Moikka!

Oon aloittanut blogin ja sitten poistanut sen jo pariin otteeseen. Syynä on ollut etten ole Kokenut blogia mun tyyliseksi Ja oon halunnut miettiä minkälaista sisältöä haluan tuoda mun blogiin. Nyt tuntuu että aika alkaa olla sopiva alottaa tää homma! Tänään halusin kirjoittaa  ajatuksista liittyen mun kiusaamiseen ja sen jälkeen.

Kiusaaminen. Oli se pientä tai isoa, se on väärin. Se on väärin, kohdella toista huonosti ja sanoa hänelle ilkeästi. Tehdä ilkeästi. Kiusaamista esiintyy paljon ja on esiintynyt. Moni saattaa ajatella että on Coolia kun kaverit vähän heittää lumipalloja tuon tukevan pojan päälle ja huuta ”vitun läski”. Että minäkin heitän ja näytän että olen kova jätkä. Se mitä haluisin kysyä kiusaajalta, että onko tuo nyt kivaa? Oletko nyt cool ja vuoren huipulla? Saitko paljonki suosiota ystäviltäs?
Kiusaajat eivät ehkä itse tiedosta sitä aina, että kiusaavat, vaan saattavat kieltää asian.

Muistan kuinka usein sain kuulla mun painosta ja ulkonäöstä koulussa, ei kivaan sävyyn. Asia selviteltii ja aina sanottiin ”ei pidä paikkaansa” ”ei se ollu kiusaamista, se oli läppää”. Se jatkuva ”läppä” vaikuttaa edelleen tänä päivänäkin muhun. Palaamme siihen myöhemmin. Mun kiusaamis tarina alkoi jo 2-luokalta ja jota kestin aina 9-luokalle asti. Haukkumista, huutelua, perättömiä juoruja, syrjintää, tönimistä ja fyysistä. Olen ollut aina erilainen, tiiän. Mutta se ei oikeuta kiusaamaan. Painoa oli, homous alkoi näkyä 7-luokalla jo, ulkonäkö ei ollut sitä massaa. Usein jäin porukan ulkopuolelle ja yksin. Ei kukaan ton homonkaa halua olla. Tai ton läskin. Asia mistä sain myös kuulla oli meidän perheen vähävaraisuus. Yksinhuoltaja ja pienet tulot. Asia mihin en voinut vaikuttaa ja häpesin sitä silloin.

Moni saattaa luulla ettenkö muistaisi tai olisin unohtanut kiusaamisen. Ei, en ole. Muistan edelleen kuinka itkin kotona yksin, tai karkasin koulusta ja menin itkemään yksin. Itkemään sitä että miten paska ihminen olen. Purin pahaa oloa muihin ja sain raivareita. Kuuntelin kuinka luokkatoverit oli viikonloppuisin reissanut, yökyläillyt ja tehny muuta kivaa porukalla. Mää olin yksin kotona miettimässä seuraavaa kouluviikkoa ja miten selviän. Mitä laitan päälle ja mitä sanon jotta olisin normaali. Stressaamassa että monen aikaan menen koulun pihalle ettei tarvitse törmätä kiusaajiin. Tai oikeastaan kehenkään. Tätä mun elämä oli. Aina 8-luokkaan asti jolloin asiat alkoi muuttua. Muttei paremmaksi.

8-luokalla muutin tyylini ja aloin mielyttää muita. Tekemään miten muut sanoo ja annoin muiden kontrolloida mun elämää, persoonaa ja ulkonäköä. Mikä oli toisesta oikein ja hyvä, tein sen. Ihanaa aloin saada ”ystäviä” tämän kautta. Tunsin kuuluvani johonki. Toki mulle huudeltiin edelleen homoa ja läskiä. Pilkattiin mutta en ollut yksin. Tätä mielyttämistä jatkui aina ammattikouluun ja sen loppupuolelle.

Tiiättekö mitä tapahtuu kun on liian pitkään elänyt muiden vuoksi ja heidän varjossaan? Kun tajuat yhtenä päivänä että haluatkin oman tahdon? Syvä kuoppa. Ja sinne vajoaminen. Identiteetti kriisi ja totaalinen synkkyys. Et osaa enää elää. Kadottaa itsensä ja toivoisi vain ikuista unta.

Asioita joita olen käsitellyt ja käynyt läpi viimeiset kuukaudet, ovat auttaneet ymmärtään sitä miksi olen tämmöinen ja mistä johtuu. Iso tekijä on se kiusaaminen. Se on yksi pahan alku juuri, joka on luonut lumipallo efektin keräten paljon ongelmia ympärilleen ja lopulta rysähtämällä mun päälle. Sanat ja teot ovat vaikuttaneet vahvasti siihen, miksi olen alkanut mielyttämään ja esittämään. Minkä vuoksi kadotin sen kuka oikeasti olen. Minkä seurauksena olen saanut ison kriisin identiteetistä aikaan ja mikä on taas johtanut uupumkseen ja masennukseen.

Tuntuu usein etten ole mitään. Olen vain turhake jolla ei ole arvoa. Tyhjä kuori ilman sielua. Täysin yksin. Minä kuvani rakentaminen uudelleen on ollut suoraan sanottuna helvettiä välillä. Välillä on halunnut luovuttaa. Mutta sitä kuiteskin jatkaa vain. Omia vahvuuksia käyttämällä ja muistuttamalla että pikkuhiljaa. Muistuttamalla että olen mahtava juuri sellaisenaan.

Kiusaamiseen palaten, se jättää arvet. Syvät sellaiset. Ne heijastuu ihmissuhteisiin, arkeen, parisuhteeseen ja työhönki. Ne luo ongelmia vanhemmalla iälläkin ja aiheuttaa traumoja. Ajatella. Sun ”läppäs” ala-asteella ja ylä-asteella vaikuttaakin näin paljon. Multa on pyydetty anteeksi näin vanhempana kiusaamisesta. Annan sen anteeksi, mutta se ei poista sitä faktaa että olet kiusannut ja aiheuttanut sille ”läskille” tämmöisen polun. Oon onnekas että en ole koskaan luovuttanut vaikka siltä on useesti tuntunut. Moni tietää sarjan 13 syytä. Se on ehkä vaan sarja, mutta ikävä kyllä se perustuu monen nuoren elämään ja kiusaamiseen. Ja siihen mihin kiusaaminen voi lopulta johtaa. Jos kiinostaa niin tsekkaa. En suosittele sarjaa kuiteskaan lapsille. Raakaa materiaalia yms.

Sinä joka luet tätä mun kertomusta Kiusaamisesta ja ajatuksia. Mikäli koet kiusaamista, puhu siitä vanhemille ja koulussa. Nykyään kiusaaminen otetaan vakavemmin ja sinua ymmärretään. Et ole yksin. Voit käydä koululääkärille puhumassa myös tai kelle aikuiselle vaan, joka tuntuu luotettavalta. Kuten sanoin alussa, pienikin sana tai porukasta syrjiminen on kiusaamista etkä sinä saa kokea sellaista. Muista aina olla oma ihana itsesi ja älä anna kenenkään sortaa sinua.

Kiusaajalle, lopeta se. Ole se porukan kovin jätkä puolustamalla kiusattua ja estä kiusaamista. Sun sanoilla ja teoilla on isomerkitys. Se minkä taakseen jättää, sen eestään löytää.

Muistakaa arvostaa toisia ja itseänne juuri sellaisina kuin olette.❤️

Ensi postauksessa luvassa kevyempää ja positiivisempaa sisältöä, see ya!