Miten reagoida lapsettomuuteen(?)

Liityin marraskuussa Facebookin Simpukka-ryhmään, joka on tarkoitettu keskusteluun ja vertaistukeen lapsettomuudesta kärsiville. Se oli aivan fantastinen päätös, sillä siellä pääsee reaaliajassa ”semianonyymisti” keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka tietävät täsmälleen mitä käyn lävitse. Sieltä myös voi saada neuvoja ja vinkkejä hoitoihin ja hoidoissa jaksamiseen. Esimerkiksi viimeisimmän negatiivisen raskaustestin tehtyäni (IVF:n tuoresiirto ei kestänyt edes viralliseen testipäivään ennen kuin vuoto alkoi) sain ryhmästä välittömästi keskusteluapua pahaan olooni, vaikka oma äitini sattui tuona päivänä olemaan käymässä yön ylitse. Äitini taas ei osaa käsitellä omaa riittämättömyyden tunteitaan eikä osaa ulottaa empatiaa oman napansa ympärille, minkä vuoksi jäin yksin itkemään hänen lähtiessä ajamaan kotiinsa. Pääsin kuitenkin heti puhumaan Facebookissa jonkun kanssa, joka sattui vieläpä kaikeksi onneksi olemaan myös sateenkaariperhettä perustamassa. 

Joka tapauksessa. Ryhdyin miettimään mm. tuon ryhmän keskustelujen perusteella mitä lapsettomuutta kärsivälle  (ai kauhea miten inhoan tuota sanaa kärsiä) kokevalle voi ja ei voi sanoa? Miten ulkopuolisen eli erityisesti ystävien ja perheenjäsenien tulisi reagoida ja käyttäytyä. Tässä ehdoton top 5.

Disclaimer: tämä on tehty univajeessa ja kieli poskessa. No animals were harmed.

1. Ainahan te voitte adoptoida 

Adoptointiprosessi Suomessa on raskas ja vaikea. Ketä tahansa ei hyväksytä adoptiojonoon ja jonosta voi tippua myös pois kesken kaiken sikäli mikäli viranomaiset löytävät taustastasi tai elämäntilanteestasi jotain ongelmallista. ”Adoptioneuvonnan aikana käsitellään hakijoiden valmiuksia adoptiolapsen vanhemmuuteen. Keskusteluteemoja ovat hakijoiden motiivit, henkilöhistoria, nykyinen elämäntilanne, parisuhde, ihmissuhdeverkostot, menetykset, kasvatuskysymykset ja adoptiolapsen erityisyys sekä muut tarpeelliset asiat.” Lähde: Pelastakaa Lapset

Hox! Sateenkaaripareilla ei ole vielä oikeutta avioliiton ulkoiseen adoptioon. Puolison biologisen lapsen voi adoptoida sisäisellä adoptiolla. Avioliittolain muutos oikeuttaa myös ulkoiseen adoptioon, mutta voimaantulo on aikaisintaan vuonna 2017. Muutos ei myöskään tarkoita automaattisesti, että adoptioita päästäisiin käytännössä vielä vuosiin järjestämään, sillä moni maa ei luovuta lapsia adoptioon samaa sukupuolta oleville pareille.

Loukkauspisteet heteropareille: 5/10

Loukkauspisteet sateenkaariparille: 15/10

2. Hanki lemmikki

Niin paljon kuin omia lemmikkejäni rakastankin ja ne ovat sataprosenttisia perheenjäseniä, ei koira, kissa, marsu, kala tai pölypunkki koskaan korvaa omaa lasta. Se voi auttaa ahdistuksessa ja masennuksessa, sekä olla loputtoman hellyyden ja rakkauden kohteena, mutta se ei silti ole ihminen. 

Loukkauspisteet: 8/10

3. Neuvot seksinharrastamiseen

Tiesitkö, että hedelmöittyminen on mahdollista vain kerran kuukaudessa, noin 24-36h ajan? Siittiöt elävät naisen kehossa 2-5 päivää riippuen onko ne laitettu kohtuun peittoja heiluttelemalla vai sitten pakkasen kautta katetrilla ruiskuttamalla. Siihen ei ihan oikeasti auta se, että seisoo seksin/inseminaation jälkeen päällään, saa orgasmin, hässii neljä kertaa päivässä jne.

Inseminaatiolla hedelmöittymisen todennäköisyys on vain 15%. Eli siinä on joka ikinen kerta 85% mahdollisuus epäonnistua

Loukkauspisteet: 7/10

4. Ravinto- ja liikuntaneuvot

”Juo greippimehua”, ”syö parsakaalta”, ”syö enemmän kuituja”, ”älä juo kahvia”, ”juo yksi kuppi kahvia päivässä”, ”älä juo alkoholia”, ”satunnainen alkoholinkäyttö ei haittaa”, ”lopeta nyt ihmeessä tuo tupakointi”, ”eikö kannattaisi laihduttaa”, ”urheilisit edes vähän”, ”entä jos urheilet liikaa”, ”juo yrttiteetä”, ”syö D-vitamiinia vähintää 100ug päivässä”, ”älä missään nimessä syö D-vitamiinia yli suositusten”, ”muista foolihappo”, ”foolihappoa pitää syödä kolminkertainen määrä”, ”foolihappoa ei saa syödä liikaa”, ”älä syö lihaa”, ”lopeta kasvissyönti”, ”älä syö maitotuotteita”, ”maitotuotteista saa kalsiumia”, ”syö Aspiriinia”…

Loukkauspisteet: 4/10

5. ”Älä stressaa”

Tämä on sitkeä myytti, jota aina tuputetaan lapsettomuutta kokeville, sillä he ovat tunnetusti asiasta keskimääräistä stressaantuneempia. Hormonihoidot, raha, aika ja muut olosuhteet voivat lisätä stressiä eksponentiaalisesti, mutta harvoin (jos koskaan) aiheuttavat itsessään lapsettomuutta tavallisessa elämäntilanteessa. Sen sijaan edellä mainittujen yhdistelmä voi aiheuttaa hoitojen lakkauttamisen.  Stressi on myös aina yksilöllinen kokemus ja sitä voi myös mitata.

Mielikuvaharjoitus: Lapsia on tehty myös sotien aikana.

Loukkauspisteet: 100/10

Jokeri 1-100 pistettä:

Missä vaiheessa voi sanoa kokevansa lapsettomuutta? (perustuu tositapahtumiin)

Heteroparit Luomu Edition:

”Ai että kun meidän Milja-Maarian tekemiseen meni ainakin vuosi, oli tosi raskasta”.

”No meidän Jussi-Sebastianin tekemiseen meni kuusi vuotta.”

Heteroparit Klinikka Edition:

”Ihan siitä ekasta inssistä se Sirpa-Annikki sitten tärppäsi!”

”Jussi-Matias tuli sitten viiden IVF:n jälkeen.”

Sateenkaariparit Luomu Edition:

”No jotain kolmannella muumimukilla saatiin Mette-Helea alulle.”

Sateenkaariparit Klinikka Edition:

”Henri-Raineriin paloi 10 000€, viisi inseminaatiota, 1. IVF:n tuoresiirto, kaksi pakkassiirtoa ja kolmannesta se tärppäsi. Kunnes meni kesken kun tuo mun endometrioosi. Pidettiin vuosi taukoa, säästettiin rahaa, ja toisen IVF:n tuoresiirrossa sitten onnistui.”

 

 

Puheenaiheet Raskaus ja synnytys Ajattelin tänään

Miksi rakkautta pitää osoittaa tavaralla?

Joulu vihdoin ja viimein ohitse. Kun on mennyt naimisiin jouluihmisen kanssa ja oma kokemus joulusta on lähinnä lapsuuden kireät ja marttyyrivalituksen täyttämät joulupyhät, joutuu väkisinkin tasapainottelemaan pyhien ajan. Kompromisseja toisensa perään. Vietimme joulua vaimon sukulaisten parissa, missä on periaatteessa aina rentoa ja mukavaa, mutta en kestä sitä lahjarumbaa. Pyydämme yleensä vain tarpeellisia lahjoja enkä itse oikein ymmärrä miksi aikuisten ihmisten tarvitsee toisillee ostaa minkään listan perusteella ”osta sinä mulle tuo niin minä ostan sulle tuon”, kun kaikki kuitenkin nauttivat niistä ruoista eniten. Silti saamme varsinkin anopilta joka vuosi ylenpalttisia lahjoja, joissa on seassa se pyytämämme ja sen lisäksi vielä jotain arvokasta kodintekstiiliä, astioita tms. tavaraa. Ja tavaraa meillä on. Enemmän kuin tarpeeksi.

Sain jo ennen joulua nettiä selaillessani hirveän ahdistuksen aikaiseksi siitä, kuinka elämme täällä yltäkylläisyydessä. Ostamme ostamisen ilosta, vaikka toisilla ei ole ruokaa kaikkina viikonpäivinä ja koiranpennut paleltuvat tarhakoppeihinsa. (no okei, hormonilääkityksellä saattoi olla asiaan vaikutusta)

Mutta kupin kaatoi nurin se, kun katselin mitä kälyn lapset saivat lahjaksi. Tavaraa toisensa perään. Melkein jokaiselta sukulaiselta ja perheystävältä tuli vähintään kaksi pakettia. Kummitäti oli toiselle lapsista ostanut seitsemän pientä pakettia. Vaatteita enimmäkseen, mutta silti. SEITSEMÄN. Lapsi ei ole edes vuoden vanha.

Ryhdyin paniikissa miettimään mitä teemme sitten, jos ja kun meille se lapsi päättää ilmestyä. Miten ihmeessä saamme sukulaisille sanottua tiukkaan ja maata jalalla polkaisten, että EI, meille ei krääsää tule. Yksi paketti riittää. Lapsi ei tarvitse seitsemää uutta barbia joululahjaksi. Rakkautta ei ole pakko osoittaa lahjamäärällä. Lapsi ei sitä arvosta yhtään sen enempää, vaan oppii ahneeksi. Vanhemmat taas ahdistuvat siitä tavaramäärästä entisestään. Sydäntä särki katsoa, miten lapsi olisi halunnut ryhtyä leikkimään aina avaamansa paketin parissa, mutta vanhemmat hokivat ”odota ei vielä, täällä on näitä paketteja vielä tosi paljon”.

Miksi rakkautta pitää osoittaa tavaralla? Miksi rakkautta ei voisi osoittaa ajalla? Tekemällä lapsen kanssa jotain? Antamalla pikkuvauvan vanhemmille yhteistä omaa aikaa? Olemalla läsnä?

 

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset Ajattelin tänään