MUSTA – uhka vai mahdollisuus?
Vaikka suurin osa asuntoomme aiemmin tehdyistä ratkaisuista on varsin järkeviä, on täällä kuitenkin muutamia sellaisia värivalintoja, joita olen pohdiskellut päätäni pudistellen. Tai oikeastaan vain yksi, ja se toistuu paitsi ylimääräishuoneessa, myös eteisessä ja vessa/kylppäri -kombinaatiossa. Vaaleansininen. Hitusen harmaaseen taittava, valju ja mitäänsanomaton vaaleansininen. Ehkä astetta sinisempi, kuin sävy jonka sain vangittua yllä olevaan kuvaan ylimääräishuoneesta.
Vaaleansininen tehosteseinä ylimääräishuoneessa – siinä huoneessa, jonne kahihäkki ja toimistohuone tulee. Olemme myös käyneet keskusteluja siitä, voisiko ylimääräishuone toimia vaate- ja pukeutumishuoneena (!!!), tanssi- tai kuntosalina tai peräti rumpalimieheni treenikämppänä, mutta heimoneuvoston äänestyksen perusteella se jatkaa lojumistaan ”ylimääräishuoneena” – sellaisena paikkana, jossa avomieheni voi meuhkaten pelata räiskintäpelejään ja jossa kanit voivat asustella ja heitellä häkistään puruja, papanoita ja heinänkorsia ympäriinsä ilman, että ne kulkeutuvat koirien jaloissa ympäri asuntoa. (Tosin ne kulkeutuvat ympäri asuntoa joka tapauksessa.) Toistaiseksi ylimääräishuone ei edusta kani- tai pelihuonetta, vaan on ainoastaan vierailta suljettava tila, jossa sijaitsee tietokone ja sellaiset huonekalut, joiden lopullisesta sijainnista tai sijainnittomuudesta en ole vielä ihan varma.
Vaikka koko asunto on sanalla sanoen kesken, olen nyt ottanut hampaisiini ylimääräishuoneen. Olen piirtänyt ideoita kirjekuorien ja laskujen taakse ja googlettanut, mitä tehdä huoneelle, mille ei tiedä, mitä tehdä. Kaikkein eniten hankaluuksia tuottaa punaisen muovipohjan omaava tehdasvalmisteinen kanihäkki, millä on taikaa pilata sisustus kuin sisustus, ja jonka on tarkoitus muuttaa ylimääräishuoneeseen sitten, kun lämpötila laskee, eivätkä kanit enää viihdy pihalla. Olen kuitenkin äärettömän kiitollinen siitä, että meillä ylipäätään on ”ylimääräishuone”, sillä punainen kanihäkki olohuoneessa tai missä tahansa muualla pilaisi varmasti tunnelman kuin tunnelman – paitsi jos haetaan sellaista tallilta tuoksuvaa eläinkauppafiilistä… Mitä tässä nyt ei kuitenkaan haeta.
Koska ylimääräishuone ja siellä sijaitsevat ”ylimääräiset huonekalut” ovat kaikin puolin hankalia, ajattelin aloittaa hankalan värisestä seinästä, siitä vaaleansinisestä. Mikä olisi sinällään tietty ihan ookoo, jos tässä nyt oltaisiin lisääntymässä poikavauvan verran, mutta kun ei olla. Mietin ääneen, voisiko seinän maalata mintun vihreäksi tai siniseen taittavaksi mintuksi, kunnes poikaystäväni kaikkien yllätykseksi ilmoitti (…), että se voitaisiin maalata mustaksi. Kuinka yllättävää…
Suhtauduin kommenttiin vähätellen, kunnes sain idean hyvästä harmaasta, ja sitten vielä vähän tummemmasta harmaasta. Ja sitten aloin törmäämään kaikkialla asuntomessukuviin, joissa vilahteli mustia tai oikein, oikein tumman harmaita seiniä siellä sun täällä. Ja arvatkaa mitä! Sellainen tumma seinähän oikeasti näyttää hyvältä! Päivän polttavin puheenaihe siis on – onko musta uhka vai mahdollisuus? Tohdinko mää?
Ja hei, entäpä jos sun kodissa olisi makuuhuoneen ja tilavan vaatehuoneen lisäksi vielä yksi huone, jolle ei olisi oikeastaan mitään varsinaista käyttöä… Mikä huoneesta tulisi? Työhuone? Kirjastohuone? Mitä? Kun muutimme, näin ylimääräishuoneen oivallisena vaihtoehtona paikaksi, jossa säilyttää paitsi kaneja, myös koirien loputonta varuste- ja pokaaliröykkiötä, mutta nyt kun huoneeseen on pesiytynyt myös tietokone, en halua eläimellistää huonetta liikaa. Ja minkälaiseen ratkaisuun ikinä päädymmekään, haluan, että huone on ennen kaikkea sievä ja tyylikäs – oli siellä se punapohjainen kanihäkki sottapyttyineen, tai ei!
PS. Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että vaaleansininen inhokkiseinä on kuitenkin vielä melko maltillinen, ja sen kanssa pystyy elämään. Olin taannoin remppa-apuna kämpässä, jossa mietimme ratkaisuja yhdelle kirkkaan pinkille ja yhdelle kirkkaan turkoosille huoneelle, joten olen varsin tyytyväinen siihen, että minun ongelmani on vain hempeän lempeä sininen, joka on niin huomaamaton, ettei sitä edes miellä siniseksi, ennen kuin se tulee puheeksi.
