Pappa betalar ?
On ollut yllättävääkin huomata keneltä saan kommenttia elämäntyylistäni, etenkin matkailustani. Suvunkin sisällä ollaan ajateltu, että olen päässyt sponssattuna maailmalle. Viime vuonna reissasin vaihdon aikana ympäri ämpäri Perua, Ecuadoria, Boliviaa ja Kolumbiaa, sittemmin lähdin viime joulukuussa ex tempore reissulle Granadaan, josta päätin tulla eteläiseen Afrikkaan ”töihin” – eli vähän väliä muille maille. Viime vuosien aikana olen matkustanut jenkeissä, Ranskassa, Norjassa, Englannissa, Egyptissä ja Tallinnassakin ollaan käyty puolivuosittain.
Olen edelleen vasta 23-vee köyhä opiskelija, saan parhaillaan harkkaripalkkaa, enkä ole ansainnut kunnolla sitten kesän 2014. Helppo siis kelata että pappa betalar, koska isin mersulla ajellaan Westendissä ja sitä rataa. Joburgissa treenan luksussalilla, golffaan (…lyöden pallot suoraan puskaan), syön päivittäin ulkona ja lähden matkalle aina kun ehdin. Välillä käyn jalkahoidoissa ja osallistun kaikkeen mahdolliseen aktiviteettiin hetkeäkään epäröimättä. Kuljen päivittäin Uberillä töiden ja kodin välillä. Miten tällaista menoa voi ylläpitää ilman sponsorointia isiltä tai pahimmillaan – hui kauhistus – elämällä opintolainalla?
Mitä valintoja olen siis tehnyt nauttiakseni elämästä opiskelijabudjetilla?
En ole vääntäytynyt matkoilla luksuksen puoleen. Hostelleissa yöpymällä olen löytänyt uusia kiinnostavia ja rentoja tuttavuuksia, ja usein katuruoka on ollut matkojen paras kulinaristinen kokemus (nauttien joskus jälkkärinä Imodiumia)
Ulkomailla sekä Suomessa olen elänyt kämppiselämää. Jo vuokrat puolittamalla pääsee säästämään aika sikasesti, ja seurassa eläminen on sopinut mulle hyvin. Kaikille ei, mutta itse olen ollut valmis tinkimään yksityisyydestä kustannustehokkuuden edessä.
Olen hyödyntänyt suhteita reissukohteiden valinnassa. Olen tiedustellut ulkomailla asuvilta tutuilta pääsisinkö heidän sohvalle yöpymään ja kysellyt muilta reissareilta neuvoja, mistä löytää hinta-laatusuhteeltaan hyvät raflat, majapaikat ja menomestat. Paikallisilta saa aina parhaat vinkit!
Olen valinnut kohteeksi edullisia paikkoja. Kun olen kerran maksanut lennoistani lattareihin ja nyt Afrikkaan, on suurimmasta kulusta selvitty. Paikan päällä eläminen on huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa, jossa maksan saman verran Helsinki-Kokkola junalipusta kuin lennoista Joburgista Kapkaupunkiin. Lattareissa maksoin ruuasta, vuokrasta ja kuljetuksista puolet siitä mitä nyt Etelä-Afrikassa, jossa jo maksan puolet siitä mitä Suomessa.
En pelkää kulkea pitkiäkin matkoja maanteitä pitkin. Täällä olen kahdesti viettänyt päivän autossa Durbanin keikoilla ja Mosambikin Tofolle matkasin kaksi päivää paikallisbussissa ensin 12, sitten 8 tuntia. Yhteensä matka maksoi 40 euroa. Lisäksi lentämällä jää paitsi paljosta kiinnostavasta, mitä näkee kulkien pikkukylien läpi. Viime vuonna laskin yöpyneeni bussissa yli 20 kertaa. Sillä säästää myös majoituksesta!
Olen lopulta varsin pihi ja shoppailen harvoin. Ostan ruokakaupasta tuoreimpia tuotteita, mutta kilohinnaltaan edullisinta kamaa. Tsekkaan alet ja tarjoustuotteet ja shoppailen enimmäkseen vain äidin kanssa kun hän kauhistelee ”kamalaa, epäsiistiä ja tyylitöntä olemustani”.
Mutta myönnän, etten silti koskaan kieltäydy kuuluisista ”ilmaisista lounaista”. Välillä pitää myös osata vähän käyttää rahaa enemmän, etenkin jos se on omaan hyvinvointiin ja lempparijuttuihin kuten ruokaan <3
Opintolaina on raha, josta minulla on ollut ristiriitaisia ajatuksia. Laina sanana särähtää korvaan – kuka nyt haluaisi jäädä velkoihin? Silti opintolaina on halvin laina jonka kukaan tulee nostamaan, ja se on raha josta tulee mahdollisesti hyötymään eniten. Nyt ollaan rajoilla sen käytössä ekaa kertaa, ja tulen käyttämään massia todennäköisesti syyskuussa. Etenkin opintolaina pitäisi käyttää itseensä helpottamaan elämää ja mahdollisimman sivistäviin tarkoituksiin.
Tiedän, että monella opintojen aikana saadut tuet, laina ja osa-aikatöiden raha on mennyt myös pelkästään asumiseen. Itse olen onneksi päässyt opiskelemaan Turussa, jossa vuokrissa säästää paljon Helsingin hintoihin verrattuna. Raha on aihe, josta jokaisella on oma mielipiteensä ja tarinansa, ja nyt olette kuulleet omani. Tiedän olleeni onnekas. Olen viettänyt välivuoden porukoiden nurkissa kokopäivätöissä, päässyt eteenpäin opinnoissa ajallaan saaden kuukausittaiset opintotuet ja olen ollut lisäksi osa-aika- ja kausitöissä. Olen päässyt lähtemään kun kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta ajallisesti ja rajallisesti, enkä ole joutunut maksamaan vuokria puoleentoista vuoteen suomalaiseen – etenkin pääkaupunkiseudun – hintaan. Lähtö on ollut mulle valinta, jonka eteen olen jättänyt kaiken Suomessa. Omistan vain vaatteeni ja elektroniikkaa.
Minulle se matkustaminen ja välillä pieni itsensä hemmottelu ovat asioita, joita priorisoin. Buffalamozzarellat jätän hyllyyn koska kelpaa myös se halvempi Lidlin mozzis, enkä reissun päällä yövy putiikkihotelleissa koska en lähde matkalle nukkuakseni. Rahaa käytän elämyksiä varten ja siihen olen valmis myös törsäämään.
//I am often asked how much I exactly earn and get money from my parents to handle ”all the traveling, eating out and living la vida”, especially because I am still a student on an internship pay. I have fortunately not owned anything for one and a half year and I have chosen to always travel in a budget. I’ve used my contacts to sleep on my friends’ place, I eat street food, I don’t spend money on shopping. I prefer to endulge into experiences into which I’m always ready to save my money for. I am fortunate to have gone and left all my belongings, traveling light.
Pus