Herään aamulla. Ajatukset alkaa virrata. Herään keittämään kahvia. Mietin samalla, mikä menee tänään pilalle. Käyn kauheimmat skenaariot päässä. Pian huomaan että kello onki jo 14:00 ja on aika lähteä töihin. Bussissa käyn läpi työpäivän ja sen mitä teen paremmin, miten en epäonnistu ja suoriudun täydellisesti. Tämän jälkeen käyn myös skenaariot läpi mitä tapahtuu työpaikalla jos tavoitteeni ei toteudu. Ahdistus valtaa kropan. Pääsen työpaikalle ja olen hiljainen tai hymyilen. Saatan nauraa ja heittää vitsiä. Olla iloinen ja positiivinen. Työpäivän päätteksi käyn päässä läpi miten surkeasti meni töissä. En osaa mitään ja kukaan ei arvosta minua. Päätän laittaa ystävälle viestiä mutta kadun sitä. Olen vain rasittava ja hän vihaa myös minua. Pääsen kotia ja murehdin koko elämän läpi. Selkä on kipeä ja googlaan asian. Minulla on kasvain. Ahdistun ja tutkin asiaa lisää ja alan pelätä kuolemaa. Menen nukkumaan ja nukahdan 4:00 yöllä. Aamulla herätys kello 9:00. Ja tämä toistuu.

Elämä jota elin ja välillä elän edelleen. Jatkuvaa ajatusten myllerrystä ja levottomuutta. Väsymystä ja kipua. Henkistä ja fyysistä. Välillä kivut ja oireet ovat sellaisia, ettei niitä voi edes selittää. Ne eivät ole edes välttämättä todellisia. Se on outoa, miten kadottaa todellisuuden tajunnan ja uppoutuu omaan päähänsä ja ajatuksiin niin syvästi, että huomaa 4kk menneen kuin napauttamalla. Elinkö minä tätä kesää edes? Olenko nähnyt kavereita? Ajatus alkaa ahdistaa ja kierre jatkuu. Jatkuvaa ahdistusta, pelkoa ja väsymystä. Sitä minun masennus on ollut. Kipua, tyhjyyttä ja tekohymyjä. Pakenemista ja peittelyä. Kieltämistä ja valehtelu.

Eräänä päivänä vain väsyin siihen. Olen ollut väsynyt siihen kyllä monta kertaa. Mutta päättänyt syrjäyttää asian ja kieltää sitä.

Mutta kerran väsyin totaalisesti. En jaksanutkaan enää nousta ja ruokahalut katosi. Työpäivät tuntui loputtomilta ja raskailta. Kaikki asiat alkoi ärsyttämään ja viha valtasi mielen. En jaksanut mitään enkä ketään enää. Itsestään huolehtiminen jäi ja en tunnistanut enää itseäni. Katsoin peilin ja näin vain tyhjän ja arvottoman kasan paskaa. Sen minä näin.

Sitten eräänä päivänä päätin että haluan muuttaa elämäni suunnan. Haluanko elämältä tätä? Haluanko oppia elämään ja nauttimaan, kestämään vastoinkäymiset. Se että marssii lääkäriin kertomaan ”hei tarvitsen apua” se ei ole helppoa. Eikä sekään, että myönnät itsellesi olevan nyt kipeä ja tarvitsevan apua.

Kun sain diagnoosin masennuksesta, se pysäytti ja romutti minut täysin. Koin häpeää ja pettymystä itseäni kohtaan. Miksi annoin tämän tapahtua? Miksi olen näin heikko?

Tähän väliin haluan sanoa, että masennus ei ole merkki heikkoudesta, vaan siitä että olet ollut vahva, yrittänyt olla liian vahva liian pitkään.

Ensimmäinen terapia oli vaikein ja ahdistavin. Kun istut siinä ja kerrot olostasi ja elämästäsi, riisut itsesi avoimeksi tuntemattoman ihmisen edessä. Mutta huomasin että kun kerroin hänelle itsestäni ja olostani, hän kuunteli ja ymmärsi. Keskusteli ja kertoi haluavansa auttaa. Huomasin että hän Välitti. Se tuntui hyvältä ja olin päättänyt että nyt se tapahtuu. Muutos.

Miten muutosta sitten olen lähtenyt tekemään? Voin sanoa että muutosten tekeminen ei ole ollut todellakaan helppoa. Mutta se on ollut kaiken sen tuskan ja vaivan arvoista.  8h yöunet, ruokailu, Lenkkeily, ei ole pelkästään parantanut oloa tai lievittänyt ahdistusta. Toki ne tuo lisää energiaa ja on tärkeä osa tätä prosessia ja ihmisen jaksamista ja hyvinvointia ylipäätänsä. Mutta masentuneena olen kokenut isoimman muutoksen tapahtuneen, kun lähdin muuttamaan ajatusmallejani. Kaikki ei ole niin paskaa ja mustavalkoista kuin sitä ajattelee. Oppinut huomaamaan että mieli myrkyttää itseään ja sitä pitää pyrkiä estämään. Se on vaatinut työtä, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea aikaa. Mutta pikkuhiljaa on huomannut muutosta olossaan ja ajatusmaailmassaan. Ei ole enää niin negatiivinen ja väsynyt. Jaksaa paremmin ja on onnellisempi. Osaa nauttia elämästä!

Olen aina paennut pahaa oloani ja ahdistusta. Ajatus aikoinaan niiden kohtaamisesta ja tutustumisesti tuntui typerältä ja hullulta. Kuka nyt haluaa oloaan pahentaa noin.

Onneksi olen alkanut tajuamaan sen ettei asia ole näin. Se on kyllä kauheeta ja en voi kieltää sitä ettenkö olisi itkenyt useita kertoja ja ahdistunut toden teolla kun olen käynyt näitä asioita läpi. Mutta se on auttanut. Ja olen kokenut itkun, surun, pelon, vihan, oikeastaan kaikki tuntemukset tärkeänä osana tässä prosessissa. Se on ollut mulle sitä tunteiden purkamista ja läpi käymistä.

Ahdistuksen ja pelkojen kohtaaminen ja niiden läpikäyminen on itse asiassa herättänyt minussa jotain uutta. Halua ja kiinnostusta tutustua enemmän itseeni ja omiin ajatuksiini. Miksi minä ajattelen näin tai toimin näin? Kasvattaako tai kehittääkö tämä valittaminen ja vihaaminen minua? 

Kun on oppinut hyväksymään omat ongelmansa ja vaikeutensa, se on ollut minulle jo yksi iso askel. Koen että se on käynnistänyt minussa halun ja motivaation tulla siksi, kuka olen. Halun tulla vahvemmaksi ja paremmaksi versioksi itsestäni. Voin sanoa, kun ottaa tuon ensi askeleen, se on jo puoli voittoa. Siitä ei ole ollut kuin minulla suunta ylöspäin.

Kaikesta huolimatta matka on aika alussa vielä. Pitää mennä päivä kerrallaan ja nauttia joka hetkestä mikä minulla on tässä. Samalla myös käymällä läpi omia ongelmiaan ja ahdistusta. Päivä päivältä koen tulevani vahvemmaksi. Viikko viikolta koen tulevani itsevarmemmaksi ja itsetietoisemmaksi. Ahdistus ei valtaa niin paljoa mieltäni ja en pelkää niin paljoa enää.

Mutta niitä huonoja päiviä on myös ollut. Kun ei vaan jaksa eikä kiinnostaa. Mutta olen päättänyt hyväksyä ne päivät ja että huominen on sitten parempi. Tämä on nyt tämä päivä vaan ja päästän siitä irti.

Jokaisella meistä on muutenki välillä huonoja päiviä ja se on ihan normaalia.

Tukiverkko on myös tärkeä osa tässä. Kuunteleminen ja ymmärtäminen on ollut jotain aivan upeaa ja olen kiitollinen siitä jokaiselle joka kuuluu minulla tähän tukiverkkoon ja on antanut tukensa❤️

Terapia on sellainen asia missä mielestäni jokaisen tulisi käydä joskus elämässään. Se myös avartaa, auttaa ymmärtään ja löytämään itsestään niitä uusia puolia. Se opettaa jotain uutta sinusta.

Masennusta ei tarvitse hävetä, eikä avunpyyntöä siihen!!  Itselläni puhuminen on ollut tehokkain ”lääkitys”. Lisäksi asioiden tekeminen joista nauttii on auttanut hurjasti. Masentuneena ihmisenä voin sanoa, että terapia ei ole ollut minulle vain haavojen repimistä ja asioiden vatvomista. Se on ollut kasvattavaa, opettavaa ja kehittävää, vähän niinkuin koulutus, mutta itseeni. Et ole heikompi masentuneena kuin muut, vaan vahvempi. Ja sinusta tulee entistä vahvempi. olet täydellinen juuri sellaisenaan ja sinussa EI ole vikaa! ajatukset ja tunteet vain nyt riehuvat liikaa ja ne pitää laittaa kuriin! Se mitä tunnet, koet tai käyt läpi nyt, on vain väliaikaista! Tästä selvitään, mutta päivä kerrallaan. Pieniä askelia ja ei liian korkeita odotuksia.❤️

Pitkästä aikaa oli aikaa  postata tänne myös tekstiä! Tänää halusin jakaa omasta matkastani ajatuksia ja kokemuksia. Joku voi ihmetellä miksi jaan näin henkilökohtaisia asioita nettiin. Mielestäni näistä asioista mistä olen kirjoittanut viimeiset 2 tekstiä ovat sellaisia, joista ei voi puhua liikaa. Paljon uutisoidaan erilaisista mielenterveysongelmista ja kiusaamistapauksista. Mutta harvemmin olen itse törmännyt tämän tapaisiin blogiaiheisiin (kenties ne ovat piilossa tuolla jossain netissä, etten ole löytänyt). Samalla kun puran ajatuksiani tänne, joku voi saada niistä vertaistukea. Ja siihen oikeastaan pyrin näillä diipeillä blogipostauksilla. Että asiat ei olisi niin vaiettuja ja niistä voitaisiin hakea vertaistukea ja keskustella yhdessä!

Mutta vaikka viimeiset 2 postausta on ollut Vakavempia niin pyrin tekemään myös vähemmän vakavempia postauksia ( Lupaan sen!) Meen fiilisten mukaan!:3

kiitoksia kuin luit ja palataan astialle!❤️