Nukkumisesta.

Aluksi se nukkuu koko ajan. Kätilöä suututtaa, kun olen antanut nukkua yöllä. Se herää kirkumaan naama punajuuren värisenä, jos keskeytän sen makoisat unet.

(Siis ei se kätilö. Vaan se vauva.)

Se nukkuu kotonakin koko ajan. Kurkimme sitä huolissamme. 

Kuuluuko sen nukkua koko ajan???? 

Soitamme synnytyssairaalaan, onkohan vauvalla kaikki hyvin? Se vaan syö ja nukkuu. 

Hoitaja luurin toisessa päässä pyörittelee silmiään niin voimalla, että vannon kuulleeni sen.

Sitten se ei oikein meinaa nukkua.

Se nimittäin pieree. Paljon. Pahanhajuisia pieruja. Vyöhyketerapiaa. Osteopatiaa. Cuplatonia. Mahahierontaa. Disflatylia. Vesihörppyjä. Magnesiumia, fenkoliteetä, ruokarajoitteita imettävälle äidille. Googletusta. Vaipassa paukkuu.

Sitten se ei nuku lainkaan.

Se pitää viimeiseen asti silmänsä auki. Silmien reunat punoittavat, hypimme vuoron perään tuntikaupalla sängyn reunalla ja jumppapallolla. Kapalo. Mahallaan nukuttaminen. Pyllylle taputus. Veden kohina. Hyräily. Anelu. Musiikki. Auton hurina. Unirätti. VÄÄ! VÄÄ!, kuuluu kapalopaketista

Ei nuku.

Sitten se NUKKUU!

Käydään kylvyssä, syödään puolivuotiaan mahalaukkua ajatellen valtaisa annos iltapuuroa, sanotaan hyvät yöt isille, makoillaan sängyllä maitohömpsyillä, siirretään omaan sänkyyn. Se kääntää kylkeään ja nukahtaa. Kehuskelemme ylpeinä nukkuvalla vauvallamme ympäri kyliä.

Sitten se ei taas nuku. 

Se konttaa.

Jeppistä.

Jepulisjee.