Miksi kirjoitan nimettömänä

Useimmiten nimettömänä kirjoitetut blogit käsittelevät jotain henkilökohtaista tai intiimiä. Jotain riskialtista, jonka julkitulo voisi olla ikävää tai vaarallistakin.

Mutta ei tämä blogi. 

Jokainen teksteistäni käsittelee asioita, joista olen avoimesti tätä mieltä myös kasvokkain. Voin seistä jokaisen mielipiteeni takana myös nimellä ja henkilökohtaisesti, oli kyse sitten politiikasta, yhteiskunnasta tai muista sivuamistani asioista. En myöskään kommentoi ilkeitä tai asiattomia asioita muiden blogeihin ja pakene seurauksia kasvottomuuden taakse. En kirjoita fiilispohjaisia, perustelemattomia mielipiteitä tai henkilökohtaisia kokemuksia universaaleiksi totuuksiksi tai faktatiedoksi naamioituna.

Syy nimettömyyteeni löytyy muilta suojautumisen sijaan itseltäni suojautumisesta. 

Nimettömyyteni tavoite on laskea tekstieni julkaisukynnystä: kun kirjoitan omalla nimelläni, viilaan, höylään ja oikoluen tekstejäni niin kauan, että julkaisuväli kasvaa huikean suureksi, Siksi harvemmin saan sanottua tai julkaistua mitään, vaikka kuinka haluaisin ja kuinka seisoisin sanojeni takana. Inhoan sanaparia ”kiltin tytön syndrooma” enkä itseäni siitä täysin tunnistakaan (sivusin tätä tämän Anna Vihervaarasta -blogin tekstin kommenttiboksista – mutta tunnistan kyllä perfektionistin piirteet itsessäni. Koska asetan itselleni todella suuret vaatimukset, arkailen julkaista yhtäkään tekstiä, jonka jokaista lausetta en voi perustella asialähteellä, tutkimuksella tai tarkoin jäljitettävillä faktoilla. Kukaan ei kuitenkaan voi koskaan olla kiistämättömän oikeassa, sillä kuten on nähty, kiistää voi kaiken evoluutiosta ilmastonmuutokseen. 

 

Jostain minun on aloitettava, jos haluan lakata seisomasta itseni tiellä.