ROTTERDAM

C20AABF0-6AC6-40EB-A774-95B8A286559B.jpeg

Lauantaina tehtiin päiväreissu Rotterdamiin. Aiemmin syksyllä tehtiin sinne todella pikainen visiitti äitini kanssa, mutta tällä kertaa tutustuttiin kaupunkiin ihan ajan kanssa. Saatiin hyvät vinkit tuttavalta, joka opiskeli kaupungissa ja näillä neuvoilla saatiin aikaiseksi oikein kiva touri!

Rotterdamhan on muihin Hollannin kaupunkeihin verrattuna todella eri näköinen, sillä kaupungin tuhouduttua toisen maailmansodan aikaan lähes kokonaan on se rakennettu selvästi modernimmalla tyylillä.

7447363F-6131-42A3-8127-3B9C56438B84.jpeg

Rautatieasemalta suunnattiin suoraan lähellä sijaitsevaan Markt Halliin, joka on nimensä mukaisesti ”markettihalli”, jossa valikoimaa on kaikenlaisesta ruoasta pieniin ravintoloihin. Täällä viihdyttiin tapamme mukaan aika tovi :-D. Halli oli tosi hieno ja kaikkine joulukoristeineen jotenkin tosi ihana paikka.

Kauppahallista suunnattiin Cube houseille, eli taas nimensä mukaisesti kuutiotaloille. Nää hassut talot on myöskin Rotterdamin päänähtävyyksiä ja kolmea euroa vastaan yhteen niistä pääsee myös sisälle tutkimaan. Tein pientä tutkimusta ja sain selville, että kuutiotalojen asukkaat olivat närkästyneet jatkuvaan turreiluun ja siksi avanneet yhden taloista ”näyttelykappaleeksi”. Sittemmin osa kuutiotaloista on myös muunnettu hostelliksi.

14DA6F3C-9175-4606-ADBE-A9091893277F.jpeg

Kuutiotaloilta suunnattiin keskustan kaupoille (joita on PALJON) ja nälän yllättäessä muisteltiin mun kaverin maininneen jostain ”Hollannin parhaasta burgerista Rotterdamissa”. Suunnattiin siis Ter March&Co- nimiseen mestaan, jonka vaatimattomia meriittejä ovat Hollannin paras burgeri, Rotterdamin paras burgeri ja maailman 12. paras burgeri :-D. Ja voin kertoa, että täysin oli tittelinsä ansainnut! 

Burgereiden jälkeen palattiin (lue:raahauduttiin) takas Tilburgiin. Ihana päivä ja tosi toimiva kierros!

Kivaa alkanutta viikkoa<3!

CAE9D13D-BE81-4614-B6BF-176DCDE94932.jpeg

C65074AB-5806-43D8-8E76-A75F599A5EAC.jpeg

DCE10897-7EED-41EC-A701-401089FFA804.jpeg

xx, Janita

Kulttuuri Matkat