Kohta maailmassa on yksi neurootikko vähemmän

marant.jpg

Olen luvannut itselleni ja niille, joiden joukoissa seison, että lakkaan ensi viikkoon mennessä kokonaan huolehtimasta. Nostan muina naisina kädet, ja ehkä myös jalat, kohti kattoa ja kohtelen universumia sellaisena kuin se on, hallitsemattomana ja letkeästi liikkuvana.  

 

Siksi minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alkaa pikku hiljaa pukeutua uuden roolini mukaisesti, sivistyneeksi hipiksi.

Kukaan ei haltsaa sitä lookkia yhtä taitavasti kuin ranskalainen Isabel Marant.

Marant on kuulemma ajatellut kevätmallistoa suunnitellessaan naista, joka reissaa ison kassin kanssa kesälomallaan ympäri maailman.

Minä suhaan todennäköisellä ratikalla parin pysäkin väliä, mutta aion silti viheltää matkallani. Ja vaihtaa työpäivien jälkeen kauluspaidan rytkyihin.

Ostin jo Lontoosta Marant-henkisen ryijypaidan.  Vielä tarvitsisin naurettavan pienet sortsit – ja niihin sopivat sääret. En ole ollenkaan huolissani, sillä tilasin ne universumilta jo viime vuoden puolella ja odotan sipsipussi kainalossa sohvalla niitä tuleviksi hetkellä millä hyvänsä.

Ostoslistalla odottaa lisäksi farkut, tuollaiset risaiset ja haalean väriset, vähän kuin auringon vaalentamat. Ihan vain siltä varalta, että universumilla on toimitushäiriöitä tai se jää kesälomalle ennen kuin saa gasellisääret postiin.

 

Niille tutuille, jotka epäilevät, ettei meikäneurootikko pysty muka tavoittamaan moista boheemiutta, minulla on yksi lause:

Olen alkanut juoda kaljaa.

 

Niin että aurinkolasit silmille ja tekstaria tulemaan. Meikäläisestä saa tulevana kesänä aina terassiseuraa, joka ei höpise työstressistä tai ihmissuhdehuolista, vaan siteeraa Sartrea, pitää polveilevia maljapuheita, valvoo pitkään ja lähtee yöuinnille aina, kun pyydetään.

Rauhaa ja rakkautta kesälle 2012 ennustaa: Jenna viime kesän lempibiisi korvissaan

Muoti Ajattelin tänään Trendit

Viikonloppu mahtuu kolmeen tuntiin

jennajapaulasu.png

untitled-3.png

jennasu.png

Jos sunnuntai-iltana alkaa ahdistua tulevasta työviikosta, on nähdäkseni unohtanut hetkellisesti arviolta 70 % itsestään.

Ihminen muistaa kyllä 30 %. Sen että hän on, sanotaan nyt vaikka 26-vuotias verkkojulkaisun tuottaja, muttei tunne yhteyttä siihen kaikkeen muuhun.

Siihen, että on myös kämppis. Kuluttaja. Kirjaston asiakas. Ajattelija. Kuuntelija. Itkijänainen. Sisustaja. Satuhäät-katsomon perustaja. Kirjoittaja. Tytär. Ystävä. Tyttöystävä. Body jamin harrastaja. Erittäin kuivan viinin kannattaja. Kummitäti. Tekstiviestittäjä. Hieroja. Freud-fani. Unissapuhuja.

Sen kaiken unohdin, kun vietin lauantain pahoinvoivana sängyssä ja sunnuntaiaamun ahdistuneena. Olin valmis luopumaan viikonlopusta. Sitten lähdin ystäväni Paulan kanssa retkelle.

Kävelimme ratikkapysäkille. Kuiskailimme ja kikatimme.

Kiertelimme Fashionkirppiksen kulmilla.

Vaelsimme etsimässä ruokaa.

Söimme parasta pitsaa Sähkötalon Il Duetossa.

Unohdimme ostaa Hulluilta päiviltä halpoja leffalippuja.

Joimme kahvit.

Makasimme sängyssäni ja ajattelimme omiamme.

Söimme lisää.

Pelkäsimme pakahtuvamme. Lähinnä henkisesti.

Katsoimme Jungista kertovat loistoleffan A Dangerous Method.

Keskustelimme keittössä yli puolen yön.

Muistimme, mikä on totta ja keitä ihan oikeasti olemme.

Tajusimme, että täydellisen viikonlopun voi elää kolmessa tunnissa.

Suljimme aplikaatiot ja menimme nukkumaan.

 

Pelko pois. Edessä on jälleen paitsi täysi työviikko myös pieni ikuisuus, jonka aina voimme olla ja ajatella.

Ihan mitä tahansa.

Uskoo, toivoo ja tietää: Jenna

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään