Pilvinen päivä.

Tuntuu tyhmältä. Se että on huono päivä vähän ollut. Tää on jotenki tosi tuttua mulle. Että odotan vapaapäiviä paljon ja sit petyn ja ahdistun. Ja tää mikään ei oo kivaa ajatus tulee. Se on sellanen ajatus, että koko elämä olis tasapaksua ja tyhjää. Että mikään kiva, mitä teen ei tunnu kivalta, mikään mitä syön ei maistu hyvälle, mikään mitä katon ei oo viihdyttävää. Mä oikeestaan syytän merkityksetöntä työtä tästä. Koska tätä tunnetta ei oo oikeestaan ollut mulla muulloin kun mäkkärityön aikana. Mä tarvin rahaa ja tarvin tekemistä päiviini, ja oon viihtyny ihan ookoosti töissä nyt. Miks valitan? Ehkä aika tylsää ollut paljon, ja se arvostus sitä kohtaan, että on työ on kadonnut jonnekkin. En haluis että se katoais, haluisin olla kiitollinen joka päivä, mutten ole. Oon pettyny joihinkin asioihin työelmässä. Oon pettyny elämään oikeestaan. Mikään ei oo huonosti, mutta arkisin mikään ei oo hyvinkään. No on oikeesti. Ja teatterissa oon kyllä viihtynyt, mutta jotenkin oon vaan pettynyt, en mä halua tällaista arkea. En mä tiedä kyllä että millasta haluisin, paitsi sitä että opiskelisin teatteria arjet. Mutta en mä tiedä, oli mulla varmaan tälläsia ajatuksia viimevuonnakin. Ehkä. Ehkä tää on joku trauma joka vaan puskee mun elämään, kunnes selvitän mikä se on? Tai ehkä tää vaan kuuluu elämään? Edellinen lause masentaa mua hitosti.

Siis okei.

Mun elämässä ei välttämättä oo mitään vikaa, mutta tässä olotilassa on. Tää olotila huijaa mua uskomaan, että koko mun loppuelämä tuntuis tältä. Että mikään ei oo kauheaa mutta aika tyhjää silti. Ehkä se on mun pahin pelko? Vaikka kiroankin sitä että tunnen niin paljon, niin ehkä oikeasti pelkään sitä etten tuntisi mitään. 

HAAAA mä tiedän mikä tää on. DARRAPÄIVÄ VOL 2. Henkinen vammaolo. Kyllä. Mutta urheilu on parasta lääkettä, tänään joogan jälkeen olo oli mahtava. No mä selviän tästä illastakin. Huomenna saan mennä sitten ihanaan iltavuoroon. Juu.

Puss och Kram Jasmin.