BRUSSELS
Brysselissa tuoksui vuoronperää vohveli ja pissa (oikeesti, joka paikassa). Brysselissä paistoi aurinko, oli kuuma ja kylmä samaan aikaan eikä sinnekään päässyt Tilburgista ongelmitta.
En tiedä onko Hollannin junaliikenne yleisesti ihan sysipaska vai onko mulla tosiaan vaan niin huono tuuri. Menomatkalla hermoja koetteli junan myöhästyminen melkein tunnilla, mutta paluumatkalla päästiin taas ihan toden teolla ongelmien pariin kun junat eivät kulkeneet ollenkaan Tilburgin keskustaan. Paluumatkamme kesti loppupeleissä neljä tuntia ja koostui kahdesta junasta ja kahdesta bussimatkasta niiden välissä.
Oltiin Belgiassa vaan yks yö ja pyrittiin kahden päivän aikana näkemään ainakin valtaosa must see-paikoista. Uskon, että onnistuttiin siinä ihan hyvin etenkin saatuamme vinkkejä siellä vaihdossa olleelta toveriltani (kiitos Veera!).
Henkilökohtaisiksi suosikeikseni niistä, mitä kerettiin tsekkaamaan nousi lounas Peck 47:ssa (ihan älyttömät kakkupalat!), taidenäyttely Musée Magrittessa ja kolmantena ihan yleisesti kaikki super hienot rakennukset. Myös vohvelit olivat superhyviä. Opin myös, että ihan pelkkä vohveli ilman neljää litraa nutellaa riitää.
Bryssel onnistui jotenkin yllättämään mut huolimatta siitä, ettei mulla ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-olettamuksia. Kaupunki oli kaikkiin näkemiini Hollannin kaupunkeihin verrattuna jotenkin tosi erilainen, eikä esimerkiks pyöräilijöitä näkynyt juuri lainkaan. Myös arkkitehtuuri yllätti mut, siitä kuvat puhukoon puolestaan. Lisäksi se, että lähes kaikki puhuivat Ranskaa, hämmensi mua ja välillä tunsikin ihan olevansa Ranskassa Belgian sijaan.
Miniloma Brysselissa oli ihana ja oon tosi iloinen siitä, miten helppoa tällainen matkailu on nyt Hollannissa asuvana. Toivottavasti myös teillä oli ihana viikonloppu <3!
PS. kuten kuvista saattaa huomata, sain vihdoin kameran tänne Hollantiin ja pääsen taas jakamaan vähän kivempaa materiaalia teille :-).
Brussels was nice, sunny and the waffles were GOOD! Although next time I will not order four gallons of Nutella :-). Once again I did not have luck with the public transportation as on Friday the train delayed almost an hour and on Saturday the trains were not going to Tilburg centre at all. Our way back lasted almost four hours including two trains and two buses.
Brussels surprised me with is beautiful buildings and French-speaking, non-biking people.
We had such a great weekend, hope you had one too <3.
PS. Finally got a proper camera from Finland!
xx, Janita