L O L

Yhtä asiaa en ymmärrä Suomessa. Miksi ihanaisessa kotimaassamme hävetään tehdä julkisesti jotain noloa, kuten laulaa ääneen, puhua tuntemattomille tai tanssia yksin? Miksi on niin, että katsotaan pahasti lujempaan ääneen puhuvia ja pidetään sopimattomana, kun joku nauraa räiskyvästi? Miksi pitäisi rajoittaa itseään, jos on aidon avoin ja iloinen ihminen tai miksi tuntemattomille puhuminen on niin vaikeaa?

Itsensä ilmaiseminen on suomimentaliteetin mukaan paras tehdä säästellen ja välillä yllättää, kuinka paljon Suomessa ajatellaan sitä, mitä toiset meistä ajattelee. Ei voi tehdä sitä ja tätä, koska muut tuomitsee, ja mitä jos tyrii ja onkin ihan nolo? Jotenkin käsittämätöntä, että Suomessa puhutaan kuinka masennus leviää kansantaudin tapaan samalla, kun kuulee sanottavan ”kell’ onni on, se onnen kätkeköön”. En väitä, että masennus johtuisi yksinomaan tästä stereotyyppisestä asenteesta, mutta kaikkihan sen ymmärtää että jos kaiken täytyy olla niin vakavaa, sehän vaan osuu omaan nilkaan.

Reissatessa maailmalla sitä huomaa olevansa kaukana kyseisestä ajatustavasta. Etelä-Afrikkaan ja etenkin monikulttuuriseen Johannesburgiin sopeutuneena saan päivittäin kuunnella hissitoverin laulantaa ja naureskella hyväntahtoisesti työmaalla jammaileville rakennusmiehille. Tuntemattomille on helppoa puhua salilla, julkisissa vessoissa, juna-asemalla ja ravintoloissa. Ketään ei kiinnosta miten pukeudut tai miltä näytät, koska täällä on jo valmiiksi sekalainen poppoo mustia, keltaisia ja valkoisia; avoimen homoja ja heteroita; ulkomaalaisia expatteja ja paikallisia. Etelä-afrikkalaistenkin välillä on sekä afrikaans-, zulu-, xhosa- ja tswanataustaisia että venda-, sotho-, tswana-, tsonga-, ndebele- ja swatitaustaisia ihmisiä. 

Täällä kukaan ei ajattele, oliko tämä tai tuo nyt noloa vai ei. Sillä jos jokin sitä on, tilanteen voi nollata hyvin helposti yhdellä keinolla. Iso ero minkä huomaankin Suomen ja Etelä-Afrikan välillä on se fakta, että täällä ihmiset ottaa itsensä rennosti ja nauraa. Etenkin se taito, että osaa nauraa itselleen, on musta aivan mahtavaa.

Entä sitten Suomessa?

Usein kuulee negatiivista kommenttia ihmisiltä, kuinka nuoret (tai vanhat) meluaa kovaäänisesti ilmaisten julkisissa tiloissa. Usein tällöin kyse on kuitenkin iloisesta kanssakäymisestä, eikä mistään käsittämättömän sopimattoman suurieleisestä remuamisesta. Eikö iloa ja onnellisuutta pitäisi vaan olla enemmän ja antaa sen voimaannuttaa itseään muiden kautta? Miksi pitäisi rajoittaa iloisuuden näyttämistä? Sitä pitäisi näyttää muulloinkin, kuin pelkästään Suomen kesäauringossa kalja kädessä.

Ehkä tämä on hirvittävää angstipuhetta 10 000 kilometrin kaukonäöllä katsottuna, mutta uskon, että paheksuva ajatustapa vain kostautuu. Usein paheksuvat ihmiset levittää negatiivista vibaa johtuen omasta pahasta olostaan. Usein nämä ihmiset ovat heitä, jotka miettivät mitä muut tekee, ja ovat usein kovin kriittisiä omia tekemisiään kohtaan peläten muiden mielipiteitä. Ja negatiivisuuden kierre on muuten loputon, ellei päätä itse antaa olla.

Suomessa pitäisi pystyä puhumaan ja keskustelemaan avoimemmin, sekä uskaltaa enemmän. Jos tyrii, niin sit vaan nauramaan kämmeilleen. Jos pelkkä hymyileminenkin tarttuu, niin eiköhän se rennompi ja aurinkoisempi asenne. Ainakin mulle käy näin jatkuvasti kun näen paikallisten, välillä häpeämättömien harvahampaistenkin, hymyt. Miksi nyt jättää hymyilemättä ulkonäöllisistä syistä ja välittää muiden mielipiteistä.

Minullakin oli kausi ennen lukiota, jolloin vielä mietin hirveästi mitä muut musta ajattelee, kunnes vapauduin ranskalaissuomalaisessa koulussa. Olin mielestäni ujo ala- ja ylästeella. Jostain kumman syystä jossain välissä sitten naksahti, ja päätin jättää muiden ajatukset etäämmälle. Tiedän, etten ole se terävin pää enkä porukan pelle, mutta se on mulle ihan fine. Miksi nyt välittää. Tiedän, etten ole aina mikään malliesimerkki, mutta ainakin minä nauran jos mokaan – ja silloin kovaa räkättäen.

Tässä nyt päivän oodini kaikille, jotka eivät välitä muiden mielipiteistä ja osaa nauraa itselleen. Enemmän sitä LOL:ia maailmaan <3

/I feel it’s a pitty how many Finns think so much about what other people think about them. Often you hear how people make commentaries on loud kids, older or younger, when they’re only having fun and laughing loud. At least here in SA I don’t find that guys think too much about what they do and don’t find it hard to do ”awkward things” according to the Finnish mentality, meaning such things as talking to strangers, singing in public or dancing alone. Here people don’t take themselves too seriously. The best would be to just let go of the ”awkward” thoughts and just have fun and laugh out loud.

Pus