Iloista uutta vuotta 2016!

Joulu meni leppoisasti sukuloidessa sekä oman kodin rauhasta ja hyvästä ruoasta nauttien. Erityisesti iloa tuotti tuo ohut lumikerros, joka saapui Tapaninpäivänä ja salli meille ensimmäiset riemukkaat pulkkailut pojan kanssa.

Nyt olemme yrittäneet sopia paljon treffejä ystäviemme kanssa tuleville viikoille, jotta ehtisimme vielä nädä mahdollisimman montaa läheistä ennen lähtöä. Suunnittelemme myös listan laatimista ravintoloista, joissa täytyy ehtiä syödä ennen muuttoa. Helsingin ravintolamaailmassa on kuplinut jo pitkään ja lisää turbulenssia on varmasti odotettavissa, joten vaikka meitä Dubaissa odottaakin maailmaluokan cuisine, on jotkut ilmiöt vaan pakko ehtiä kokea lautasella myös koto-Suomessa (ja toisaalta joitakin omia lemppareita tulee ikävä!). Listalle päätynevät meille uusista ilmiöistä ainakin Naughty Brgr, Hello Darling ja Krog Roba sekä vanhoista lemppareista Muru ja Troikka. Täytynee siis liittää tämä puolipakollinen ravintolabongaus yhteen ystävätapaamisten kanssa ja saada ne kuuluisat kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Onneksi meitä kaikkia yhdistää enemmän tai vähemmän rakkaus hyvään ruokaan.

Uusi vuosi juhlittiin meillä flunssan kourissa kotosalla, vaikka olisi ollut kieltämättä ihanaa juhlistaa vuodenvaihdetta kunnolla ystävien kera. Olosuhteista oli kuitenkin pakko ottaa ilo irti, joten rääppiäisteemalla järjestimme ”romanttisen pakastimentyhjennysmenun kahdelle” – fritatut merenantimet ja gratinoidut vihersimpukat srirachalla alkuun ja pääruokana oma tämänhetkinen (super helppo!) lempiruokani, eli kampasimpukkapasta kermaisella lime-chilikastikkeella. Ei yhtään pöllömpi setti. Pakko lisätä tuo lempiruokani resepti postauksen loppuun, jotta varmasti sivuraitella käydään tarpeeksi vahvasti tämän blogin kanssa 😉 Suurempi häviö olisi ehdottomasti, että joku reseptiä kaipaava jäisi siitä paitsi!

uv.jpg

Sairaspäiviä on siis vietetty jo urakalla ja nyt koittaa lähtö vieläkin flunssaisempana orientaatiomatkalle asuntoja etsimään Dubaihin. Aurinko ja lämpö ovat varsin tervetullutta vaihtelua tähän koleaan pimeyteen, mutta erityisesti lentoa en tässä kunnossa odota. Hartaat ovat siis toiveet ihmeparantumisesta, mutta nyt matkalaukut pakattuina ensin kohti höyhensaaria, sitten Dubaita!

Ps: seuraavat päivitykset varmastikin tulossa Instan puolelta matkakuvien muodossa. 

 

Se super hyvä kastike kampasimpukoille ja pastalle:

300-400g kampasimpukoita

1 sipuli

3-4 valkosipulinkynttä

puolikas chilipaprika

oliviiöljyä

2dl kuohukermaa

1 limen raastettu kuori

suolaa

jauhettua mustapippuria

1tl sokeria

2-3rkl tuoretta lehtipersiljaa silputtuna

(raastettua parmesaania)

 

Sulata kampasimpukat ohjeen mukaan. Kuivaa simpukoiden pinta ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Keitä pasta ohjeen mukaan.

Kuullota kattilassa oliiviöljyssä hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Lisää pilkottu chilipaprika ja sen vähän pehmennettyä kerma.

Kermakastikkeen hieman paksuunnuttua mausta se limen kuorella, suolalla ja pippurilla sekä sokerilla. Tarkasta maku ja mausta tarvittaessa lisää. Lisää loppuvaiheessa lehtipersilja.

Paista kampasimpukoita kuumalla pannulla oliiviöljyssä n.1,5min per puoli ja lisää kastikkeeseen. Yhdistä, tarjoile ja nauti!  

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat

Joulu on taas!

 

Muuttovalmistelut etenevät taas reippaalla vauhdilla. Suomen koti meni puolivahingossa ja tiskin alta vuokralle, auto on myynnissä, lapsen päivähoito irtisanottu, lippulappuset käännätetyt, terveystarkastukset lasta lukuun ottamatta suoritettu ja maallinen omaisuus pitkälle ylimääräisestä karsittu. Nyt on aikaa hiljentyä jouluun ja nauttia pitkät vapaat perheen, sukulaisten ja ystävien seurasta. Ensi vuodelle jäi jäljelle neljä työpäivää, joten pitkät jäähyväiset ihanille kollegoille on vielä edessä.

Joululomalla on aikaa irtisanoa lehtitilauksia ja nettiliittymiä, muuttaa vakuutuksia ja yrittää miettiä niitä tsiljoonaa muuta pikkuasiaa, jotka pitkää lakkauttaa, siirtää tai muuttaa muuton takia. Yritän saada avattua jo ensimmäisen opiskeluun liittyvän opuksenkin, jotta kurottavaa ei ainakaan jäisi. Olisi kiva päästä opiskelemaan vähän etupainotteisesti, jotta ei olisi jatkuvaa stressiä suoritusten riittävyydestä ja oikea-aikaisuudesta. Ihaninta joululomassa kuitenkin on, että pääsee taas viettämään kunnolla aikaa pojan kanssa. Voi kun sitä lunta vielä jostain putkahtaisi!

Pian saa pakata myös jo tutustumismatkaa varten, sillä sekin lähtö lähenee (ihanaa, lämpöä ja aurinkoa!). Tällä kertaa vain viikon tamineet tarvitaan mukaan, mutta lapsen myötä tuohon pakkaamiseenkin on tullut uusi ulottuvuus, kun tapana on pakata mukaan kaikki mahdollinen ja mahdoton tarvittava. Nyt tosin vaatepuolesta tulee kevyt, sillä kevyitä ja kesäisiä vaatteita pojalle ei juuri sopivassa koossa löydy – taidetaan siis suunnata suoraan ostarille hyvällä syyllä. Tutustumismatkalla majoitumme samaan hotelliin, missä olisi tarkoitus myös majailla ensimmäiset viikot muuton jälkeen, kun odottelemme omia kalusteitamme saapuviksi laivalla. Täytyy toivoa, että huoneisto on kodinomainen ja tilava, sillä muuten seinät kaatuvat aika pian päälle. Allasosasto näytti kuvissa ainakin kivalta ja hotellin sijainti on keskeinen, joten kyllä sitä luulisi muutaman viikon ongelmitta viihtyvän. Sää ainakin suosii ulkoilua, sillä vuodenvaihteen jälkeen Dubaissa on lempeät 25’C lukemat ja sopivasti aurinkoa.

Vielä on ratkaisematta, muttaako jättimäinen kuusenkoristearsenaalini mukanamme Dubaihin vai jääkö se tänne Pohjolaan odottamaan paluuta. Gulf Newsissä oli muuten juttua juuri kuluneella viikolla, kuinka aidot joulukuuset ovat tulleet muotiin ja viedään suorastaan käsistä. Hintakin oli toki sen mukainen, eli moninkertainen Suomen hintoihin nähden. Ei kuitenkaan ole aidon puun voittanutta, mutta kieltämättä vähän ajatukset kääntyvät myös sen ekologisuuteen – mistähän asti ne kuuset on Dubaihin raijattu? Muovikuusen koristelu kesäsäissä ei tosin oikein kuulosta ajatuksena joulufiilistä nostattavalta sekään. Onneksi tämä triviaali kysymys kuusivalinnasta täytyy ratkaista vasta aika tarkalleen vuoden kuluttua!

Nyt ihanaa joulunaikaa! Nautitaan rauhallisesta joulun tunnelmasta, rakkaiden seurasta ja hyvästä ruoasta!

  joulukuusi.jpg

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Matkat