varsinkin vanhemmalle) naishenkilölle automaattinen ”vapaudu vankilasta”-kortti, tai toisin sanoen ”näsäviisaile huoletta”-kortti. Oikein kihisevät onnesta, että pääsevät sanomaan ihan mihin tahansa raskauteen, vanhemmuuteen tai äitiyteen liittyvään keskusteluun ”ootapa vaan kun *lisää vapaavalintainen Elämänkokemus ja Neuvo*”.
Eli toisin sanoen se on vähän kuin vittuilua (pardon my french) piilotettuna vertaistukeen.
Lapsettomuudella on vähän samanlainen vänkä vaikutus. Hormonihoidoissa käyneet ystävät tekivät täsmälleen samaa, kun me aloitimme aikoinaan hoidot. ”Ootapa vaan kun joudut piikittämään”. ”Ootapa vaan kun joudut käyttämään niitä syöpälääkkeitä”. ”Ootapa vaan kun on mennyt rahaa kakskyttonnia”.
En tiedä onko se katkeruutta, näsäviisautta vai liian brutaalia rehellisyyttä tilanteessa, missä ei oikeasti tarvitsisi sanoa muuta kuin ”ahaa, ok, tsemppiä” tai ”kuulostaapa kamalalta, koita jaksaa”. Kipujen, kamalien kokemusten, huolten jakaminen ja muu vastaava ei kuuluisi olla mikään nokittelukilpailu, missä toinen osapuoli oikein läähättäen odottaa milloin pääsee sohaisemaan ”no ei se vauva kauaa voi hyvin nukkua, ootapa vaan”.
Eilen koin juuri yllä kuvaillun tilanteen, jossa itse, vaistomaisesti, meinasin ryhtyä besserwisseröimään. Muru jakoi huolensa siitä, että mitä jos alkio ei pysykään kiinni ja se menee kesken. Ettei hän tiedä miten selviäisi siitä.
Ja saman tien, automaattisesti ja vaistomaisesti mielessäni sivalsi ajatus ”nii, no minäpä selvisin neljästä että revi siitä”. Melkein läimäytin itseäni edes tuollaisen lauseen ajattelemisesta, onneksi en ääneen sentään möläyttänyt.
Katkeruudesta ja mustasukkaisuudestahan tuommoinen kumpusi ja toisen huoli on kuin bensaa liekkeihin. ”Ootapa vaan..”
Onneksi sitä osaa kuitenkin pitää tuommoiset mölyt mahassaan ja sen sijaan vain sanoa juuri sen, mitä vaimoni haluaakin kuulla: ”kyllä se siellä kiinni pysyy, älä huolehdi”.