Tykkään eniten kirjottaa ajatuksenvirtaa, runomaista tekstiä ja omia oivalluksia. Ja en oo osannu kirjottaa niitä hirveesti. Mun blogi on ollut mulle aina tärkeä, vaikkei se ikinä oo ollu erityisen suosittu. Oon tajunnut tällä viikolla, että kun on paha olla, niin kokee tärkeempänä sen, että pahasta olosta puhuttaisiin yhtä avoimesti kun hyvästä olosta. Toisaalta kun on hyvä olo, niin usein haluaa jakaa sitä onnea ja positiivisuutta, ja huonoilla fiiliksillä se sama kaava ei ihan toimi. Mutta mulle se että on aito on jotenkin tärkeä arvo. Toki aitokin voi olla monella tapaa.

Tällä viikolla kun multa on kysytty, mitä kuuluu oon vastannut tottumuksesta, että ihan hyväää. Vaikka tää viikko on olut ihan paska. Maanantaina ahdisti koko päivän vaikka oli kivaa ohjelmaakin. Tiistaina oli kiva päivä. Keskiviikkona tajusin sitten ettei tiistai niin kiva päivä ollutkaan. Odotin ja heittäydyin tilanteseen joka oli turhaa. Heittäytyminen on vaikeeta ja raskasta muutenkin. Sirkustreenit tökki. Keskiviikkona tajusin miks, koska olin flunssassa. Keskiviikon työpäivän välissä menin kotiin itkemään. Töistä juoksin teatteritreeneihin. Koko viikon oon stressannut turhista asioista. Miten stressi onkin niin turhaa ja sitli niin vaikea lopettaa? Tsempannut treenit. Unohtanut avaimet kotiin ja hakenut vara-avainta ennen keskiyötä. Mennyt näiden fiilisten jälkeen facebookkiin ja ladannut itseeni noin 20% kateutta. Paikasta joka kertoo ihmisten elämästä ehkä 1%? Yrittänyt kirjottaa blogiin. Haukkunut luonnokset paskoiksi. Stressannut siitä etten osaa olla säännöllinen. En ehkä niinkään edes muita varten vaan itseäni. Niin ja oonhan mä tällä viikolla saanut kaks kielteistä koulupaikkapäätöstäkin. Joihin en ollu varautunut. Jos jotain hyvää niin tällähetkellä itkumonolgin vetäminen toisissa pääsykokeissa tuntuu helpolta, suorastaan houkuttelevalta. Ehkä käytin kaikki mun endorfiinit auringon ihailuun tiistaina. Teatterin ensi-iltakaan ei tuntunut oikeen miltään. Vaikka oli siellä lavalla kieltämättä aika kivaa. 

Uskon ensi viikkoon. Tähän sellannen habahymiö. 😉