En ole koskaan opetellut ottamaan selfieitä. Jollain tavalla koko ajatus on ällöttävä. Minulla ei ole tarvetta tuoda itseäni tai naamaani julki. Valitettavan usein selfiet ovat mielestäni epävarmojen ihmisten huomion- ja hyväksynnänhakua, vaikka nykyään ne ovatkin enemmän sääntö kuin poikkeus somessa. Selfieillä voi myös tehdä uran tai nimeä itsellensä, ja ne tuntuvat kuuluvan lähes jokaisen somekäyttäjän arkeen jollain tasolla, katsojana tai kuvaajana. Selfie voi olla hyvä tai huono asia.

Minua kiinnostaa, mitä itsensä näyttäminen julkisesti saa ihmisen sisällä aikaan. Lisääkö se itsekritiikkiä vai helpottaako se sitä? Onko meikillä vaikutusta tähän kokemukseen? Miten ihmiset näkevät toisensa somessa ja miten meikki vaikuttaa tässä tapauksessa? Kuvia voi muokata, kuvakulmat voivat peittää tai korostaa haluttuja osia, kuvissa piilee mahdollisuus olla muuta kuin todellisuudessa on. Ovatko selfiet uhka vai mahdollisuus?

Itse lähdin matkaan selfienoviisina, ideana ottaa realistisia kuvia. Halusin näyttää todelliset kasvot ilman filttereitä, täydellistä kuvakulmaa tai juuri puunattua meikkiä. Otin kuvan itsestäni joka päivä, kolmenkymmenen päivän ajan, noin kello kahdeksan aikaan illalla, sen näköisenä, kuin sillä hetkellä olin. Kaunistelematta. Se mitä huomasin selfie-matkani aikana, yllätti.

Liikun julkisesti niin meikattuna kuin ilmankin meikkiä. Koen olevani enemmän oma itseni ja myös kauniimpi meikattuna ja olo on tällöin myös huomattavasti itsevarmempi. Olen hyvin erinäköinen ilman meikkiä kuin meikattuna ja tämän takia koin olevani hyvä koekappale tähän testiin.

Mitä opin #30facesofjenni – matkallani?

Huomasin… olevani paljon kriittisempi kuvien ja itseni suhteen, kun olin meikannut. Otin jopa kolme kertaa enemmän kuvia meikattuna, verrattuna paljaisiin, meikkaamattomiin kasvokuviin. Yllätyin! Luulisi, että tuo menisi juuri toisin päin! Onko syynä, että meikattuna oletusarvo on, että olet ”kauniimpi” ja pyrkimys siihen on voimakkaampi? Itsekritiikki kasvaa. Vai onko syynä se, että halusin ottaa enemmän kuvia, koska tykkäsin enemmän näkemästäni? Meikkaamattomana saatoin ottaa jopa vain kaksi tai kolme kuvaa. Välillä kymmenen. Niistä valitsin julkaistavan otoksen. Meikattuna kuvia oli minimissään neljä (julkisissa paikoissa), yleensä 10-15.

Huomasin… olevani vapautuneempi meikattuna. Ilmehdin ja otin enemmän asentoja meikattuna. Olinko tällöin siis itsevarmempi?

Huomasin… haluavani meikata useammin. Halu olla ”kaunis” lisääntyi. Halusin näyttää kuvissa kivalta. Päivien tunnit eivät vain antaneet tähän yleensä periksi 😀

Huomasin… häpeäväni kuvien ottamista julkisesti. Pyrin tekemään sen piilossa ja mahdollisimman nopeasti. Monesti näkee ihmisiä ottamassa selfieitä, eikä se ole mielestäni erityisen noloa, riippuen toki ihmisestä ja paikasta. Omalla kohdallani itsekritiikki kuitenkin nousi korkealle.

Huomasin… kyttääväni tykkäyksiä ja kommentteja Instassa ja Facebookissa. Koe siis koukutti seuraamaan somea entistä enemmän. Saanko tykkäyksiä, kommentteja tai seuraajia. Kuvilla saamani huomio siis kiinnosti. Tämähän oli pohja-ajatus, minkä kanssa lähdin liikenteeseen. Huomionhaku. Rasti ruutuun.

Huomasin… miten inhottavalta minusta tuntui näyttää itseni julkisesti, koko maailman edessä. Tähän ei vaikuttanut meikki tai meikkaamattomuus, vaan ylipäänsä kasvojensa näyttäminen netissä. Jokainen vieras tykkääjä tai uusi seuraaja on uhka, josta varoitellaan. Stalkkereita kaikki tyynni 😀 Sitähän ei voi tietää ja se ahdistaa. Tietty kontrollin menetys. Nuorempi sukupolvi osaa kenties elää tuon asian kanssa, tietää, miten toimia ja hyväksyy sen. Itselleni se on iso kynnys. En ole enää naamaton ja tuntematon. Tykkään olla incognito. A girl with no name.

Huomasin… miten turhilta selfiet itsestäni tuntuivat. Ymmärrän, jos haluaa kuvan ihanasta paikasta tai mahtavasta ihmisestä ja haluaa itsensä mukaan kuvaan, eikä paikalla ole ketään muuta kuvaamassa. Ok. Fine. Itselleni ei jäänyt selfieistä käteen muuta kuin.. noh, kuvia itsestäni. Onhan nekin ihan kivoja. On kiva nähdä itsensä eri näköisenä, eri paikoissa jne… Mutta samaan aikaan… En aio jatkaa selfieiden ottamista sen enempää kuin ennenkään. Katselen mielummin ympärilleni, nautin ihmisistä, paikoista ja kokemuksista. Haluan nähdä muutakin, kuin itseni ja puhelimeni. Puhelin tai some ei ole elämää. Elämä on tuolla ulkona.

Koko kuvasarjan voit nähdä osoitteessa http://www.instagram.com/makeupbyjennijii/