Oletko minulle se oikea?

Minä rakastuin. Ensisilmäyksellä. Se tuntui hyvältä ja ah, niin oikealta. Ei yhtään tahmeaa tai siirappista, vaan kevyttä, lähes painotonta. Se toi parhaat puoleni esiin. Se jopa tuoksui miellyttävältä, ei yhtään niin kitkerältä kuin muut ennen sitä. Se hiveli itsetuntoani. Se lupasi minulle paljon. Ja minä uskoin. Miksi olisin epäillyt sinua, mattahuulipuna?

Sain kuitenkin pettyä. Ensin se häipyi paikalta silloin, kun uskoin sen pysyvän rinnallani. Sitten se käänsi kelkkansa, eikä päästänyt irti. Se alkoi takertua. Vääriin paikkoihin. Nyt en enää tiedä, mitä ajatella. Epäilen sitä, mutta haluan silti uskoa sen hyvyyteen. Voisitko silti olla paras mattahuulipuna?

mattahuulipuna3.jpg

Tykkään kestävistä meikeistä. En ole peilailijatyyppi, joka tsekkaa peilikuvansa aina mahdollisuuden tullen ja korjailee meikkiänsä tai karvapeitettään jatkuvasti. Ei, en jaksa, ei kiinnosta, käytän aikani mieluummin johonkin muuhun. Joten kun meikkaan, haluan, että meikki pysyy kohdillaan mahdollisimman vähällä tsekkailulla, korjailulla ja mahdollisimman pitkään. Aamusta iltaan mieluiten. Tiedän, että vaatimustasoni on kova, mutta kun oikeat tuotteet ja käyttötekniikat on hallussa, se on mahdollista!

Mattahuulipuna on yksi huulimeikkisuosikeistani, koska se pysyy paikoillaan. Mattapuna ei leviä pitkin poikin, vaikka vahingossa pyyhkäisisi huulia. Ei siis tarvitse tsekata vähän väliä peilistä, onko punaa enemmän otsassa, nenässä vai huulilla 😀 Paikoillaanpysyvyys on ehdottomasti mattahuulipunien valttikortti, koska muuten ne ovat monesti vähän kökköisen ja kuivan tuntuisia huulilla ja väripinta saattaa ”halkeilla” ja mennä huulijuonteisiin rumalla tavalla. Kun mattapintaista huulipunaa lisää sen hiivuttua pois, tulee helposti uuden ja vanhan värin rajakohtaan kuivaa kökköä. Ei kiva. Mutta silti, mattahuulipuna on yksi lemppareistani, kumma kyllä.

Olen kokeillut monen eri merkin mattahuulipunia ja nyt uskoin löytäneeni suosikkini, IsaDoran Ultra Matt Liquid Lipstick. Ihastuin upeaan kirkkaan punaiseen sävyyn 20, Red Romance. Todella puhdas ja kaunis, aina ajankohtainen punainen, klassikkosävy, joka kuuluu jokaisen naisen meikkiarsenaaliin. Kirkas punainen raikastaa ihon ja toimii niin illalla kuin päivälläkin. Marilynin punaisella ei voi mennä vikaan!

mattahuulipuna2.jpg

Testasin Ultra Matt – mattahuulipunaa Inspiration Blog Awards 2017 -blogigaalassa ja puna oli illalla huulillani kaiken kaikkiaan n. 8h. Söin ja join illan aikana, sekä tietysti puhuin ja nauroin hurjan paljon 😀 Paljon töitä siis huulille ja runsaasti haastetta huulipunalle. Alku lähti liikkeelle mainiosti. Puna pysyi paikoillaan, ei mennyt juonteisiin (kyllä, myönnän, olen jo niin vanha, että huulijuonteita on muutama 😀 ). Ja se tunne! Tämä todellakin on paras mattahuulipuna keveydeltään, tuoksultaan ja yleisfiilikseltään. Helppo työstää ja saada kaunis väripinta huulille. Voi melkein sanoa, ettei punaa tunne huulilla. Superkevyt tunne! Olin myyty!

Mutta sitten! Ystäväni huomautti, että huulipunaa on tarttunut hampaisiini. Ja se todellakin oli tarttunut, liimaantunut kuin sitkein iilimato, en meinannut saada sitä hinkattua irti. Sama rituaali toistui useamman kerran illan aikana. Ystävä: ”Sulla on taas sitä hampaissa”, minä ”hinkhinkhink”. Punaa alkoi tarttumaan hampaisiini, kun olin syönyt, juonut ja joutunut lisäämään punaa huulten keskiosaan (kyllä, tämäkin mattahuulipuna lähtee ruokailun yhteydessä huulten keskeltä omille teilleen). Mattahuulipuna muodostaa pikku klönttejä kerrostuessaan, kun kosteaa huulipunamassaa yhdistyy jo kuivuneeseen väripintaan. Nämä pikku kökkökehvelit sitten lähtivät vaellukselle määränpäänään hampaani, hinkhinkhink. Kökkökerrostumat saa yleensä estettyä häivyttämällä kuluneen kohdan ja huulten reunoilla olevan paksumman värikerroksen rajan mahdollisimman ohueksi esim. paperilla pyyhkimällä. Uusi kerros mattahuulipunaa laitetaan vain kuluneeseen kohtaan, mahdollisimman vähän vanhan, kuivan, värimassan päälle. Mielestäni tämä IsaDoran mattahuulipuna ei kuitenkaan kökkööntynyt aivan niin paljon, kuin kilpailijansa, mutta muissa punissa en ole havainnut tätä hampaisiintarttumisefektiä. 

Kuten suurille rakkauksille aina, haluan antaa tällekin vielä uuden mahdollisuuden. En ole vielä menettänyt toivoani. Aion vielä testata kauniit sävyt 11 Cool Mauve (kylmä, lilaan taittava nude), 13 Dusty Cedar (lämmin ruskea nude) ja herkullisen viileä, ihanan marjainen 17 Berry Babe. Mielestäni Isadoran Ultra Matt Liquid Lipstick on silti paras mattahuulipuna. Suurista rakkauksistahan kannattaa pitää kiinni. Ei kynsin hampain (hehheh) vaan järjellä ja tunteella.

mattahuulipuna.jpg

 

Kauneus Meikki Testit

Mitkä ihmeen ulkonäköpaineet?

Ulkonäköpaineet ovat niin kovat, pitää näyttää tietynlaiselta, pitää olla tietyn merkkiset vaatteet, asusteet, meikit jne….

EI OLE, EI PIDÄ, EI TARVITSE!

En ole ikinä tajunnut käsitettä ”ulkonäköpaine”. Kuka tai mikä näitä paineita luo ja miksi ihmeessä pitäisi näyttää tietynlaiselta? Halu kuulua johonkin ryhmään, olla mukana ilmiössä, kannattaa aatetta, olla kuin ihailemansa henkilö… Syitä on monia, mutta ulkonäköpaine kumpuaa vain ja ainoastaan sisältämme.

Moni haalii ympärilleen materiaa, jonka ajattelee muuntavan omistajansa paremmaksi tai halutummaksi ihmiseksi. Toiset muuntavat itseään tietyn näköiseksi vastatakseen omaa sisäistä tarvettaan olla joku tai jonkunlainen. Rajaamme toisiamme eri ryhmiin ulkonäön perusteella. Tarpeellisia ja myös niin äärettömän tarpeettomia asioita. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Ollaan armollisia. Materia ei tee ketään paremmaksi, eikä rahatilanteesi tai painosi määrittele sinua ihmisenä.

Sosiaalisen median ja julkkisten luoma kiiltokuva ihmisistä horjuttaa helposti varsinkin nuorten, itsestään vielä epävarmojen, ihmisten mieltä. Miten joku voi olla noin täydellinen ja elää noin upeaa elämää? Ja totuus monesti onkin, ettei voikaan. Tai voi, mutta asioilla on aina kääntöpuolensa. On helppo myydä mielikuvaa, mutta todellisuutta ei niinkään. On helpompi peittää, kuin paljastaa, vaikkakin tämä tuntuu pätevän enemmän vain sisäiseen maailmaan. Näen päivittäin esim. Instagramissa enemmän paljaita naisten pyllyjä, kuin paljaiden pyllyjen maailmanmestaruuskisoissa (ois muuten hirveen jännät kisat, en sitä sano 😀 ). Jos oma minuus on hakusessa, voi tuo epätavallisen upea ulkonäkö ja kimaltava fancypants-elämä vaikuttaa tavoittelemisen arvoiselta, vaikkei se oikeasti olisikaan totta. Paineet kohti tuota utopiaa alkavat kasaantua ja nimenomaan sisäsyntyisesti. Tämä voi olla hyväkin asia, jos tuo veto on positiivista ja vie ihmistä eteenpäin elämässä, eikä käänny vahingoittamaan tavoittelijaa. Minäkin haluan, miksen minä! Hyvä, loistavaa! Ja tässä kohtaa tärkeä kysymys, miksi? Syy halun pohjalla on hyvä tiedostaa. Lisäksi onko määränpää realistinen omalla kohdalla?

Sinun ei tarvitse laihduttaa ollaksesi parempi ihminen. Sinun ei tarvitse ostaa monen tonnin laukkua ollaksesi parempi ihminen.

Koulutus, mielenterveystyö, kiusaamisen ehkäisy, vastuu huomisesta ja toisistamme. Nykymaailman mennessä koko ajan vain villimpään ja valitettavan surulliseen suuntaan, voimme tehdä vain sen, mikä on omissa käsissämme. Välitetään toisistamme. Pidetään lapsiamme sylissä. Kuunnellaan heitä. Selitetään heille maailmaa ja erilaisuutta. Laitetaan kännykät pois ja puhutaan toisillemme. Ollaan armollisia toisillemme ja itsellemme. Opetetaan lapsille, mikä on todellisuutta ja mikä ei. Jos sinulla on jotain positiivista sanottavaa, sano se ääneen!

Ulkonäköpaineet vaikuttavat meihin kaikkiin tavalla tai toisella. Itse olen valinnut polun, jossa en tunne paineita. Haluan voida hyvin ja olla terve.  Haluan myös tykätä siitä, mitä näen peilistä. Mutta sillä, mitä mieltä muut ovat peilikuvastani, ei ole minulle väliä. Paineet asettaa jokainen itse itselleen. Minkä tien sinä valitset?

tärähtänytkuva.jpg

Tämän ihanan tärähtäneen kuvan minusta on ottanut tyttäreni, jonka toivon oppivan minulta vahvan luottamuksen itseensä. Hän on paras ja täydellisen riittävä juuri sellaisena kuin hän on. Kuten me kaikki olemme. Olette ihania.

 

Kauneus Oma elämä Mieli Meikki