”Hyvät tytöt ovat nättejä kaiken aikaa. Minä olen nätti vain joskus.” – varsin vapaa käännös Robinin biisistä Who’s that girl

“Sometimes women say to me: ‘I’m tired, I don’t want to go out. It’s too much effort.’ And I say to them, ‘You need to take a fashion shower and then you’ll wake up.’ ”

– Anna Dello Russo, The New York Times

Ei paniikkia. En aio livettää toistamiseen sitä pelottaavaa musiikkivideota, jolla Anna Dello Russo laulaa muotisuihkusta ja venkoilee levottomasti.

Mutta voipi olla, ettei nainen puhu pelkästään pöljiä. Minulla on ollut parin kuukauden ajan sen verran saastainen olo, että jos löydän muotisuihkun, astun varmasti sen alle.

Katselin lomalla viikon ajan espanjalaisia naisia, joiden keltaiset, oranssit ja tummansiniset vaatteet loistivat kevyesti päivettynyttä ihoa vasten. Silmiä ympäröivät vahvat, vähän sumuiset rajaukset. Valtava kashmirhuivi lepäsi hartioilla tai ravintolan tuolin selkänojalla. Silkkipaitojen hihat oli kääritty kauniisti. Lämpimät ponchot yhdistyivät illalla hyvin istuviin kapeisiin farkkuihin. Painava kaulakoru laskeutui kevyesti solisluiden päälle.

Itse tönötin talvipöhnässäni. Ilman meikkiä, nukkaisissa ja rikkinäisissä sukkahousuissa, likaisissa tennareissa ja solmuinen  tukka juurikasvun valtaamana.

Ymmärrän kyllä, että tässä on nyt sellainen pieni riski, että alan kuulostaa niiltä sovinistimiehiltä, jotka kuvailevat suomalaisia naisia muodottomissa säkeissä ja rumissa kengissä kulkeviksi lyhyen länniksi luusereiksi. Sellaisilta kusipäiltä, jotka kehottavat meitä pukeutumaan edes korkokenkiin, kuten laihat virolaisnaiset, saakeli soikoon.

Mutta jotenkin haluaisin nyt nähdä, että voisin olla visuaalisesti hereillä myös talvella. Uskoa, ettei minun ole ihan pakko odottaa kaunista päivää kesäkuuhun asti.

Että jos vaikka ihan kokeeksi kokeilisin. Rajaisin silmät arkiaamuna edes kerran kuussa ja kävisin kampaajalla. Rasvaisin käsien ja jalkojen iho pehmeäksi. Tuoksuisin hyvältä. Seisoisin ja istuisin suorassa. Lakkaisin kynnet.

Koska olen laiska, laitan uskoni yhteen asiaan, kuvan kiilakorkoisiin nilkkureihin, jotka tilasin Surface to Airilta.

Tiedän, ei vaaleissa mokkanahkaisissa talvikengissä ole käytännöllisesti katsoen mitään järkeä. Mutta minä elän täysin siinä harhassa, että kun minulla on kauniit talvikengät, jaksan harjata kenkien kärjet loskasta joka ilta kotiin tultuani ja räpeltää päivät pitkät kaikenlaisilla suojasuihkeilla.

Ja herätä joka aamu ajoissa meikkaamaan, valita yhteensointuvan asun tai ainakin harjata suurimmat takut tekotukastani.

Kauan eläköön itsepetos.