Maanantain meikkivinkki: Unohtakaa, mitä sanoin aiemmin

toptop.gif

Minä ja muut kauneustoimittajat olemme vuositolkulla toistelleet, että luonnollisin huulimeikki syntyy, kun huulipuna töpötellään huulille etusormen päällä.

Tänään tajusin, että sehän on itse asiassa aika paskaa. Unohtakaa se.

Sanoisin, että jos ihmisellä on aikaa töpötellä ensin punaa sormiin ja siitä sitten vielä erikseen huulille JA pestä vielä kaiken tämän jälkeen sormet puhtaiksi punasta, hänen pitäisi hankkia elämä. Tai perustaa vaikka kaikella sillä ylimääräisellä ajalla kauneusblogi.

Siksi ehdotan, että pidämme sormemme puhtaina ja töpötelemme sen punan niihin huuliin suoraan hylsystä.

Luonnollisen lookin juju piilee kuitenkin siinä, että huulipunaa ei vedellä huulille perinteisillä pitkillä vedoilla, vaan painellaan kevyesti huulipunan päällä. Yllä liikkuvan gif-animaation tyyliin. Tuosta vain. Töps töps.

Eikä kestä kiittää. Olen sen velkaa teille ja kaikille punaisten sormenjälkien suttaamille valkoisille silkki- ja villapaidoilleni.

Vihdoin liikkeellä: Jenna

Kauneus Meikki Testit

Tee perässä himmeli ja hyvä elämä

himmeli.png

himmeli2.png

No ni. Nyt minulla on tissikuva myös kotityöpisteellä. Kiitos kollaasi-inspiraatiosta idylliselle  Annaleenalle.

Erityisen hartaan kiitoksen kannan kuitenkin tänään Annalle ja Kaisalle, Katajanokan kauneimmalla parille, joka kaatoi pimeänä perjantai-iltana kuppini täyteen glögiä ja pakotti pysähtymään.

Siinä minä istuin rakkauden ja rauhan ympäröimänä kädet täynnä pieniä kultaisia putkia ja tein perässä minihimmelin, ihan ite.

Annoin suklaapalasten sulaa suussa ja mietin, että ehkä onni ei vaadi elämäntarkoituksen avautumista tai syvää seesteisyyttä, vaan pienen kasan askartelutarvikkeita – ja jonkun, joka näyttää vähän edellä mallia.

Hyviä himmeleitä ja kauniita ja rohkeita opettajia

teille toivoo: Jenna

PS. Jos hyvän elämän ja himmeleiden jäljille johdattelevia guruja ei näy mailla halmeilla, lainaan mielelläni omiani: Katso alta video, jolle Kaisa on lainannut himmeliviisautensa ja kätensä.

Hyvinvointi Sisustus Mieli DIY