5×3 HYVÄÄ ASIAA

DSCF5547breakfast2.jpg

Vaikka oon peruspositiivinen ihminen, on mulla välillä ikävä tapa nähdä asioissa ensin kaikki huonot puolet. Harvoin tulee mietittyä niitä pieniä, mutta niin tärkeitä asioita jotka oikeesti on niitä tärkeimpiä.

Jokaiselle tekisi varmasti hyvää sillointällöin pysähtyä miettimään asioita, jotka piristävät silloinkin kun kaikki tuntuu kurjalta. Itseni tämän kirjoittaminen sai ainakin miettimään asioita joita tuppaa pitämään itsestäänselvyyksinä. 

Kyseessä siis blogeissa kiertävä ”kolme hyvää asiaa”-haaste, jonka yritin kirjoittaa kuulostamatta liian ällökliseiseltä, mutta moni allamainituista oli kliseisyyksistään huolimatta ihan pakko mainita.

 

KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVÄSSÄNI

Olin aikaisin töissä. Oon yleensä melko aamu-uninen ja töissä vasta ysin maissa. Tänään heräsin kerrankin ajoissa ja olin töissä jo 7.20. 

Kipeät lihakset. Sunnuntainen pumppi ja eilinen kello 7.15 tehty HIIT-treeni alkaa tuntumaan kokovartalohalvaukselta, tietääpähän tehneensä! 

Iltapäivä. Pikaretki Lammassaareen ja iltatreffit Ipissä Saran kanssa <3.

 

DSCF5551breakfast2.jpg

 

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

Rohkeus. Oon melko monta kertaa elämässäni ryhtynyt johonkin ihan uuteen ja tuntemattomaan kuten siirtynyt kouluun, luistelujoukkueeseen tai työpaikkaan josta en tiedä mitään tai tunne ketään. Nää päätökset on olleet poikkeuksetta hyviä ja tuoneet mukanaan ihania kokemuksia ja vielä ihanempia tyyppejä.

Järjestelmällisyys. Aika-ajoin hieman överiksikin menevä piirteeni, joka tuottaa pääsääntöisesti kuitenkin hyvää. Sekavakin hetki elämässä tuntuu selkeämmältä kun koti, työpiste ja kalenteri on järjestyksessä. 

Spontaanius. Keksin milloin mitäkin ja haluan toteuttaa sen heti (tää blogi on yksi esimerkki). Innostun helposti asioista ja oon jatkuvasti hereillä ympäristöstä.

 

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

Ihmiset. Mun elämässä ykkössijalla on ehdottomasti sitä ympäröivät ihmiset. Oon onnellinen siitä, miten ihania tyyppejä on sattunut valikoitumaan mun työkavereiksi, ystäviksi ja perheeksi. Oon saanut käsittämättömän määrän tukea, kannustusta, haleja, tsemppiviestejä ja läsnäoloa jokaiselta mun läheiseltä ja vaikka en osaa aina sitä näyttää, on siitä todella kiitollinen. 

Terveys. Tätä ei varmaan tarvi hirveesti selitellä. 

Arki. Kuullostaapa tylsältä, haha. Oon kuitenkin viimeaikoina huomannut, ettei mun elämä enää pyöri pelkästään viikonloppuja odotellessa vaan oon oppinut nauttimaan ihan tavallisesta arjesta. Mun arki on mukavaa, toimivaa ja huonotkin päivät parantaa yleensä ihana koti ja ihana tyyppi siellä.

DSCF5553breakfast2.jpg

 

 

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

Stressivapaus. En voi väittää tähänastista vuotta täysin stressivapaaksi, mutta verrattuna edellisen vuoden loppuun, oon saanut pääkoppani ihan uuteen ruotuun enkä enää stressaa pakonomaisesti asioista. Oon löytänyt tietynlaisen rauhan ja oppinut tekemään päätöksiä elämäni suhteen sen pohjalta, miltä oikeasti tuntuu. 

Liikunta. Oon nyt alkuvuodesta palannut säännöllisen liikunnan pariin ja uudelleenlöytänyt sen voittajafiiliksen kun pitkän työpäivän jälkeen jaksaa raahautua sinne jumppaan. Mikään ei oo parempaa kun mennä kunnon hikijumpan jälkeen hetkeksi saunaan ja kiiruhtaa sitten kotisohvalle. Etenkin torstai-iltojen spinningit ja sunnuntaisen pumpit on olleet alkuvuoden suosikkeja.

Suunnitelmat. Jo tapahtuneiden juttujen lisäksi täksi vuodeksi on suunnitteilla monia pieniä kivoja juttuja, kuten viikonloppumatka Tallinnaan, pääsiäinen mökillä ja muodostelmaluistelun MM-kisat keväisessä Tukholmassa.

 

KOLME   (kaksi)   HYVÄÄ ASIAA BLOGISSANI

Lukijat. Tätä on luettu ihan ällistyttävä määrä siihe nähden miten vähän aikaan oon täällä kirjoitellut. Kiitos siitä jokaiselle lukeneelle, tykänneelle ja kommentoineelle <3.

Kuvat. Oon omasta mielestäny saanut taltioitua tänne tosi kivoja ja itseni näköisiä otoksia.

 

 

-Janita

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *