There is no right timing

Olen viime aikoina pohtinut sitä, mitä kaikkea on jo ehtinyt tapahtua pienen elämäni aikana. Olen tähän mennessä vaihtanut kotimaata neljä kertaa, Belgiasta Suomeen ja Perusta Etelä-Afrikkaan, sekä vaihtanut töistä toisiin. Olen lapsena ollut kuudessa eri koulussa ja sittemmin opiskellut kahdessa yliopistossa. Mummoni kutsuukin minua pyryharakaksi, hänestä kun muistutan harakkaa lumipyryssä, joka hyppelee malttamattomana paikasta toiseen.

Olen kasvanut niin, että minulle on itsestään selvää päästä kokemaan uutta ja näkemään uusia paikkoja. En ole itse aina vaikuttanut omiin elämänmuutoksiini, kuten pienenä muuttaessamme Belgiaan ja takaisin, mutta nämä muutoskokemukset ovat vaikuttaneet minuun suuresti – haluan kokeilla, mitä minulle on mahdollista. Haluan uusia kokemuksia. Haluan nähdä maailmaa.

En väitä olevani esimerkki siitä, mitä elämässä pitäisi haluta ja saavuttaa, koska se on jokaiselle henkilökohtaista. Silti uskon, että moni haluaa muutosta elämäänsä ja haluaa tehdä enemmän, mutta vetkastelee järjestelyjen kanssa ja ajastaa suunnitelmia myöhemmäksi. Kuulen paljon puhetta tutuiltani, että he haluaisivat matkustaa, aloittaa uuden harrastuksen, muuttaa ulkomaille tai vaihtaa työpaikkaa. Tämän jälkeen kuuntelen heidän kertovan siitä, ettei aika ole paras juuri nyt tekemään mitään, koska työ/koulu/vanhemmat/vastuuhommat/muiden mielipiteet. Tämä harmittaa.

Sillä yhdestä asiasta olen varma: oikeaa hetkeä ei ole olemassa. 

Kuulen usein ystäviltäni ja tutuiltani sitten kun-puheita. ”Sitten kun olen tarpeeksi pitkällä opinnoissa, töissä tai elämässä yleensä, tulen matkustelemaan, haen opiskelemaan siihen oikeaan unelma-ammattiini, hankin lapsia, heittäydyn oravanpyörästä”.

Mutta ovatko nämä tyypit täysin varmoja, etteivät voisi tavoittaa unelmiaan aikaisemmin? Voisiko syy toiveiden tavoittamisen myöhästämisessä olla omassa ajatustavassa? Mitä sitten, kun suunnitelmat jäävätkin toteuttamatta myöhemmin johtuen parisuhteesta, unelma-ammatin saavuttamisesta tai perheenjäsenen vakavasta sairaudesta? Mitä jos ajatus vain pelottaa ja voisi harkita sitä heittäytymistä? En ole aina varma, ovatko tuttuni valmiita toteuttamaan niitä tavoitteitaan, kun en näe mitään tapahtuvan niiden eteen. Aina tulee olemaan syitä jättää asioita myöhemmälle – ihan aina. Tavoite ilman suunnitelmaa on valitettavasti vain toive.

Ikätovereillani on huiman erilaisia elämäntilanteita: yksi on naimisissa ja elää lapsiarkea, toinen ei ole vielä päässyt opiskelemaan, joku on ostamassa ensimmäistä omaa asuntoaan, jotkut muuttaa maisterivaiheeseen ulkomaille. Monelle elämäntilanne on ollut rohkea päätös, mutta jotkut ovat ajautuneet elämäntilanteeseensa muiden toiveiden ja yleisten odotusten mukaan. Tiedän osan haluavan tehdä pitempää työkeikkaa ja reissua ulkomailla, mutta jättävän toiveitaan toteuttamatta. Heittäytyminen arjesta tuntemattomaan vaatii rohkeutta ja uudessa tilanteessa oleminen on pelottavaa ja ahdistavaa. Mitä sitten, kun katuu toteuttamattomia suunnitelmia myöhemmin, kun niiden toteuttaminen ei ole enää mahdollista?

Lähdin pohtimaan näitä ajatuksia, kun sain tietää ystäväni päässeen kesäksi New Yorkiin kouluttautumaan joogaopettajaksi. Opettajaksi kouluttautuminen oli hänelle unelma, jonka toteuttaminen tuntui kaukaiselta, etenkin kun ympärillä muut tuntuivat tekevät niitä ”rationaalisia” päätöksiä aloilleen asettumisesta ja ottavan vastaan kesätöitä Suomesta, omalta alalta. Mutta sitten kun hän näki tilaisuuden tulleen, hän lähtikin toteuttamaan tavoitteitaan, ja on tällä hetkellä onnellisesti Nykissä. Olen niin ylpeä ja iloinen hänen puolestaan, sillä vaatii pokkaa lähteä yksin kuukausiksi jenkkeihin muiden jäädessä kiltisti kotisuomeen.

Minulle muutto yksin ulkomaille oli samalla toive ja jännityksen aihe. Toki ajatus yksin lähtemisestä pelotti, mutta ei niin paljon kuin voisi luulla. Olisin voinut olla fiksu ja palata syksyn harjoittelusta takaisin koulun penkille opiskelemaan maisterin kurssit pois alta, mutta tilaisuuden tultua vastaan, en voinut jättää sitä hyödyntämättä. Hain syksyllä hakuammunnalla randomisti harjoitteluohjelmaan, jossa parhaillaan työskentelen, ja lopulta valituksi tultuani päätin että jos ei nyt, niin ei koskaan. Myöhemmin en välttämättä voisi lähteä yhtä joustavasti suuria murheita murehtimatta ulkomaille, ilman sitoumuksia mihinkään tai kehenkään. Ja kuinka moni voi kertoa asuneensa, työskennelleensä ja matkustelleensa puoli vuotta Etelä-Afrikassa?

Voisi luulla, että ihmissuhteet tässä kärsii, mutta aika vähäpätöinen murhe se on suhteessa siihen mahtavaan tilaisuuteen, mitä ulkomailla eläminen antaa. Tiedän haluavani kansainvälisiin töihin myöhemmin, ja tämän hetkiset kokemukset tulevat kehittämään osaamistani. Oikea hetki viettää jakso ulkomailla voisi tulla myöhemminkin, mutta siitä ei ole varmuutta. Ehtii sitä opiskella opinnot loppuun myöhemminkin.

Pahinta mielestäni on jättää asioita tekemättä johtuen yleisistä odotuksista ja muiden ajatuksista. Kuten sanoin, oikeaa hetkeä ei ole olemassa, mutta mitä aiemmin tavoitteitaan lähtee suunnittelemaan, sen todennäköisemmin ne toteutuu. Toivottavasti jokainen teistä luo itsensä näköisen elämän <3

 

/I’ve been thinking a lot about timing and scheduling changes in life. I hear a lot of people wanting to do more than they actually do, and the worst is when they don’t make efforts to reach their dreams and goals because of what other people opinions. There is no right timing for moving abroad, to change to a completely different job and so, as there will always be something that you can relate to as a barrier for reaching the goals. A goal without a plan is just a dream, but when you eventually start planning, things solve out on their own.

Pus