Minä ja Stressimörkö

 

Kaikki varmaan tietävät sen tunteen, kun tuhat asiaa painaa samaan aikaan ja tuntuu että pään sisällä olevat ajatukset kolisevat kallonseinämiin niin, ettei yhdestäkään ajatuksesta saa kunnolla kiinni.

Ne jotka eivät tiedä miltä se tuntuu, joko valehtelevat tai ovat tosi onnekkaita. Julistin aiemmassa kirjoituksessani stressivapaata vuotta 2018, mutta kärsittyäni viikkokaupalla kestäneestä päänsärystä, unettomista illoista ja painajaistäytteisistä öistä tajusin stressin vain muuttaneen muotoaan.

Loppusyksyn stressi oli sellasta näkyvää. Olin huonolla tuulella, itkin, en innostunut mistään ja tunsin olevani huono kaikessa mihin ryhdyin. Näistä ajatuksista oonkin päässyt eroon. Virheellisesti kuitenkin luulin muutaman pieleenmenneen päätöksen aiheuttavan koko stressin ja pääseväni siitä eroon korjattuani ne. 

Tämä uusi stressi on sellainen piilevä mörkö, jonka olemassaoloa en ensin edes tajunnut. Olinhan kuitenkin onnistuneesti ottanut takapakkia edellämainituista pieleenmenneistä päätöksistä. Olen pääsääntöisesti hyvällä tuulella, jaksan herätä aamuisin aikaisinkin, käyn kolme kertaa viikossa salilla enkä tunne oloani sillä tavalla stressaantuneeksi.

Ratkaisin unettomat illat majoittumalla sohvalle iltaisin katsomaan Netflixiä niin, että silmät painuivat väkisin kiinni enkä kerennyt kuulemaan omia ajatuksiani. Päänsärystä syytin hormoniehkäisyä (syytän osittain edelleen). Hengailuni tämän piilevän stressimörön kanssa johti kuitenkin viimeisimpänä siihen, että unohdin yhteishaun alkaneen. Siis unohdin yhden niistä stressimörön äideistä joka tämän kaiken takana seisoo. 

Tähän päälle muutama muu ei-niin-kiva ylläri elämän muilta osa-alueilta ja stressimörkö ei ollutkaan enään piilevä, vaan ihan tosi näkyvä. Jouduin siis pysähtymään ihan tosissani taas miettimään. 

Tai ei sitä ihan hirveästi tarvinnut miettiä. Onko ihme, että pientä ihmistä stressaa, jos ei tiedä missä asuu, opiskelee tai on töissä viiden kuukauden päästä. Tiedottomuus on ainakin itselleni kaikista vaiheista pahin. Ja se, että päätökset on täysin jonkun muun käsissä kuin omissa.

Loppuun täytyy lisätä, että onnekseni yksikään ihmissuhteeni ei ole tämän stressin takana ja siitä saan olla onnellinen.

Minä ja stressimörkö yritetään nyt hengähtää, nostaa peukut pystyyn ja toivoa parasta. Kivaa loppuviikkoa teille <3.