Parempi kävellä kassalle kuin katua

Olen vuosikaudet väittänyt, että jos jostain vaatteesta ei ole ihan varma, se kannattaa jättää kauppaan.

Kaikkea paskaa sitä tuleekin sanottua.

Tajusin tänään, että tuo  muka-asiantunteva neuvo on maksanut minulle ainakin seuraavat asiat:

1. APC:n kamelin värinen villaseilorihattu syksyn 2009 mallistosta. Että siinä meni sitten ne mahdollisuudet imitoida Melanie Laurentin boheemiviboja Tarantinon älyttömän kauniissa Inglorious Bastards -elokuvassa.

2. Cossin superryhdikäs harmaa takki, joka olisi irronnut alle kahden sadan euron. Mutta ei, meikä se vaan paineli muina ääliöinä eteenpäin. Jos olet kokoa 44, älä sinä kävele onnesi, no okei onneni, ohitse.

3. Acnen talven 2010 beiget Track-nilkkurit, jotka toisivat tarvittavaa keveyttä kaikkiin talviasuihini. Ei siinä paljon samat kengät mustina lohduta, kun katsoo vittuuntuneena tätä kuvaa.

4. Samujin tummansininen Fellow-mekko, jonka tajusin sittenkin haluavani tasan sillä hetkellä, kun se astui kotiini ystäväni Inken päällä. Ystävien ensin ostamia vaatteita ei omita, mutta mietin, voiko tosiaan olla sattumaa, että Samujin nettikaupassa on kaverimekoiksi nimettyjä kolttuja vielä jäljellä – ja vain minun koossani.

No ni. Siinä sellainen kiva pikku epäonnistumiskertaus.

Kerrohan, mitä henkariinjättöä sinä kadut eniten? Ota sitten vahinko moninkertaisena takaisin pian alkavissa alennusmyynneissä ja hoilaa Yhtään ei kaduta -mielentilassa ysäri-Madonnan tahtiin.

Materialistista jouluviikkoa ja hyvää nettialeonnea (ennen kaikkea itselleen) toivoo: Jenna