Lohitäytteiset paprikat

Paprika on aina kuulunut niihin ruokiin, joita en yksinkertaisesti ole vain oppinut syömään. Koulussa salaatti jäi aika usein syömättä, sillä punaista väriä pilkotti kaalin joukosta. Sama homma kävi italianpadan kanssa, joka oli muuten hyvää.

Jotain on nyt kuitenkin tapahtunut, sillä viikonlopun ostoslistalle päätyi tuon punaisen palleron nimi.

On kummallista, kuinka jokin ruoka-aine voi olla pitkän aikaa inhokki, mutta yhtenä päivänä se maistuukin ihan siedettävältä. Sitten sille antaa uuden mahdollisuuden ja se maistuukin hyvältä. Näin on käynyt viime aikoina yllättävän usein, ja voin todeta olevani hieman hämmentynyt.

En tiedä vaikuttaako ikääntyminen tähän asiaan, mutta ihan lähiaikoina ruokavaliooni on ilmestynyt niinkin outoja asioita kuin sienet, valkohomejuusto, munakoiso ja halloumijuusto. Niin, ja se paprika. Vissykään ei maistu enää niin pahalta, mitä se vielä vuosi sitten teki. 😀

Mutta siitä paprikasta.

Vuosi sitten (kun paprika oli vielä inhokki), minulle valmistettiin ensimmäisen kerran täytettyjä paprikoita. Suhtauduin hieman skeptisesti, mutta jokseenkin avoimin mielin, sillä olihan se valmistettu ihan minua varten. Yllätyksekseni kokemus osoittautui positiiviseksi.

Nyt vuotta myöhemmin päätin sitten omassa pienessä keittiössäni valmistaa itselleni samanlaisen aterian. Päätin kuitenkin korvata perinteisen jauheliha-riisisekoituksen parsakaalilla ja kylmäsavulohella. Kantta varten käytin raejuustoa.

IMG_4742.JPG

IMG_4732.JPG

Nyt jälkikäteen täytyy sanoa, että tulen kyllä ehdottomasti valmistamaan näitä uudestaan! Lohi sopi erinomaisesti täytteeksi ja toi kivasti suolaisuutta.

Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *