21.5.2018 jasminanna

ITALIASSA

Alotin siis toukokuussa mun EVS (european volunteer service) vuoteni Pohjois-Italiassa pienessä kaupungissa Tortonassa. Videossa (postauksen lopussa) kerron vähän enemmän siitä. Nyt ajattelin tehdä listan asioista mitä oon oppinut.

x uusien tilanteiden hallintaa toisen perheessä asuessa
Kun tulin niin olin aika hermostunu ja olin jäisempi ku mun iskä. ( Ja se on aika paljon! [(Sori iskä..]) Laitoin sen piikkiin, että olin muka väsynyt, haha.

x italian kulttuuria
Ihmiset on erilaisia ja täällä on paljon erilaisia tapoja. Jotku saa mut iloseks, jotku saa mut nauramaan, jotku turhautumaan ja jotku ärsyyntymään.

x sen että olen surkea pakkaaja
Siis pakkasin AIVAN LIIKAA, ja laukku painoi 29 kiloa lentokentällä ja 31 matkalla lomalta Tortonaan. Kannoin sitä tietenkin miljoonat rappuset ja kärsin kauheista selkäkivuista, koska nostin ilmeisesti selälläni enkä jaloillani. Onneks kivut loppu kun kävin jollain erittäin epämääräsellä osteopaatilla tällä viikolla. Ois ollu kiva tietää mitä se teki niittikoneen (ilman niittejä) olosella laitteella mun selkärangalle ja mitä sähköhoitoa se anto mun jumisiin lihaksiin. No en tiedä siis edes miltä nää ihmelaitteet näytti. Hassua oli sekin, että ne autto kipuun välittömästi, eikä vasta viikon päästä niinku yleensä osteopaatilla. Ehkä olin oikeesti huumattu ja se vaan nito mun selän ja hiero vibraattorilla. Who knows? Vastaanotto kesti ehkä 20 minuttia, maksoin käteisellä, sain extempore alennusta, en saanut kuittia.. Mietin että ehkä se oli nykyajan Jeesus tai jotain. Tai sit näätte ens viikolla suomessa hyvää piilokamera viihdettä.

x kärsivällisyyttä
Kun harva asia tapahtuu sormia napsauttamalla. Kärsivällisyyttä kun juna on myöhässä, kun ihmiset on myöhässä, kun et ymmärrä mitä ihmiset puhuu sun ympärillä, list goes on and on…

x yksinolemista
Ajattelin ettei yksinoleminen oo mulle vaikeeta, koska osaan mä yksinki olla. Mut se on ollu vaikeeta. Se tuntuu niin paljon isommalta kun ei oo tuttua ja turvallista suomea ympärillä. Yksinoleminen on vähän eri levelillä, kun oot yksin suomessa ja kun oot yksin vieraassa maassa. Mut tää ongelma tuntuu jo aika seläteltyltä, tällä hetkellä ei tunnu siltä että oisin yksin.

x itsenäisyyttä
Moved here alone so, well yes.

x sen miten tärkeitä ystävät on
En oo ikinä kokenu sitä millasta on asua jossain kun ei vielä oo ystäviä. Se on tosi kummallinen tunne. En usko että kukaan pitää siitä tunteesta. Onneks nyt on jo kavereita ja on jo paljon helpompaa. Siltikin, en malta odottaa, että saan kunnon ystäviä. Että kun on paha mieli niin ei tarvi odottaa, että on tapaaminen mentorin kanssa jolle voit kertoa, vaan voit nähdä ja kertoa ystävälle että nyt ärsyttää ja harmittaa. Mutta, tässäkin asiassa oon oppinut kärsivällisyyttä. Hyvät asiat elämässä vie vähän aikaa.

x italian kieltä
Se miksi viimeksi mainittu paha mieli oli, koska en ymmärrä vielä kauheesti kieltä. Se on turhauttavaa. Tääkin on tunne jonka tiesin tulevan muttei ollut hajuakaan miltä se tuntuu. Haluun vaan niin paljon ymmärtää mitä ihmiset mun ympärillä puhuu. Haluun vaan niin paljon pystyä kommunikoimaan italiaksi. Eilen oli vaikee päivä, koska tää asia tuntu niin isolta ja se kärsivällisyys mitä oon oppinu oli tauolla.(Tiedättekö ne lakisääteiset. Ja Italiassa, matkalla töihin juna voi olla myöhässä tai voit eksyä. [Molemmat syyt kuultu ja molemmat tiedetty epätodeksi..]) Sen lisäks et oli vaikeeta, niin kaks kertaa kun pyysin käännöstä enganniksi, niin sain vastaukseksi sarkasmia, joka hmmm miten sen sanoisi, ei tuntunut hyvältä. Mut mä selvisin ja kärsivällisyys löysi tiensä takaisin oppimieni asioiden lokeroon.

x ruoka on tie sydämmeen
Siis miten kiitollinen voi olla siitä että on päätynyt käytännössä vegaaniseen perheeseen. Erittäin. Oon rakastanut jokaista lounasta ja dinneriä mitä oon täällä syönyt yhdessä perheen kanssa. Kiitollisuus on saanut uuden levelin täällä. Eikä pelkästään että on ruokaa mitä syödä, mutta kun sen takana on oikeastaan aika isoja periaatteita ja samanlaisia ajatuksia niin se yhdistää tavalla joka saa mut onnelliseks.

Tässä vähän matkapäiväkirjaa:

Lentokoneessa matkalla elämäni seikkailuun.

Kun saavuin Italiaan ja Milanossa satoi ekan viikon..

Mut olin hostellissa, ja nautin elmästä.

Turistikuva.

Sisäpihat on aina kauneimpia!!

Tiedättekö kun on kaunista ja otat kuvan? Ja sit lopputulos on jotian tänkaltaista. Kyllä se on katu… Niin ei kaunis katu vaan aika tosi tavallinen. Sanotaan että se hetki ei tallennu kameralle. Mut entä jos se kauneus onkin oikeasti sillon meissä sisällä eikä kadulla? Haa!