Back in business

7263292E-F4D3-4168-8172-B79C8ECE18E4.jpeg

Moi!

Toivottavasti siellä on vielä joku :-). Oon tarkoituksellisesti pitänyt vähän pidempää taukoa kirjoittamisesta, ensin järkyttävän tenttistressin takia ja sitten ihan vaan keskittyäkseni lomailuun.

Joulukuu meni tosiaan aikalailla sumussa kun lukemisen määrä iski kunnoilla päin näköä. Tiedostin toki aineistojen haastavuuden ja laajuuden, mutta marraskuun lopussa aloittaessani kunnolla käymään niitä läpi, oli vähän itkussa pidättelemistä (eikä siltä kyllä joulukuun aikanakaan vältytty). Kursseja mulla oli ”vain” neljä ja olin kuvitellut selviäväni niistä jotenkin helposti, loppupeleissä jouduin niistäkin jättämään yhden tentin vielä keväälle, jolloin toivottavasti osaan valmistautua tenttikoitokseen vahingosta viisastuneena. 

Loppuvuoden ahdingot on nyt onneks jo historiaa ja viimeviikolla sain vielä lopullisen helpoutuksen, kun sain vahvistuksen sille, että kaikki tentit meni jopa läpi :-D.

Tenttikoettelemuksen jälkeen oli ihanaa tulla Suomeen joulunviettoon ja perhejoulun lisäksi olin kutsunut kaikki mun tyttökaverit meille pikkujouluihin, josta saatiin aikaiseksi aivan ihana ilta ja oli kivaa nähdä kaikkia kamuja pitkästä aikaa ja vieläpä samalla kertaa, kiitos vaan teille <3!!

Lomailin ensin viikon Suomessa ja sitten reilu kolme viikkoa Meksikossa ja jäätävästä jetlagista huolimatta koen vihdoin olevani valmis palaamaan normaaliin elämään, haha. Tultiin kotiin perjantaina, jonka jälkeen ollaan koitettu (epäonnistuneesti) palauttaa rytmejä, mutta toistaiseksi ainakin on vielä super väsynyt ja jotenkin darrainen olo. Vielä on onneks viikko lomaa jäljellä Suomessa, jonka jälkeen palataan Tilburgiin aloittelemaan tokaa ja samalla vikaa (!!!) lukukautta. 

Palailen meidän reissusta erillisillä postauksilla, tää oli tällanen comeback- ilmoitus :-)!

Ihanaa, aurinkoista pakkaspäivää kaikille<3.

 

xx, Janita

Suhteet Oma elämä