What she said

En tiedä, voiko tällä ylpeillä, mutta löysin viime viikonloppuna sielunsiskon – kuusivuotiaasta.

Tilanne alkoi hahmottua minulle jo lauantaiaamupäivällä, kun kävimme kaupassa.

Karkkihyllyllä hän tarttui suvereenisti kahteen karkkipussiin ja Fazerin pähkinäsuklaalevyyn, heitti ne kaaressa ostoskärryyn, empi hetken ja sanoi sitten muina naisina:
”Voi olla, että tarvitaan vielä toinen levy. Pidätkö vadelmasuklaasta?”

Sipsihyllyllä hän heittäytyi sangen joustavaksi:
”Kaikki käy. Toi on hyvä pussi. Ja toi . Ja toi toi toi toi ja toi.”

Iltapäivällä pakkasimme eväämme käsilaukkuihin ja käperryimme leffateatteriin, jossa seuralaiseni pohdiskeli ennen Smurffit-leffan alkua :
”Yök mitkä vessat. Kahdestaan täällä on onneksi kivempaa.”
”Kaunko vielä kestää, että leffa alkaa? Ai viisi minuuttia. Ajattelen sen ajan jotain kivaa, vaikka itteäni.”

Kesken leffan pieni popkornikäsi tarttui omaani ja kuiskausta jäljittelevä ärsyyntynyt ääni supatti korvaani:
”Ihan hölmö tää leffa. Noi smurffit oli vesiputouksessa eikä edes kastunu.”
”Ja huomaatko, millaiset kengät noilla smurffeilla muka on? Sulla on paljon hienommat.”

Yhteytemme sinetöi luottamuksellinen keskustelu iltasaunassa:
”Jenna. Jatkatko sä aina käydä suihkussa? Mua väsyttää välillä niin paljon, että vaan esitän, että kävin muka pesulla.”

Kuulen sinua, kulta pieni. Vaan ei huolta. Kun vähäsen kasvat, kerron sinulle sellaisesta ihmeaineesta kuin kuivasampoo ja vien sinut katsomaan leffoja, jotka on tehnyt vähän smurffin näköinen mies nimeltä Woody Allen.

Rakkaudellista viikonloppua meille kaikille uskoo ja toivoo: Jenna