Matkakuume

Vielä olisi jokunen viikko lomaan, mutta matkakuume on nousussa kovaa tahtia. Tällä kertaa lennetään mieheni kanssa Italian Sardiniaan.

Ihanaa jos lämpimät kelit saadaan Suomeenkin, mutta matkalta odotan uusia upeita paikkoja, niin miellyttävää  korviin kantautuvaa useamman eri kielen muodostamaa puheensorinaa, meren kohinaa ja kaunista luontoa. Kiireetöntä fiilistä, raikasta valkoviiniä, ihania ruokaelämyksiä ja kikatusta aiheuttavia kommelluksia (toisinaan myös huutonaurua). Näitä oli ainakin viime talven Balin reissu tulvillaan.

Pakko oli kaivaa siis kuvia edelliseltä reissulta, että jaksaa pinnistää vielä viimeiset viikot töissä.

Balin reissu oli minulle toinen. Kävimme tällä kertaa Canggussa (minun lemppari), Uluwatussa (heti hyvänä kakkosena), Sanurissa, Nusa Lembonganilla ja Nusa Ceninganilla. Ubudiin teimme vain päiväretken.

Sain tästä toisesta Balin reissusta tavallaan enemmän irti, kun pääsin suunnittelemaan sitä myös itse. Tietysti ensimmäisen kerran jälkeen tiesinkin jo mistä varmasti tykkään ja mistä en ehkä ihan niin paljoa. Ja pääsin koskenlaskuunkin, josta unelmoin jo ensimmäisellä kerralla – se olikin maailman siisteintä!

Indonesialaiset kankaat ovat ihania! Yllä oleva kimono on ostettu Cashew Tree-nimisestä ravintola/kauppa-kokoonpanosta Uluwatussa.

Ekalla Balin reissulla olimme neljän hengen mimmiporukalla reissussa, mikä oli myös ihanaa.Vietimme silloin  pidemmän ajan Ubudissa ja Seminyakissa, sekä lisäksi Gili Airilla ja Nusa Penidalla.

Se kevät, kun tälle reissulle olimme lähdössä, meni osaltani ihan sumussa. Haalin liikaa kaikkea hommaa itselleni. Päivätyön lisäksi olin mukana järjestämässä Tampereelle burleski-festivaalitapahtumaa, treenasin tanssia ja burleskia vähintään neljänä päivänä viikossa, ramppasin Kuopiossa mieheni luona ja hoidin esiintymiskeikat, sekä niihin liittyvät asunvalmistelut ym. oheishommat tottakai normaalisti.

Tapahtumamme oli ohi muistaakseni pari viikkoa ennen reissuun lähtöä, mikä antoi vihdoin enemmän tilaa ajatella matkaa. Tässä kohtaa muut mimmit oli tietysti innoissaan jo suunnitelleet reitit ja varanneet majoitukset. Ja hyvä niin että olivatkin, muuten oltaisiin jouduttu menemään kulkurityylillä (vaikka sekin on mieletön tapa matkustaa, kokeiltu on), mutta se ei välttämättä sovi ihan neljän hengen seurueelle. Minulta oli jo saavutus sinänsä että edes selviydyin lomalle mukaan,sillä loman tarpeessa olin enemmän kuin koskaan.

Kuitenkin tästä syystä halusin revanssin Balille ja se sopi poikaystävälleni mainiosti, joten sain sitten  toteuttaa omannäköisenkin matkasuunnitelman. Canggu oli myös mieheni lemppari, kuten Uluwatun seikkailutkin. Ihan parasta vain ajella skotterilla rannalta toiselle, pysähdellä surffikaupoille, hengailla bungaloweissa kahvia ja kookosta juoden ja iltaisin syödä toinen toistaan ihanimmissa ravintoloissa.

…Ja tietysti nauttia uskomattoman kauniista luonnosta.

Kyllä maailma vain on upea paikka!

Nana

kulttuuri matkat hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *