Jouluähky on poissa – kuinka tästä eteenpäin?
Ja näin ovat suuriruokaisimmat joulunpyhät takanapäin!
Olen jouluruuan suhteen neuroottinen. Paniikissa jouduin vielä aattoaamuna juoksemaan kauppaan täydentämään varastoja. Ostin kermaviiliä, dippiä, popkornia ja kotijuustoa. Perinteisiä jouluherkkuja, kuten voitte nähdä. Hermoilen perinteisesti joka vuosi jouluruuan riittävyyttä melkeinpä vatsahaavaan asti. Otto rauhoitteli tänäkin vuonna, että ruoka kyllä riittää, sama määrä pienemmällä kinkulla riitti viime vuonna neljälle, miksei siis tänä vuonna kahdelle? Siitä huolimatta hermoilin. Ruoka ei suinkaan näyttänyt loppuvan kesken, mutta silti mieltäni vaivasi levottomuus. Kuvittelin hermoiluni kertovankin tulevaisuudesta: voisiko vuosikausia kestänyt jouluruokahermoilu kertoa siitä, kuinka tulevaisuudessa jouluruoka loppuu kesken kaikkialla? Kuinkas sitten suu pannaan, kun minua hulluksi väittäneet joutuvat syömään sanansa, kun muutakaan ei ole?
Ja niin, ruoka riitti tänäkin vuonna. Kovinkaan yltäkylläisesti sitä ei kuitenkaan jäänyt yli: tätä kirjoittaessa jäljellä on enää muutama hedelmä, sienisalaattia ja kinkkua. Paistoin tänä jouluna muuten elämäni ensimmäisen kinkun. Sanokaa rehentelijäksi, mutta se oli yksi parhaista koskaan syömistäni. Osansa saattaa olla kinkun alkuperällä: kinkku on nimittäin kotikotoani, omavaraisharrastusfarmiltamme. Siellä joulupöytämme kuningas on saanut temmeltää vapaana suurella laitumella. Pääsipä possu kerran pakoonkin. Se ehti kirmata postilaatikolle asti ennen kiinnijäämistään. Possua ei myöskään syötetty minkäänmoisilla geenimutaatiosoijilla, vaan ihan rehellisesti sillä, mitä muilta jäi. Melkoisia herkkupaloja sai muuten tämä, tai siis se, possu, sallikaa minun sanoa. Uskallan väittää, että tämä possun elämän vapaus myös maistui lihassa. Tai ehkä kyse onkin siitä, että mielikuvitukseni työsti possusta herkullisemman, kun tiesin tämän liikuttavan tarinan herttaisen possun historiasta?
Joka tapauksessa en liene ainoa, jonka jääkaapista kinkkua löytyy vielä pitkään senkin jälkeen, kun jouluruuat eivät enää suuremmin maistu. Klassinen ruokablogipostauksen aihe onkin kinkun jämien hyödyntäminen. Itse pyöräytin tänään lounaaksi kinkkupastaa. En jaa sen suuremmin ohjetta, sillä siitä ei tullut kovinkaan erityistä. Siihen tuli kuitenkin pastan lisäksi ruusukaaleja ja parsakaalia. Poista ruusukaaleista uloimmat lehdet, leikkaa kanta, halkaise kaalit, pilko parsakaali, paista pannulla, lisää lopuksi paloiksi riivitty kinkku. Keitä pasta, lisää kaalit ja kinkut sekaan, mausta suolalla ja pippurilla, lisää päälle oliiviöljyä ja sinappia. Söin jouluähkyä muistellen kaksi suurta annosta. Syökää tekin.
Jouluähkystä puheen ollen olen vakaasti päättänyt aloittaa ensi vuoden alusta, siis ensi viikolla, terveellisen elämän. Reaalimaailmasta tutut lukijat saattavat nyt tirskua, aloitin terveellisen elämän nimittäin syksylläkin ainakin kolmesti. Se kesti neljä päivää, kolme päivää ja puolitoista päivää. Olen kuitenkin viime aikoina käynyt läpi kuva-arkistojani, ja todennut, että jo valmiiksi pyöreähköt kasvoni ovat pyöristyneet viimeisen vuoden aikana entisestään. Se on sääli, sillä muutama vuosi sitten ne syystä tai toisesta kapenivat miellyttävästi. Vuosi sitten suunnittelin luopuvani punaisista farkuistani, koska ne olivat auttamatta liian suuret eivätkä pysyneet ylhäällä edes vyön kanssa näyttämättä typerältä. Joulun alla kokeilin punaisia farkkujani, ja kas kummaa, ne pysyivät ylhäällä mainiosti ilman vyötä! Ei umpeenkurotun pussinsuun vaikutelmaa!
En ole vielä ihan perillä siitä, miten tämä terveellinen elämä tulee elämässäni näkymään: muuta kuin hyötyliikuntaa tai leppoisaa kävelyä en aio harrastaa. Ruokavaliolla saattaa siis olla tässä kohtaa jonkinlainen merkitys. Pahaksi onneksi ruuanlaitto lukemattomine mahdollisuuksineen houkuttelee ja kiinnostaa juuri nyt poikkeuksellisen paljon. Se yhdistettynä orastavaan viiniharrastuskiinnostukseen eivät ole välttämättä parhaat mahdolliset edellytykset terveelliseen elämään.
Painonhallintaa tukemaan löysin muuten tänään Akateemisen kirjakaupan alennusmyynneistä Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan-keittokirjan. Palan halusta päästä valmistamaan kukkoa viinissä, taimenta mantelivoissa, haukiquenelleitä, uunignoccheja ja luojaties mitä muuta. Keveitä herkkuja kaikki. NOOOOOOT.
Pyrkimys on siis keventää, mutta blogissa en ajatellut sitä tuoda esiin. Jätä mullekin jatkaa siis totisesti yltäkylläisenä, proteiinipirtelöohjeita ei tule.
Vaan mitä sanotte te, lukijat rakkaat? Kuinka onnistuu intohimoisen ruokasuhteen ja terveellisen elämän yhdistäminen? Onko Hans Välimäki mistään kotoisin? Tuleeko joulukinkku jo korvista? Liikuttiko vapaana eläneen possun tarina?