Uusi etutukka

Olen taantunut. Kuluneena talvena tukkaani on ilmestynyt solmuja, samanlaisia, joita kiedoin hiuksiini pienenä päiväunien aikaan. Nykyään sormeni hakeutuvat etutukkani sekaan aina, kun väsyn, murehdin tai ajattelen, eli ainakin noin joka neljäs minuutti.  Kieputan  hiussuortuvia transsissa etusormeni ympärille, kunnes puolet tukasta on takussa. Tuloksena on piloille närhitty, ohut tukka.

Onneksi on äiti. Lapsenä äippä leikkasi takut irti. Viikonloppuna hän tasoitti minulle uuden etutukan, vähän samanlaisen kuin Dewi Driegenillä nähtiin Balmainin syysnäytöksessä. Se on piikkisuora, sillä en usko kerrostamiseen. Se on leikattu keittiösaksilla, mutta kukapa nyt kampaajaa kaipaa. Se ei ole oikeastaan minkään pituinen eikä minkään värinen, mutta kelpaa oikein hyvin.

Sitä tässä kuitenkin mietin, että olenko ainoa ja mitenkähän tästä tavasta pääsisi eroon. Kaikki kuulolla olevat keittiöpsykologit, heitän haasteen teille.

Mukavissa maanantaifiiliksissä, sormet suortuvissa: Jenna