Ajatuksia (työ)kokemuksista
Oon kasvanut ja oppinut itsestäni paljon viimeisten vuosien aikana. Mustahan on tullut jossain määrin aikuinen bisnesleidi. Ja aika itsenäinen ja peloton nuori, vaikka itse sanonkin.
Vielä reilu 4-vee sitten väitin kovaan ääneen, etten koskaan tulisi työskentelemään kylmässä kaupallisessa maailmassa. Jankkasin pitkään siitä, että ajatus toimistossa työskentelystä kauhistuttaa, enkä sopeutuisi sellaiseen ympäristöön. Ajattelin, että kauppiksessa on pelkästään nyrpeitä, omaa etuaan tavoittelevia riistäjiä, joiden seuraan en haluaisi lukeutua. En halua hakea kauppikseen. En halua kulkea jakkupuvussa kuin Bond-teemaisissa bileissä.
Annoin lopulta kauppisvastaisuuteni olla siinä vaiheessa, kun en enää välivuoden jälkeen halunnut jäädä opiskelusta ja omasta etenemisestä paitsi. Annoin periksi monta vuotta jatkuneille faijan motivaatiopuheille, niille kuuluisille puheille siitä, kuinka kauppis on ehdottomasti se mun paikka. Omasta jääräpäisyydestä luovuttaminen oli raivostuttavaa. Halusin näyttää, että oon oikeessa ja tiedän, mikä mulle olisi parasta.
Tajusin kuitenkin, etten voisi muualla opiskella niin, että työpaikan valinta jälkikäteen olisi niin joustavaa. Vaikka kovasti väitetään näiden avointen mahdollisuuksien olevan kauppiksen huono puoli, koska emme varsinaisesti opiskele tiettyyn ammattiin, ei se huono asia minusta ole. Kauppiksessakin erikoistutaan. Avoimet ovet valmistumisen jälkeen on myös rikkaus. Minulle oli myös tärkeää, että voisin kauppiksessa opiskella kieliä muuten kuin teoreettisesti – elämää varten. Kielitatio on tärkeää myös työelämässä.
Vanhat hämärtyneet teiniajatukseni kauppiksesta ja bisneslaiffista nousi eilen pintaan, kun olin matkalla toimistoon asiakastapaamisista Pretoriassa. Ajatustapani on muuttunut täysin. Onko kauppisvuodet aivopessy mut?
Huomaan jo nyt kokemuksesta, ettei liiketoiminnalliset duunit hoidu aina toimistosta käsin – ne vaatii joustavuutta ja ihmisen luokse menemistä. Jos näen jo 23-vuotiaana, että vastuuta annetaan ja nämä duunit voi olla vaihtelevia ja liikkuvia, niin eiköhän se oo sitä myöhemminkin. Tähän mennessä tutustumani kaupallinen maailma ei olekaan niin kylmä, kuin aluksi luulin. Ehkä kauppis oli sittenkin ”ehdottomasti se mun paikka”.
Lopulta jakkupukukin on aika siisti asu. Se tuo ryhtiä, ammattimaista fiilistä. Ei katota vinoon nuorta tyyppiä, kun sillä on asiallinen puku päällä. Se voimaannuttaa.
Kuvat liittyy hämärästi aiheeseen.
/Yesterday I remembered this funny thing that I thought before applying to a School of Economics. I remember hating the idea of working in an environment as cold and as cruel as the business world. I couldn’t even think about wearing a suit and work in an office. But in the end, I gave up. I realised I can’t study anywhere else with as many possibilities after graduating than in Economics I could also study languages, which was important for me. Now, I’ve grown up and I know from experience, that business life isn’t that bad. It is even pretty dynamic and cool! Maybe studying in a School of Economics was my thing after all.
Pus