STCKHLM 1

untitled (1 of 1).jpg

Olipahan reissu! En muista koska oon viimeks syönyt, (juonut) tai nauranut niin paljon kun tän viikonlopun aikana. Meistä monella ollut viimeaikoina tavalla tai toisella tosi stressaavia juttuja meneillään, joten tällänen irtiotto tuli todella tarpeeseen. Mun oli tarkoitus julkaista tää postaus jo eilen, mutta viikonloppu painoi aika pahasti vielä päälle :-D.

Oltiin siis Tukholmassa katsomassa muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskisoja meidän vanhalla viiden tytön luisteluporukalla. Puhuttiin just siitä miten tuntuu, että omista luisteluajoista olisi ihan muutama vuosi, kun todellisuudessa oon lopettanut kohta kymmenen vuotta sitten.. Tää reissu taisikin olla tän porukan ensimmäinen ulkonmaanmatka sitten omien kisojen, jos muutamia Tallinnavisiittejä mun luokse ei lasketa. Oon kyllä iloinen siitä miten läheisiä ollaan näiden naisten kanssa edelleen.

Lennettiin Stokikseen perjantaiaamuna ja majoituttiin Clarion Hotel Amartenissa, joka osoittautui ihan loistovalinnaksi. Innostuin noista kultasista hanoista ja Ritualsin tuotteista niin paljon, että haluisin nytheti samanlaiset myös meille kotiin. Hotelli oli muutenkin paljon hienompi mitä olin odottanut ja erityispisteet se sai superhyvästä aamupalastaan.

suihku.jpg

untitled (1 of 1).jpg

 

Meidän eka päivä Tukholmassa oli ihan järkyttävän pitkä, koska lennettiin sinne jo aamu kasilta ja kisat loppuivat vasta kympin aikaan illalla. Pyörittiin ensin koko päivä kaupungilla ja siirryttiin sitten kisakatsomoon Globenille. Käytiin aamupäivästä  myös brunssilla joka oli sen verran iso menestys, että ansaitsee myöhemmin oman postauksen.

Kisojen jälkeen jaksettiin reippaina mummoina lopettaa päivä vielä hotellin baarissa viinitellen. Illalla suoritettiin vielä kristillinen arvonta siitä, kuka joutui nukkumaan sohvalla (se olin minä).

huone.jpg

 

Palailen loppureissusta erillisten postausten kera, nyt meen nauttimaan mun yksinolosta kotona temppareiden kanssa! 

 

-Janita

Suhteet Ystävät ja perhe Matkat

SMOOTHIEVINKKI

 

untitled (1 of 1).jpg

Niinkuin oon jossain aiemmassa postauksessa maininnut, menee meillä ihan älyttömiä määriä marjoja ja hedelmiä smoothieiden muodossa. Ostettuamme viime syksynä uuden kunnollisen blenderin, ollaan tehty smoothieita varmaan lähes päivittäin.

Nyt sattui kohdalle niin hyvä miksaus ja kaunis ulkomuoto, että tulin ilahduttamaan teitäkin sillä. Tähän tarvitset…

 

Puolikas sitruuna

Kolmen appelsiinin mehu

Banaani

Pieni pala inkivääriä

Kourallinen tyrninmarjoja

Kourallinen Gojimarjoja

+ Lidlin keltainen smoothiesekoitus

untitled (1 of 1).jpg

untitled (1 of 1).jpg

untitled (1 of 1).jpg

 

-Janita

Koti Ruoka ja juoma