AAAAAAAND I’M BACK AGAIN!

TA-DAA! Täältä sitä taas hiivitään kirjoittamisen pariin kun vähän on enemmän aikaa heh.

Sellainen homma katsokaas että olen raskaana ja viittä vaille jäämässä äitiyslomalle, joten aikaa tulee riittämään. Kyseessä on siis vielä erityisäitiysloma, koska työni on sellaista sorttia, ettei ison vatsan kanssa siellä tehdä kuin tuhoa. Toukokuussa on vasta laskettu showtime, joten muutama kuukausi on vielä lusittavana.

 

Kuva: E. Keränen Photography

Toinen syy miksi tekohengittelen tätä blogia TAAS, on se, että lukuisat vinkit päivä- tai vauvakirjan pidosta ensimmäisenä vauvavuonna on kannustanut tähän. Niin monet äidit ovat sanoneet ettei ekasta vuodesta muista käytännössä mitään, ja sen vuoksi harmittaa jos ei ole kirjoittanut muistiin asioita ja elettyjen hetkien fiiliksiä heti. Äidiksi tuleminen kun on kuitenkin oman maailman täysin mullistava asia, etenkin näin esikoista odottaessa.

Raskausaika tähän asti minulla on sujunut tosi hyvin, olen ns. päässyt todella helpolla kaikenlaisten vaivojen suhteen. Alkupahoinvointi näyttäytyi lähinnä nirsoiluna ja kasvukivut ovat aaltomaisia ja nopeasti ohimeneviä. Muuten sitten henkisesti on ollut iso pala purtavana. Muuttuva vartalo ja lähestyvä synnytys vuoroin kauhistuttaa, vuoroin saa innostuneeksi, mutta en silti voi sanoa nauttivani raskaana olosta lainkaan. Isohko, koko ajan kasvava vatsa tekee kömpelöksi, hitaaksi ja estää tekemästä monia itselle nautinnollisia asioita. Yritänkin parhaani mukaan hokea kuin mantraa ”tämä on väliaikaista”. Se palkinto tästä 9kk:n ähkimisestä on kuitenkin pääasia.

Vauvakuumetta minulla ei ole koskaan ollut (toissapäivänä totesin että nyt alkaa olla ehkä 3,5mm vauvakuume tätä kyseistä omaa räpeltäjää kohtaan), mikä ilmenee kaikenlaisten vauvan tarvikkeiden, vaatteiden himottelun  ja sisustamisen muodossa sekä kovasti odotan miltä hän näyttää ja kuulostaa. Siltikään, vieläkään jonkun toisen lapsen tai vauvan nähdessä minussa ei mitään erikoisia tunteita herää. Ennemmin pysyn välimatkan päässä. Onhan ne minionseja muistuttavat kadulla vastaan kävelevät talvipuetut pikkulapset ylisöpöjä mutta siinä kaikki. Onneksi tosin tärkeintä on että se fiilis löytyy omaan vauvaan, ja eihän sitä tiedä vaikka alan vielä joku päivä lämpeämään lapsille yleismaailmallisestikin.

Olen nyt viikolla 23 ja liikkeitä olen tuntenut jo useamman viikon. Niitähän sitten riittää! Kätilökin sanoi rakenneultrassa että tämä on vilkas kaveri 😀 Sinänsä ei tullut yllätyksenä – molemmat vanhemmat on vilkkaita kavereita myös.

Kovasti meillä odotetaan kevättä; podcasteja ja synnytyskertomuksia olen kuunnellut paljon ja aihe luonnollisesti pyörii mielessä koko ajan. Sisarukset ja omat vanhemmat ovat superinnoissaan myös.

Tämä vuosi on siinäkin mielessä huippu olla raskaana kun tyyliin puolet Suomen bloggaajista on juuri saaneet vauvan tai parhaillaan odottavat sitä, haha, eli aiheesta löytyy tietoa ja vertaistukea erittäin helposti.

Toivottavasti saan seuraa täälläkin muista odottavista äideistä!

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *