”Näkee, että sinua on rakastettu.”

 

rakkaus3.png

 

rakkaus2.png

Kun nyt mietin otsikon lausetta, sanoja, jotka ystävä lausui minulle ohimennen yhtenä yönä, en voi kuin nyökätä.

Kyllä, minua on rakastettu. Tänäänkin. Enemmän kuin voin ymmärtää.

Mahani on täynnä kaalikeittoa, lapsuuden lohturuokaa, jota rakkaani oli valmistanut minulle yön tunteina työevääksi ja jättänyt aamulla jääkaappiin post it -lappupolun saattelemana.

Korvissani soi toisen rakkaan lähettämä kaunis päivän biisi, jonka sanat saavat minut hengästymään.

Lisäksi päälläni on kolmas rakas, neule, jonka Tukholmassa Dagmarilla työskentelevä Monika lähetti minulle lahjaksi lämmittämään Suomen kylmeneviä iltoja.

Tiedän, olen rasittavan lellitty. Saa vihata. Tämän rakkauden ympäröimänä kestän sen kyllä.

Teitä kaikkia tänä kuulaana keskiviikkona lempeästi ajattelee: Jenna

Muoti Rakkaus Ajattelin tänään Päivän tyyli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.