Mitä ikinä keksinkin pelätä
”Monesti ajautuu väsymyksen vietäväksi. Ajattelin eilen, miten suhtautuisin siihen, kun ajatukset ovat menossa alas. Yksinkertaista logiikkaa:
– Mikä on huonosti?
– Olenko itse syypää siihen?
– Mitä hyvää liittyy siihen huonoon?
– Mitä voin jatkossa muuttaa, ettei tulee huonoa lisää?
Ja lopuksi hemmottele itseäsi levon ja hyvien asioiden parissa. Sieltä sitä energiaa alkaa tulla ja hymyä huuleen. Kivaa päivää, iskä.”
– ote isäni joka-aamuisesta ”Ajattelin tänään”-mailista
Parasta tässä teiniangstia muistuttavassa nihilistisessä elämäntarkoituksen etsinnässä on se, kun saa seurata, miten liikuttavan tosissaan läheiset yrittävät ottaa koppia ajatuksista ja hiljaisista ”Ahistaa”-kuiskauksista.
On helkkarin paljon turvallisempaa kulkea sokkona eteen ja taa, kun tuntee, että jos vain ojentaa ED-energiajuomasta tärisevän kätensä johonkin suuntaan, joku tarttuu siihen ja vetää lähemmäs. Riisipuuropöydän ääreen tai peiton alle.
Kyllä tämä tästä ja se siitä. Lupaan.
Ensin kärsitään kärsivällisesti ja sitten syödään puuroa.
Ihan yksinkertaista logiikkaa.
Kauniissa vekeissä kompuroi: Jenna