Eilisen lääkärikäynnin jälkeen oli fiilis parempi kuin kuukausiin. Tuli sellainen olo, että meihin (minuun) keskitytään ja kuunnellaan. Ajatellaan kokonaisuutena ja mietitään mistä kohtaa lähdetään hienosäätämään. Näin myös edelliseltä klinikalta saadun hoitokertomuksen, joka oli puutteellinen. Kaikkia kokeita, lääkkeitä ja tutkimuksia ei oltu kirjattu ylös, puhumattakaan follikkeleiden koosta. Lääkäri huokaili ja pudisteli päätään. ”Jotakuta on laiskottanut”. 

En muutenkaan osaa arvostaa lääkärialan ammattilaisia, koska vuosien aikana on tullut tapeltua yhdestä jos toisesta kehoon liittyvästä ongelmasta. Heti, jos kyseessä ei ole antiobiooteilla parannettava sairaus, menee hommat täysin metsään. Itse on joutunut hakemaan tietoa ja apua, ja olemaan juuri se ärsyttävä kliseinen potilas, joka tulee valmiin diagnoosin kanssa vastaanotolle.

Paitsi nyt. 

Keskusteltiin perusteellisesti siitä, mitä lähdetään nyt tulevaisuudessa tekemään. Lääkäri kertoi juurta jaksain miten yleensä hoidetaan, miten voi hoitaa vaihtoehdolla b, ja miten me nyt lähdetään etenemään vaihtoehdolla c, ettei joulunpyhät haittaa hoitokiertoa. ”Olen kaupungissa koko joulun, joten voidaan tehdä se ultra tarvittaessa viikonloppunakin”. Meinasin itkeä onnesta. 

Edellisen klinikan hoitokertomuksessa oli myös ihan erilainen versio viimeisten viikkojen puheluista, mitä itse muistan. Hoitokertomukseen oli kirjoitettu jopa virheitä, eli lauseita, joita en ole edes sanonut. Psykologille käskettiin, eikä kehotettu. Sanoin useaan otteeseen, etten halua enkä tarvitse moista, koska kokemuksesta tiedän ettei se ole toimiva tapa käsitellä pahaa oloani. Hoitokertomukseen oli kirjoitettu ”miettii kenelle psykologille menisi”. Pyysin myös melatoniinireseptiä, jotta voisin nukkua paremmin ja tehdä töitäni, koska teen töitä aivoillani. Lääkäri kirjoitti vahvaa unilääkettä kaksi tablettia. En hakenut koko reseptiä.

Kerroin myös saman uudelle lääkärille, joka hymyili ja nyökkäili. ”Jaksatko lähteä nyt uudelleen?” ”Jaksan.” Lääkäri kirjoitti myös pyytämättä melatoniinia isomman satsin ja sanoi ”se on vuoden voimassa, haet jos tarvitset”.

Katsotaan nyt kierto kerrallaan. Menetin uskoni tähän jo kauan sitten, mutta nyt on ainakin turvallinen olo lääkärin suhteen. Sellainen olo, ettei minun tarvitse huolehtia ja stressata, vaan hän hoitaa.

Eikös se niin mene, että vaihdetaan palveluntarjoajaa, jos luvattua tulosta ei tietyssä ajassa synny? Tai jos vaikkapa palveluntarjoaja onkin yhtäkkiä kuin jumittunut levy, joka jankkaa vain ”jos nyt kuitenkin sinne psykologille ennen kuin jatketaan näitä hoitoja”. En mene. (Avaudun asiasta myöhemmin.)

No, uusi klinikka, uudet kojeet, vanhat mömmöt. Pakkasessa on viisi alkiota.

Vuosi sitten oltiin vasta tehty päätös tästä rumbasta ja käytiin ensikäynnillä ihmettelemässä. Että tässäkö sitä nyt aletaan vauvantekohommiin. Jännitettiin verikokeiden ja muiden testien tuloksia. Lääkärikin oli tammikuussa innoissaan ”onpa kivaa päästä tekemään hoitoja ilman mitään fysiologista estettä”. Niin, tämä jämäpaloista koottu kroppa toimii kuin saksalainen juna-aikataulu.

Mutta vauvaa se ei osaa tehdä.