Pitäisi ilmeisesti hiukan virkistellä tätä blogin tekelettä. Tai no, pitäisi ja pitäisi, kuka pakottaa, mutta koko kevään ei ole lapsiasia ollut millään tavalla ajankohtainen. Nyt sitten kuitenkin pitäisi pikku hiljaa aloitella uudelleen tätä projektia, sillä vaimo olisi tarkoitus tutkia. Yksi alkio on vielä pakkasessa ja se olisi tarkoitus – sikäli mikäli kaikki on ok – siirtää häneen tuossa kesäkuussa. 

Aloitettiin nyt jo hyvissä ajoin metsästämään ovulaatiota, eli sitä hymynaamaa testitikkuun. Se löytyikin yllättävän helposti tasan kp14. Nyt pitäisi vielä tehdä pakolliset sukupuolitautitestit ja selvittää hcg arvo. Viime vuonna minua hoidettaessa vaimo ei erityisemmin pistänyt merkille mitä tapahtui missäkin vaiheessa, koska sanoin aina ”älä huoli, munhan nämä pitää muistaa ja tietää”. Nyt pakka kääntyi toisinpäin.

Nyt varmasti joku kohauttelee kulmiaan, että miksi sitä viimeistä alkiota ei minuun siirretä. Koska seitsemän hoitoa oli tarpeeksi. Koska kehoni ei osaa tehdä mitään elävää tähänkään mennessä. Koska minulle riittää, enkä kaipaa enää ainuttakaan traumaattista varhaista keskenmenoa tai kuvottavaa ”hoito”toimenpidettä lääkärillä. Haluan pitää kehoni itselläni.

JOS kuitenkin vaimon tutkimuksissa selviää jokin fysiologinen este, pitää pakka miettiä uusiksi. Olen varannut ensi syksyksi niin paljon pakollisia työhöni liittyviä menoja, joista en voi luistaa missään nimessä, minkä vuoksi mahdolliset tulevat hoidot menisivät joka tapauksessa vasta joulukuulle.

Mutta JOS vaimossa on kaikki kunnossa, alkionsiirto tehdään. JOS se menee mönkään, lähdemme todennäköisesti etsimään omaa luovuttajaa, ja jatkamme yritystä kotona kaksin. Voin pahoin jo pelkästään siitä ajatuksesta, että joudun menemään henkiseksi tueksi klinikalle. Vaimoa puistattaa yhtä lailla. Sen vuoksi pitäisi yrittää löytää se joku laupias samarialainen, joka haluaisi tarjota meille sen ”muumimukillisen”.