Saimi suunnitteli silmälasit

saimi.png

laseja.jpg

enni.png

anni.png

jenna_edited-1.png

”Jokainen, joka haluaa, vastaanottaa,
etsivä löytää,
ja hänelle, joka koputtaa, ovi avataan.”

Luuk. 11:10

Hyvin sanottu Luukas.

Viime viikolla tajusin, että tarvitsen uudet silmälasit.

Tällä viikolla minulla ojennettiin sellaiset kätöseen, ilmaiseksi.

Silmälasikeijukseni ilmestyi Super-Saimi Hoyer, joka esitteli Lenswaylle suunnittelemansa silmälasikokoelman tiistaina ja tarjosi kaikille kutsuvierailleen uudet pokat.

Päädyin mustakermaisiin pyöreisiin kehyksiin, samoihin, jotka Saimilla on nenällään alla olevan videon ensimmäisessä ruudussa.

Näytän niissä vähän Vuokko Nurmesniemen jälkeläiseltä, mikä on luonnollisesti ainoastaan imarteleva mielleyhtymä. Lupaan ladata lähikuvia heti, kun lasit tulevat hionnasta.

Katsokaa sillä välin Saimia.

On se vaan hemmetin kuuma. Ja hurmaava. Ihan todella.

 

Saimi-mallisto tulee myyntiin Lenswaylle 24.10. ja yhdet pokat maksavat 109 tai 119 euroa.

Saimi muuten supatti, että mallistoa voi katsella liikkuvassa kuvassa myös ensi viikon Huippiksessa.

Ellen eläisi niin kovin päättäisesti hetkessä, sanoisin, etten malta odottaa – uutta Huippis-jaksoa enkä uusia silmälasejani.

Mutta jaksan minä.

Ainakin hetken. Ainakin sitä jaksoa.

Pokapostilähetystä  eteisessä koiran lailla kuolaten odottaa: Jenna

Muoti Ostokset Trendit

Viikon tuoksu: Vanessa Brunon keijupöly

bruno.png

Tänään tuoksun samalta, miltä kuvien mallit näyttävät.

Kevyeltä.

Pehmeistä sävyistä ja puhdaslinjaisuudesta tunnetun pariisilaisen vaatesuunnittelijan Vanessa Brunon ensi kevään mallistoa inspiroivat 1960-luvun Jane Birkin ja futuristinen Laura Ashley -tyyli.

Brunon ja ranskalaisen kosmetiikkamerkin Biothermin yhteistyönä kehitetyssä vartalotuoksussa taas hönkivät ruusu, kielo, setripuu ja myski.

Sopivan raikas mutta arominen tuoksu tähtipolvitytölle, sanoisin.

Sain tuoksun etukäteishaisteluun, mutta pullo tulee kauppoihin tällä viikolla ja maksaa 49,50 €.

Mahdollisimman helppoa keskiviikkoa meille kaikille toivoo: Jenna

Psst! Bongaatko Bruno-mallien joukosta tutun naaman? Oikein, siinä hän painelee menemään, Pariisin muotiviikoilla, kuvassa alimmaisena, Huippiksesta tuttu Saara.

Palkinnoksi oikeasta vastauksesta tarjoan kaikille vilauksen syksyn makeimmista saappaista. Tässä ne tulevat, Brunon Pre-Fall-mallistosta,  karkkia silmillesi ja koivillesi, ole hyvä!

Muoti Meikki Testit Trendit