Big in Japan – and USA

kide.jpg

Ai ai. Tänään tarjoilen harvinaista herkkua: suomalaisten kosmetiikkatuotteiden tuoreita menestystarinoita maailmalta.

Viime vuoden lopulla Lumenen tuotteita, erityisesti Lumene For men -sarjan mustia purnukoita, alkoi puskea ruotsalaisten muotilehtien kauneusaukeamille.

Alkaneena vuonna kansallista kauneusitsetuntoani on kohottanut  kansainvälistä hypeä kerännyt MSCHIC:n KIDE NE -mineraalipuuteri.

Ensin puiseen laatikkoon pakattu tyylipuhdas pakkeli hurmasi Japanin Voguen kauneustoimituksen. Sitten jenkkiläinen julkkismeikkaaja haali sitä pakkiinsa ja siveli Heidi Klumin kasvoille. Viime viikolla ihon sävyeroja korjaavaa tuotetta ylistettiin julkkisstailisti Rachel Zoen kauneuspalstalla.

Sain KIDE NE:n testaukseen edellispäivänä. Tuotetta voi levittää isolla siveltimellä pohjustustuotteeksi meikkipohjan alle tai pienellä siveltimellä meikkipohjan päälle heijastamaan valoa, neutraloimaan punaisuutta tai tuomaan hehkua.

Itseruskettavalla jatkettu Kanarian-rusketukseni ei kaipaa sävyerojen tasaajaa ja sen läpi on hieman vaikea saada esiin hohtavia sävyjäkään. Siksi heitin KIDE NE:tä meikkivoiteen päälle, puuterin tilalle meikin viimeistelijäksi. Ja luomiskertomusta lainatakseni: Näin, että niin oli hyvä.

Purkki on arvokas, 59 €, mutta niin nätti ja suuri mineraalinappi lisäksi niin helppokäyttöinen, että harkitsen saman sarjan KIDE VI -poskipunan hankkimista.

No niin, tämä oli tässä. Nyt naama ulos sieltä villahuivin sisältä ja  meikkaamaan siitä!

Helminauhaan ja Chanel-jakkuun pukeutuneelta normatiiviselta hienostoäidiltä tänään kuulostaa: Jenna

Kauneus Meikki Testit

Kuin veisi tikkarin muotibloggaajan suusta

mango.png

Helvetti. Läpi talven olen uinut käsipohjaa syvissä vesissä ja pohtinut identiteettiä, onnea ja irrallisuutta.

Ja juuri kun pääsen leppoisan elämän ja ostamisen makuun, tulee tämä Minimalen-palstan kulutuskriittinen postaus.

Sopivan paatoksellinen teksti saa omahyväiset asupostaukseni ja herra paratkoon, jopa uuden kenkä-giffini, näyttämään ihan typeriltä.

Perkuleen Roosa!

 No.

Kerta kiellon päälle.

Muina materialisteina kerron, että ostin tämän harmaan ruutuvillamekon viidenkymmenen prosentin alesta. Mangosta. Se on toinen asia maailmanhistoriassa, jonka olen ostanut Mangosta, ja näin ollen mielestäni pieni ihme.

Siinä. Tulipahan sanottua.  Nyt vaivun takaisin aatoksiini maailmanpolitiikasta, Hitas-asunnoista ja ekosysteemistä.

Parasta pakkaspäivää toivottaa: Jenna, joka miettii tänään oikeasti lähinnä sitä, miten päätyi vasemmistovihreästä tiedotusopin opiskelijasta naiseksi, joka ei malta odottaa, että saa tänä iltana päähänsä pari lisäkiloa irtotukkaa.

Täysin vailla sarkasmia totean: Jee jee!

Muoti Päivän tyyli