Haluan laittaa rakkaani riviin

Tiedän, että minun kuuluisi seisoa parvekkeella ja reflektoida sielunelämääni. Mutta kuten sanottu, tänään minusta tuskin on siihen.

Siksi lataan pöytään valokuvia viikonloppuni kauneimmasta kattauksesta.

Kävelin tämän kehyksiä notkuvan pöydän ääreen lauantaina Zarrossa. Ja sen jälkeen minun on ollut vaikea kuvitella isoa ikkunalautaani ilman isoa valokuvakehyskavalkaadia.

Näen sen jo sieluni silmin. Isot ja pikkuruiset kehykset. Kiiltävät, läpikuultavat ja mattamustat. Kuvia kavereista mustavalkoisina ja väreissä.

Ja minä pienine sormineni ja sieluineni siirtelemässä suosiossani olevia ihmisiä etummaisille paikoille.

Pohtimassa, ansaitsisiko uusi ystävä tulla kuvatuksi ja kehystetyksi.

Kääntämässä liian lähellä hengittäviä ihmisiä kauemmas, korvaamassa yhdentekeviksi lipuneita tuttavia toisilla.

Siinä ne seisoisivat, elämäni ihmiset yhden katseen kantamalla. Uudet ja vanhat rakkaat, sovussa rinnakkain. Muistuttamassa, keiden joukoissa seison. Että vaikka välillä unohdan, en ole irrallani.

Katselen Facebookissa päivittäin 343 naamaa. Ikkunalaudalleni asettaisin niistä ehkä 19. Minulla on valmiina kolmet kehykset. Enää puuttuu ne 16 muuta. Tuon alimmaisen lasikehyksen kannoin kotiin jo lauantaina, mutta kuvansa saa ikkunalaudelleni ainakin se, joka käärii joululahjapakettiini tuon saranalllisen rakkausraamin ja pikkuriikkisen hopeakehyksen.

Kulmatonta maanantaita ja maailmaa toivoo: untuvapeiton alle piiloutuva Jenna