20180329
Päivä alkoi herätyskellon soidessa 6.10, kompastumalla portaissa ja itkemällä sohvalla viis minuuttia, jees! Kurjuudessa rypeässäni kuulin jostain linnunlaulua ja luulin kirkasvalolampun linnunlaulumoden menneen päälle. Laulu kuuluikin ihan oikeasta linnusta, joka oli asettunut meidän partsille lauleskelemaan. Seuraavat minuutit meni sitä ihastellessa :-D. Ensimmäisessä kuvassa kulminoituu se, miks mulla kestää nykyään ihan hiton kauan meikata aamuisin. En enää osaa aloittaa aamuani ilman YouTubea, seuraan siellä intohimoisesti kaikkia mahdollisimman outoja tubettajia.
Tää aamu meni alkukankeuksien jälkeen jopa yllättävän nopeasti ja ihastutti jälleen maisemallaan.
Puhuin tässä postauksessa mun kahvinjuonnin viimeaikaisesta lisääntymisestä, en koskaan ennen juonut aamuisin kahta kuppia. En muuten raahannut tota ensimmäisen kuvan kuppia töihin mukanani, siellä on oma samanlainen.
Lounas! Syön tätä samaa settiä niin usein etten kehtaa sanoa. S-marketin salaattibaarista salaattia, pinkkiä couscousia, chorizopyöryköitä, juustopaloja, kurkkua ja oliiveja. Oon jopa oppinut sellaisen näppituntuman että tulee just eikä melkein lounassetelin hinta.
Jo useasti aiemmin mainittu torstaispinning, josta olin pitänyt kahden viikon tauon. Aina yhtä hyvä nollaushetki! Suosittelen muuten jokaiselle vähänkään useammin polkevalle kunnon kenkiä, en olis uskonut miten iso ero voi olla tavallisiin.
En muuten voi olla ainut jota raivostuttaa spinningissä ja ylinpäätään kaikissa ryhmäliikunnoissa puhelinta käyttävät ja keskenään juttelevat ihmiset!?! Tänäänkin vierustoveri whatsappaili tyytyväisenä läpi pahimmatkin intervalliosuudet. Oon kerran todistanut pienimuotoista välikohtausta jonkun raivostuessa ääneen tälläiselle puhelimenräplääjalle ja oon aika varma että oon joskus vielä itse se raivoaja.
Kotimatkan aurinkofiilistelyt. Ihanaa kun tiet alkaa olla kuivat ja näyttää ihan keväältä! Asu tosin paljastaa todellisen lämpotilan.
Kotona odotti munaylläri ja pienimuotoinen leivontaprokkis. Mä tykkään tehdä ruokaa mutta en oo koskaan ollut mikään leipojaihminen. Silti löydän aika-ajoin itseni väkertämästä jotain ja tää tuntui jopa onnistuvan :-D.
Noista mun ostamista mangopilteistä yksi purkki osoittautui oikeasti mangonmakuiseksi, muut oli jotain muuta keltaista seosta, eli hyvin alkoi.
Tätä hetkeä olin odottanut siitä aamun kompuroinnista lähtien. Sushi Bar and Winen sushit, sohva ja Homeland. Kiitos sille nimettömälle kommentoijalle (äidilleni), joka kehotit antamaan sarjalle mahdollisuuden, osu ja uppos.
Ihanaa pääsiäistä kaikille<3!
-Janita