Ups & Downs & kirje tulevaisuuden minälle

Synnytystoivelista on kirjoitettu. Rintapumppu ostettu. Vaippoja on laatikossa. Vaunut saadaan viikonloppuna.

Loppusuora häämöttää.

Hui miten jännää! Kohta täällä on vauva. Ja me ollaan koko sen elämä. Pyllytaklaukset ei enää tunnu vatsan sisäpuolella kyljessä vaan sylissä. Koko raskaus aika on mennyt niin, että taakse päin katsoessa tuntuu että aika on vaan tupsahtanut johkin hetkessä, mutta eteenpäin katsoessa odotus tuntuu vielä hirmu pitkältä. Tuohon jälkimmäiseen ehkä vaikuttaa luonnottomalta tuntuva hillittömän painava vatsa ja vihlovat liitoskivut. Tää tukaluus saisi jo loppua!

Eniten olo on käynyt korvien väliin, vatsan vuoksi ei tahdo edes kävelylenkit aina sujua, koronan vuoksi ihmisten ilmoilla käyminen on minimissä ja väsymys ja voimattomuus estää välillä jopa siivoamisen – mikä on ollut viimeinen oljenkorsi tylsyyteen jo kuukausia. Viime neuvolakäynti muuttui lähes terapiasessioksi kun olin niin alakuloinen juuri edellisistä asioista johtuen. Se onneksi helpotti kun höyryt pääsi ulos ja nyt lähinnä naurattaa se nenäliinojen määrä jolla neuvolahoitajan roskiksen täytin.

Joinain päivinä itken kotona että ”vannon tämän olevan viimeinen raskauteni” ja seuraavassa hetkessä kaikki paha mieli on muisto vain kun silittelee tämän pikkumiehen pyllyä oman navan vierestä. Ihan mahdotonta vuoristorataa mennään ja tullaan menemään vielä pitkään. Ja hitsi miten kaipaan yksityisoikeuttani omaan vartalooni ja liikunnan iloa. Kuinka haaveilenkaan välillä kunnon vatsatreenistä tai hölkkälenkistä metsässä. Ja siitä kuinka ensimmäisenä ei tervehdittäisi minun vatsaani, vaan minua täällä takana! Kyllä, olen täällä edelleen vaikken aina ehkä näy 😀

Nimi on tiedossa. Nimiäiset on alustavasti hahmoteltu. Kummihahmot valittu. Vielä on viikkoja jäljellä. Menisipä tämä loppu aika pian!

Eikö tämä ikinä lopu.

Loppuuhan se. Ja luultavasti haikeana muistelen tätä aikaa kun oli vielä kaksi kättä koko ajan käytössä. Koska naisen aivot ja raskaus on suunniteltu niin, että tähän sekopäisyyteen lähtee vielä uudelleenkin, vieläpä useamman kerran.

”Hyvä Neiti Salonen, kun harkitset toista lasta jonain päivänä – palaa tähän tekstiin. Saat syyttää sitten omaa peilikuvaa kun historia toistaa itseään ja itket sille neuvolatädille pahaa oloa seuraavan kerran :D Ei vaan, luultavasti se lapsi joka elämääsi on suotu, painaa vaakakupissa viiden tuhannen raskausvatsan verran enemmän kuin tällainen määräaikainen paha olo. Mutta ota nyt vaan silti vielä pari lasia sitä kuivaa valkoviiniä kun vielä voit!

Terveisin Nana / rv  33″