Elämä länsimaiden ulkopuolella

On mieletöntä, miten paljon oppii kulttuurieroja viettäessään aikaa kaukana tutuista länsimaista. Kaikkialla sähkö, juokseva vesi, lämmitys ja puhdas ruoka ei ole itsestäänselvyys, puhumattakaan siitä pysyvästä WiFi-yhteydestä. Turvallisuus on asia, jota miettii takaraivossaan jatkuvasti, sillä poliisiinkaan ei voi aina turvautua. Silti samanlaisia ihmisiä kuin meitä elää arkeaan tällaisissakin paikoissa.

Vuosi sitten elin vaihtarielämää Perussa, ja vaihtokokemukseni parasta antia oli ne upeat reissut jotka koimme. Matkustimme pitkänmatkanbusseilla ympäri lattareita, ja olen laskenut viettäneeni yli 20 yötä yöbussin kyydeissä välillä nälkäisenä, välillä pakkasessa palellen. Koen, että erityisesti puolen vuoden vaihtoni aikana tekemäni matkat avarsivat huimasti maailmankatsomustani ja kokemukseni ovat kasvattaneet minua paljon.

Perussa yli puolet ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella maaseudulla ja vuoristoalueilla jopa 20 % äärimmäisessä köyhyydessä. Vanhoihin intiaaniheimoihin kuuluvia ihmisiä sorretaan pahasti edelleen. Huonompi köyhyystilanne alueella on ainoastaan Ecuadorissa ja Boliviassa – jossa myöskin matkustimme.

Juuri lattareissa näkee hyvin miten eri sosiaaliluokat ja köyhyys välittyy, erityisesti matkustavalla bussilla maiden läpi. Joskus Perun aavikolla saattoi nähdä pieniä asutettuja plänttejä, jonka rakennukset ovat pelkkiä hökkeleitä. Ihmiset pyytävät epätoivoisesti lanttia jokaisesta huonosti valmistetusta käsityöstä, lemmikkilaaman rapsutuksesta ja perinteikkäistä leidestä räpsitystä valokuvasta. Ihmisten näkee usein kulkevan paleltunein jaloin ilman kenkiä, kellään ei varmastikaan ole kaikkia hampaita tallella, eikä läheskään kaikilla lapsilla ole pääsyä kouluun. Jopa maan rikkaimmassa kaupungissa Limassa köyhyys välittyy kaikessa, kun miettii korkeita rikollisuuslukuja.

Silti upeaa on huomata, miten nämäkin ihmiset ovat onnellisen oloisia; lapset leikkivät lapsenomaiseen tapaansa jalkapalloa, vanhukset seuraavat maailmankulua ja länsimaalaisia kohdellaan yleisesti ottaen hyvin.

Rikollisuus on suurta, ja se onkin se ero rikkaimpien ja köyhimpien maiden välillä. Väärennettyjen tuotteiden kauppa on huipussaan, eikä rahanpesusta voi välttyä. En muista saaneeni vaihdon aikana kuitteja kuin isoimmista tavarataloista, eikä muutenkaan laskuja odoteta saavan lähes mistään. Vuokrani maksoin aikoinaan pimeästi vuokraisännälleni, joka laittomasti vuokrasi huoneita isosta vaihtareiden suosimasta biletalosta.

Ikävintä on ettei poliiseihinkaan voi luottaa. Minut ryöstettiin lattareissa kahdesti ja toisella kertaa jopa puukolla uhaten, enkä voinut kuin voivotella hävinneitä tavaroitani. Poliiseille on se ja sama mitä tapahtui, koska sama tulee tapahtumaan jollekin muulle uudestaan, eikä rikollisia ole mahdollista saada kiinni. Piinallisinta onkin odottaa poliisiasemalla että saa vakuutuksia varten todistuksen ryöstöstä, koska mitään rikostodistuksia ei haluta antaa, koska se vaatii lisätöitä. Huumeidenkin valmistus ja käyttö on niin suurta, ettei siihen jakseta puuttua.

Limassa tai muissa lattarimaiden kaupungeissa ei voi luottaa taksien turvallisuuteen. Pimeitä takseja riittää, eikä takseja suositella otettavan yksin. Muistankin, kuinka kauhuissani olin parina kertana Perussa ollessani yksin taksilla liikenteessä. Mitään ei onneksi käynyt, mutta tiedän taksien huumaustapauksia, jotka ovat päätyneet huonosti. Tällaista ei osaa edes kuvitella Suomessa, missä taksit on turvallisuuden perikuva.

Paljon onkin kehiteltävää myös julkisen liikenteen ja yleisen liikkumisen puolesta. Boliviassa aasi on usein ainoa mahdollinen kulkuväline, kun maasto nousee yli 4000 metrin korkeuteen välillä piikkisuorana ylöspäin, eikä teitä ole mahdollista rakentaa saati autoja mahduttaa kapeilla teillä kulkemaan. Julkinen liikenne on yleensä täydellinen sekamelska, ja lyhyetkin välimatkat saattaa kestää tunteja kiitos jättiläismäisistä ruuhkista.

Vaikka ihmiset voivat olla tyytyväisiä elämästään, on realiteeteissa yleinen lyhytnäköisyys ja konservatiivinen ajatustapa asia, joka eniten vaikuttaa maiden hitaaseen kehitykseen. Ihmiset eivät osaa ajatella kauaskantoisesti, ja saattavat siksi tuhota peltonsa liiasta kastelusta. Vähäinenkin ansaittu palkka kuluu samana päivänä turhuuksiin. Liikenteessä tungetaan toisten autojen väliin ohittaakseen ruuhkan vain päästäkseen rekan taakse jumiin. Jonottamista ei tunneta. Kaikki mulle tässä ja nyt – ja sitten taas ootellaan.

Järkyttävintä oli kuulla paikallisista aborttilaeista. Perussa abortti on kielletty ja silloinkin kun se sallitaan, niin ainoastaan raiskatuille tytöille. Abortti nähdään itseaiheutettuna lapsen tappona, ja abortista tytöt saa paikoin maksaa ilmaiseksi kärsittynä yhdyskuntapalveluna. Ihan kuin raiskaus sekä abortin läpikäyminen ei jo riittäisi?

Toki olisin voinut valita helpon kohteen Euroopasta tai Jenkeistä vaihto-opintoja ja tämänhetkistä harjoitteluani varten, mutta en olisi ikinä oppinut uutta kulttuuria samalla tavalla, kuin lähtemällä pidemmäksi aikaa kauas Suomesta. Erasmusvaihto olisi varmasti ollut vaihtoehtona jees enkä halua kenenkään valintaa dissata, mutta itselleni lähtö 10 000 kilometrin päähän oli oikea valinta nyt, sekä vaihto-opintojen aikana. Vaikka koimme aikoinaan alueen hyvät ja ikävät puolet, oli oloaikani lattareissa ikimuistoinen.

Turvallisessa kuplassa eläminen on mahdollista täälläkin, mutta silloin jää paitsi paljosta. Sitä kohtaa kulttuurin ja itsensä yllättävissä tilanteissa, ja sitä kyseenalaistaa opittuaan tottumuksia. Mielestäni muualla länsimaissa eläminen on loppuen lopuksi aika samanlaista.

Ainakin yksi asia on varmaa, kun palaa takaisin sivistykseen. Sitä huomaa valittavansa paljon vähemmän ennen itselle niin suurista asioista, kuten onnibussin wifin katkeilevasta yhteydestä tai vessapaperin puutteesta julkisissa vessoissa. Sen jälkeen, kun asuu paikassa missä kumpaakaan ei ole tarjolla, sitä huomaa olevansa vähemmän riippuvainen kyseisistä mukavuuksista.

Saa nähdä, mitä voin myöhemmin kertoa oppineeni  Etelä-Afrikasta täältä lähtiessäni. Valitettavasti joudun ja pääsen töiden puolesta elämään rikkaalla Sandtonin alueella, enkä näe sitä ”aitoa Afrikkaa”, mitä moni tähän maanosaan tullessaan haluaa kokea. Silti opin uutta joka päivä maan uskomattomaan politiikkaan ja kulttuuriin tutustuessani, ja onhan tässä vielä aikaa matkustaa. Kahden viikon päästä koittava Mosambikin reissu tuo varmasti myös uusia tuulia Afrikka-Ainon elämään!

Täysin vieraaseen kulttuuriin tutustuminen on rikastuttavaa ja odotan innolla, millaisia reissuja mulla on vielä myöhemmin edessä. Seuraavana vihdoin ehkä Aasian valloitus – kuka tietää! Taitaa se mummo minua syystäkin kutsua siksi kuuluisaksi ja malttamattomaksi pyryharakaksi.

 

//Exactly a year ago I was traveling around Latin America while on my exchange in Peru. Today I got to think about how different these developing countries or third world countries are, and how much people miss out by never visiting any other place than safe and well-known Western metropols and countries. You learn much more by actually seeing how people live in poor circumstances where life standards aren’t as high as we’re accustomed to and visiting places where water, electricity and clean food is not taken for granted.

 

Pus