En haluaisi ylidramatisoida, mutta tiedättehän, että tänään  todistamme jälleen auraattisuuden kuolemaa.

Saksalainen filosofi Walter Benjamin kirjoitti ennen omaa, väkivaltaista kuolemaansa, että taide menettää teknisen uusinnettavuuden aikakaudella auransa. Sama toisin sanoin: Kun taide on kaikkien saatavilla, siltä riistetään sen kunnioitettava etäisyys. Lähellä, käden ulottuvissa oleva teos näyttäytyy tylsänä ja tavanomaisena, samalla tavoin kuin vuorijono, joka siintää kaukana horisontissa paljon kauniimpana  kuin kosketusetäisyydeltä, kiivetessäsi sitä pitkin.

Uusi aika tappaa etäisyyden. Ja olematon etäisyys tappaa auran.

Sama auraattisuuden inflaatio raatelee brändejä,  joita olemme tottuneet ihailemaan kaukaa ja  roudaamaan  tuhansia kilometrejä matkalaukuissamme.

Kukaan ei ole enää aikoihin tuntenut kylmiä väreitä astuessaan sisään Weekdayn ovesta.

Tänään Cos avaa liikkeensä ihan lähelle, Tukholman Biblioteksgatanille.

Kesällä kosmetiikkahifistelijöiden kulttiketju Kiehl’s saapuu Suomeen.

Tuloksena on antikliimaksisuus.  Mikään ei tunnu enää miltään eikä missään.

En ole huolissani tai äreissäni, toisin kuin useat merkkejä rakastelevat ystäväni, vaan mietteissäni. (Kyllä. Tunnen huolestuttavan usein syvää sielunveljeyttä Pasilan Pekka Routalemmen kanssa.)

Mitä fanitamme seuraavaksi? Onko tulevaisuuden kliimaksisin kulttituote vaate, jonka olemme ommelleet itse äidiltä perityillä ompelukoneillamme  harvinaisesta  uniikkikankaasta? Minä, kangas, ompelukone, neula ja kaavat. Saakeli, kuulostaa juuri niin kaukaiselta ja vaikealta, että voisi toimia.

Perjantaimietteissä: Jenna, jonka mielessä harva asia tuntuu tänään yhtä järkevältä kuin kesä kokofarkussa. Kuvan asun ja pari muuta Cosin uusinta lookkia löydät tästä.