Päähänpinttymä

En taaskaan keksi mitään mistä kirjoittaa. Ehkä en siis yritä mitään väkisin. Päätin keväällä, että kirjotan säännöllisesti ja hyvä että kokeilin. Mutta en saakkaan siitä mitään tyydytystä.  Oon ollu vähän hukassa blogin suunnan suhteen, ja kokeilin etsiä sitä suuntaa säännöllisyydestä. Ehkä sitä pitäis sen sijaan etsiä sisällöstä. Niin Jasmin EHKÄ….

Useimmiten kai kirjottaessa hakee sitä ymmärrystä, mutta joskus, kuten viimeksi taas janoaa jotain sellasta taiteellisuutta mikä jättää vaan kysymysmerkkejä. Sitten jos ihminen haluaa, että on joku sama suunta, niin se suuntaa vastaan kapinointi ei olekkaan sitten se ratkaisu. Jännästi.. hahah. Kirjotan yleensä sillon, kun haluan purkaa jotain, oli se sitten iloista tai surullista. Kun alotin ton lauseen ni tuntui, että siinä on jotain väärää. Ehkä siinä ei olekkaan. No kuitenkin, se mitä tässä yritän kauniisin sanoihin pukea on se, että en nyt pidäkkään kiinni siitä säännöllisyydestä, vaan koitan kirjottaa sillonkun on inspiraatio tai oikeesti jotain sanottavaa.  Haastan itseäni kirjoittamaan enemmän, mutta julkasemaan parempaa. Nyt oon vaan postannut jotain, ihan vaan postaamisen vuoksi ja se ei kyllä toimi. Oon postanut ja ajatellut pakonomaisesti, että nyt pitää olla säännööllinen. Nää on näitä. Tekemällä oppii. Toisten ei ehkä tarvi kaikkea kokeilla, vaan osaa miettiä aivoillaan ihan, muttta hei ei tässä mitään. 😀

Jooo. Nauran nyt vähän itselleni täällä. Haha. Mut jälleen kerran tähän loppuun sopii tällanen kliseinen jasminkommentti että jännä juttu tää elämä, kun näitä pieniä juttuja oivaltaa ja unohtaa ja sit taas oivaltaa.

 

Kuvien ottaminen on muuten aika jännää myös. Se on tosi kivaa ja silti aika kamalaa. Päässä on visio miltä näyttää(supermallilta ofc.) ja kameran ruudulle onkin pompannut vaan jotain möhköfantteja. Kuvien ottohetkellä joskus sekunnin sadasosan miettii, että mallina ois kivaa, sitten kun näät kuvat niin haluaisit vaan deletoida koko tapahtuman maailmankartalta. Hahaha. 

Kuvat Charlottaeve